Sarah Waters: Parempaa väkeä
Sarah Watersin kirjoja on kovasti kehuttu blogijutuissa, joten päätin viimein tutustua brittikirjailijan tiiliskiviin ja valitsin luettavakseni hänen tuoreimman suomennetun kirjansa Parempaa väkeä (Tammi, 2015). Kirjalla oli omat erittäin hyvät hetkensä, mutta sanottakoon heti näin alkuun, etten kokenut suurta hurmiota Paremman väen edessä vaan Goodreadsin tähtimäärä jää keskinkertaiseen kolmeen.
Paremman väen suurin ongelma omassa lukukokemuksessani oli sen pituus. 600 sivua tuntui tarinan sisältöön nähden mittavalta sivumäärältä, ja jouduin aika ajoin miettimään, mikä olikaan juuri lukemani 50 edellisen sivun juju. Saattaahan vika olla lukijan keskittymis- tai kirjan sanoman hahmottamiskyvyssä, mutta paljon tässä kirjassa oli mielestäni täysin yhdentekeviä osuuksia.
"Ilta Barbereiden huoneessa palautui vähitellen Francesin mieleen - vähitellen mutta väistämättä, kuin joukko pöhöttyneitä ruumiita olisi noussut samean veden pintaan. Hän muisti retkottaneensa lepotuolissa lasi toisessa ja savuke toisessa kädessä. Hän muisti, kuinka oli pitänyt kättään herra Barberin savukelaatikon yläpuolella, katsonut tätä tyttömäisesti, likimain ripsiään räpytellen: "Minulla on sellainen käsitys, että ette hyväksy naisten tupakointia." Frances muisti laulaneensa keuhkojensa täydeltä Bää, bää, karitsa. Hän muisti hihitelleensä, hän muisti huutaneensa, hän muisti -
Ei, hän ei voinut myöntää muistikuvaa todeksi! Ei! Ei!" (s. 169)
Mutta hetkittäin viihdyin Paremman väen parissa loistavasti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen 20-luvun Lontooseen, ja päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Frances. Hän asuu kahden äitinsä kanssa, ja isän kuoleman jälkeen perheen rahatilanne on ollut jatkuvaa alamäkeä. Francesin on otettava vuokralaisia yläkerran huoneisiin, ja niin rapistuvaan hienostotaloon muuttaa Barberin pariskunta. Francesin hiljaiselo saa väriä, ja hänen henkinen vapautumisensa ja heräämisensä omiin tunteisiin ja tarpeisiin oli minulle kirjan antoisinta osuutta.
Francesin ja Barberin pariskunnan Lillian-vaimon välinen rakkaussuhde kuvataan kirjassa kauniisti ja tunnekylläisesti. Salasuhde sisälsi sekin muutamia hienoja Francesin oivalluksen hetkiä. Kirjassa on myös kiintoisaa ajankuvaa liittyen ihmisten suhtautumiseen naisten välisiin suhteisiin ja poliisilaitoksen toimintaan. Mutta se pituus! Sivuja, sivuja ja taas lisää sivuja täynnä Francesin pohdintaa milloin mistäkin sai minut aina välillä laittamaan kirjan tauolle. Annan kirjalla kuitenkin kolme tähteä, ja aion kokeilla Watersin aiemmin suomennettuja romaaneja. Yövartio jo löytyy omasta hyllystäni. Jostain syystä uskaltauduin hankkimaan sen aiemmin kesällä, vaikken ollut vielä sivuakaan lukenut Watersin tuotannosta.
Paremman väen suurin ongelma omassa lukukokemuksessani oli sen pituus. 600 sivua tuntui tarinan sisältöön nähden mittavalta sivumäärältä, ja jouduin aika ajoin miettimään, mikä olikaan juuri lukemani 50 edellisen sivun juju. Saattaahan vika olla lukijan keskittymis- tai kirjan sanoman hahmottamiskyvyssä, mutta paljon tässä kirjassa oli mielestäni täysin yhdentekeviä osuuksia.
"Ilta Barbereiden huoneessa palautui vähitellen Francesin mieleen - vähitellen mutta väistämättä, kuin joukko pöhöttyneitä ruumiita olisi noussut samean veden pintaan. Hän muisti retkottaneensa lepotuolissa lasi toisessa ja savuke toisessa kädessä. Hän muisti, kuinka oli pitänyt kättään herra Barberin savukelaatikon yläpuolella, katsonut tätä tyttömäisesti, likimain ripsiään räpytellen: "Minulla on sellainen käsitys, että ette hyväksy naisten tupakointia." Frances muisti laulaneensa keuhkojensa täydeltä Bää, bää, karitsa. Hän muisti hihitelleensä, hän muisti huutaneensa, hän muisti -
Ei, hän ei voinut myöntää muistikuvaa todeksi! Ei! Ei!" (s. 169)
Mutta hetkittäin viihdyin Paremman väen parissa loistavasti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen 20-luvun Lontooseen, ja päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Frances. Hän asuu kahden äitinsä kanssa, ja isän kuoleman jälkeen perheen rahatilanne on ollut jatkuvaa alamäkeä. Francesin on otettava vuokralaisia yläkerran huoneisiin, ja niin rapistuvaan hienostotaloon muuttaa Barberin pariskunta. Francesin hiljaiselo saa väriä, ja hänen henkinen vapautumisensa ja heräämisensä omiin tunteisiin ja tarpeisiin oli minulle kirjan antoisinta osuutta.
