Kirjametrossa: Radleyn perhe

Vampyyrit eivät oikein ole minun juttuni kirjallisuudessa (mitä nyt Draculasta  pidin 5 tähden veroisesti!), sillä verenimijöihin on vaikea suhtautua vakavasti eivätkä he oikein nauratakaan tai muutoin tunnu kiinnostavilta. Satuin kuitenkin lukemaan kesällä Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, joka löytyy Oulun kaupunginkirjaston kirjametrokartan Perheen kesken -linjalta. Pysäkiltä oli jatkomahdollisuuksia moneenkin suuntaan, mutta Matt Haigin näyttäväkantinen Radleyn perhe (Atena, 2011) houkutteli enemmän kuin esimerkiksi vakavahenkisempi Ehkä Esther. "Verenhimon yltyessä hengitä syvään ja katso tv:stä golfia." Tämä takakannen lainaus Pidättäytyjän käsikirjasta herätteli siinä määrin uteliaisuuttani, että päätin kokeilla vampyyrikirjaa.

Kirjan peruskuvio on tämä: Radleyn perheen isä-Peter ja äiti-Helen ovat vampyyrejä, jotka ovat päättäneet hylätä verenhimoisen elämäntapansa. He ovat hankkineet itselleen Pidättäytyjän käsikirjan, ja sen oppien avulla he pyrkivät sopeutumaan tavallisten ihmisten elämäntapaan. Päivisin valvotaan, käydään töissä ja hyöritään aktiivisena harrastuksissa ja vapaaehtoistöissä. Lapsilleen Rowanille ja Claralle Peter ja Helen eivät ole paljastaneet todellista luontoaan, vaikka verenhimo on periytyvää. Kalpoiset lapset saavat rauhassa kuvitella olevansa hieman sairaalloisia, kun auringossa olo ei maistu ja sitä rataa.

"Olen huolissani Clarasta", Helen sanoo ja ojentaa Peterille tämän eväsrasian. "Hän on ollut vegaani vasta viikon ja hän on selvästi tulossa sairaaksi. Entä jos se laukaisee jotain?" (s. 19)

Radleyn perheen elämäntapa joutuu koetukselle, kun teini-ikäinen Clara vahingossa tulee tehneeksi jotain vampyyreille hyvin tavanomaista. Perhekriisi ravistelee Peterin ja Helenin valitsemaa elämäntyyliä, ja identiteettiongelmaa "Ollako oma itsensä vai ei?" käsitellään loppukirjan verran. Vampyyrien elämäntyylin tuomitseminen ei silti ole niin mustavalkoinen juttu kuin äkkiseltään luulisi, ja kirjan juoneen on kiinnostavasti saatu mahtumaan myös moraalisia pohdiskeluja siitä, miten paljon pahaa pitää sallia, jotta suurimmalla osalla ihmisiä olisi mahdollisuus elää ilman vampyyrien pelkoa.

Olin niin ennakkoluuloinen vampyyrejä kohtaan, että hämmästyin kun Radleyn perheen tempoilut verenhimonsa keskellä innostivat minua lopulta 4 tähden arvoisesti. Suurin ansio menee kirjan kerronnalle, joka sisältää aimo annoksen nasevaa sanailua ja kuvailua siitä, miten haastavaa vampyyrien sopeutuminen tavalliseen elämään on. Huumori upposi minuun, vaikkei kirja mikään nauruhermojen ylin kutkuttelija ollutkaan. Sivumäärän karsiminen olisi silti tehnyt tarinalle hyvää, sillä jossain kolmen ja neljän sadan sivun välimaastossa mietiskelin, että miten juoni mahtaa vetää loppuun asti. Mutta vetihän se, kun Peterin aktiivivampyyrina toimiva Will-veli heitti tapahtumiin lisää kierroksia.

Sopivalla asenteella luettuna Radleyn perhe on mainion viihdyttävä kirja. Keskiluokkainen elämäntyyli vampyyrimausteilla höystettynä piristää tavanomaisempien kirjojen keskellä.

Kirjametroiluni päättyy tällä erää tähän, mutta kenties hyppään metroon vielä uudelleen talven aikana. Metron reiteillä on paljon yksittäisiä, kiinnostavia kirjoja, joista voisi koettaa jatkaa jonnekin vähän oudommalle pysäkille. Mm. pitkään lukulistallani ollut Lumilapsi saattaisi olla sopiva talvikauden aloituspysäkki.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Villasukka kirjahyllyssä, Vinttikamarissa, Kirjaston kummitus
Kirjan tietoja:
Matt Haig: The Radleys (2010)
Suomennos Taina Wallin
Atena, 2011
413 sivua