Mikaela Strömberg: Sophie

"Sophie oli vanhin tytär sittemmin kolmetoistapäiseksi kasvaneessa  lapsikatraassa, jonka vanhemmat olivat saksalainen pappi nimeltä Carl ja saksalainen nainen nimeltä Charlotte. Carl menestyi urallaan, opetti ja saarnasi parhaissa seurakunnissa ja hienoissa kouluissa, sai tunnustuksen Venäjän keisarilta. Ne ovat faktoja.

    Mutta mennäänpä yksityiskohtiin! On sammioittain juttuja ja tarinoita joista ammentaa. Niistä ei ole pulaa!" (s. 13)

Mikaela Strömberg kertoo Sophie  von Behsen (1828 - 1886) tarinan kirjassaan Sophie (Schildts & Söderströms, 2015). Sophie on ollut oikea, historiallinen henkilö, joka syntyi Pietarissa ja muutti myöhemmin miehensä Engbertus Jansenin kanssa Suomeen. Omaa  suomenkielistä Wikipedia-sivua Sophiella ei ole, mutta hänet mainitaan Aleksanteri II:n Wikipedia-sivulla. Aleksanteri-yhteys tulee myös kirjassa (lyhyesti) esille, sillä käänsihän tämä nuori mies Sophien elämän suunnan. 

Pidin Sophiesta valtavasti ensimmäisistä sivuista alkaen. Aleksanterin rakastajattarena lyhyen aikaa olleen Sophien vaiheet ovat toki kiinnostavat, mutta kirjassa minua viehätti eniten tyyli, jolla ne kerrottiin. Sammioittain tarinoita ja juttuja - todellakin! Ryppyotsaisuus ja kuivakkuus pois, kepeää leikillisyyttä ja iloa tilalle, ja sitten vain annetaan elämää täynnä olevan tekstin kuljettaa läpi valon ja tummien vaiheiden. Nautin Sophien kerronnasta niin, että innostuin antamaan kirjalle täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Sophie oli synkän (ne säät!) marraskuun kirjallinen valopilkku. Tämä kirja vei minut täysin toisenlaisiin tunnelmiin kuin edellisen postauksen klassikko, Humiseva harju. Ehkäpä Sophien kirjallisuushistorialliset ansiot eivät ole Humisevan harjun luokkaa, mutta tähtimääräni ovatkin mutufiilistelytähtiä. :)

"Kylässä, johon kummalliset ulkomaalaiset olivat muuttaneet, oli yhteensä yhdeksäntoista taloa, mukaan lukien jokunen mäkitupa, siellä oli seppä ja suutari, mutta ei juuri nimeksikään joutoväkeä. Ihmiset elivät maasta, ravuista ja joen liejunvärisestä kalasta. Tärkein viljakasvi oli kaura, ravitseva ja kestävä, täydellistä ravintoa ihmisille ja karjalle. Mutta pienillä palstoilla metsäkumpareiden ja isompien tai pienempien kiviröykkiöiden välissä viljeltiin myös herneitä, papuja, valkokaalia ja lanttua. Ja kaskimailla lähellä isoja metsiä Pyhtisten suunnassa ja lähellä Pietariin vievää tietä, jos tarkkoja ollaan, kasvatettiin naurista, pellavaa ja hamppua. Eikä pidä unohtaa perunaa! Ihmeellistä pientä mukulaa, joka oli tullut lännestä, ja jonka tulon vanha kansa vielä muisti.

    "Yksikin eukko heitti henkensä ku ei älynny, ettei sitä vihriää pidä syödä."

    "Ei se ollu järin viisas muutenkaan." (s. 170)

Kummalliset ulkomaalaiset ovat tietenkin Sophie ja hänen miehensä, jotka ovat asettuneet Suomen maaseudulle. Varsinkin kirjan loppupuolella on runsaasti maaseutuelämän kuvausta, joten saan Sophiesta yllättävän pisteen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen. Maaseudun puuhat ovat lähellä käytännöllisen Sophien sydäntä, ja tämä toimelias nainen joutuu ottamaan vastuuta kotitilan töistä. Avioliitto Engbertus Jansenin kanssa ei näet ollut pelkkää päivänpaistetta, ja Jansenin toilailujen myötä kirjan tapahtumat tarjoavat hienoa ajankuvaa 1800-luvun oikeuskäytänteistä ja maaseudun elämästä. Mutta ennen kaikkea Sophie on vahvan ja itsenäisen naisen tarina.

Suosittelen kirjaa lämpimästi naiskohtaloiden ja hyvien romaanien ystäville.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa TuijaTa, Ullan luetut kirjat ja Nannan kirjakimara.
Kirjan tietoja:
Mikaela Stömberg: Sophie (2015)
Suomennos Helen Bützow
Kansi Sanna Mander
Schildts & Söderströms, 2015
236 sivua