Francesin ja Barberin pariskunnan Lillian-vaimon välinen rakkaussuhde kuvataan kirjassa kauniisti ja tunnekylläisesti. Salasuhde sisälsi sekin muutamia hienoja Francesin oivalluksen hetkiä. Kirjassa on myös kiintoisaa ajankuvaa liittyen ihmisten suhtautumiseen naisten välisiin suhteisiin ja poliisilaitoksen toimintaan. Mutta se pituus! Sivuja, sivuja ja taas lisää sivuja täynnä Francesin pohdintaa milloin mistäkin sai minut aina välillä laittamaan kirjan tauolle. Annan kirjalla kuitenkin kolme tähteä, ja aion kokeilla Watersin aiemmin suomennettuja romaaneja. Yövartio jo löytyy omasta hyllystäni. Jostain syystä uskaltauduin hankkimaan sen aiemmin kesällä, vaikken ollut vielä sivuakaan lukenut Watersin tuotannosta.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa, tässä muutama linkki: Leena Lumi, Reader, why did I marry him?, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjamuistikirja.
Kirjan tietoja:
Sarah Waters: The Paying Guests (2014)
Suomennos Helene Bützow
Tammi, 2015 (Keltainen kirjasto nro 462)
597 sivua
Tämä ei ole mielestäni parasta Watersia. Kun lukemiseseta on jo aikaa ja tämä on ottanut paikkansa muiden lukemieni Watersien joukossa, niin vahvistuu tunne, että tämä ei ollut mikään huippu. Oli tällä kuitenkin hetkensä ja retkensä ja nopeastihan tämän ahmi.
VastaaPoistaKirjan sivut kääntyivät nopeasti, mutta lukemiseni oli silti paikoin tosi hidasta. En jaksanut Francesin pohdintoja ja mietiskelyä kovin pitkään yhtä kyytiä. Sitten kun tuli jotain mielenkiintoisempaa kirja kyllä imaisi mukaansa. Mielenkiinnolla odotan tuota Yövartiota, onko se yhtään mieluisampi minulle kuin tämä nyt lukemani.
PoistaUskon, että on. Yövartio oli minun eka Watersini ja se on minusta kaikkein erilaisin suhteessa hänen muihin teoksiinsa. Yövartio on myös se, jonka lukisin uudestaan, jos lukisin jotain Watersia uudestaan.
PoistaHienoa, kuulostaa lupaavalta. :)
PoistaParempaa väkeä oli minun eka Watersini ja aion jatkaa kirjailijan parissa jaha aikaa löytyy. Tykkäsin tästä,
VastaaPoistaWatersin kirjoilla on sen verran mittaa, että lukuaikaa saa jonkin verran varata. Odotukseni ovat Ompun kehujen jälkeen korkealla Yövartion suhteen, ja koetan ehtiä sen pariin ennen joulua. Tai ehtiihän sitä, jos malttaa jättää kaikki muut kiinnostavat sivummalle. :)
PoistaMinä en juurikaan lämmennyt tälle, mutta Vieras kartanossa oli huippu! Aion ehdottomasti lukea lisää Watersia, jahka ehdin :)
VastaaPoistaVieras kartanossa saattaa olla lukulaitteeni kätköissä, muistelen klikanneeni sen jostain e-kirjatarjouksesta itselleni. Aion kokeilla joko sitä tai Yövartiota. Watersin kirjat ovat tosin sen verran paksuja, että saas nähdä ehdinkö ennen syys- tai joululomaa uppoutua niihin. :)
PoistaPidin tästä tosi paljon ja mun puolesta kirja olisi saanut jatkau saateenkaaren tuolle puolen;) Se jokin tässä ensimmäisessä Watersissani oli se jokin kielessä: Viihdyin, nautin, ahmin, makustelin.
VastaaPoistaOtin Yövartion lukuun heti tämän jälkeen, mutta vaikka sekin oli hyvä, jäi se toiseksi Paremmalle väelle.
Pidän myös Parempaa väkeä kirjan kannesta. En voi lukea Vieras kartanossa, koska siinä kannessa on se tyylitön kirkuvan naisen kuva. En vain voi;)
Minulla taitaa Yövartion aloitus mennä jonnekin myöhemmäs syksyä, mutta aion sen ehdottomasti lukea. Sen verran kehuja tuli jo tähän kommenttiboksiin. On kyllä jännä, miten eri tavoin hänen kirjansa lukijoihin vetoavat. Joku tykkää toisesta ja joku toinen jostain muusta. Mutta tuntuu, että kullekin se oma Waters-suosikki löytyy. :) Kansi on kyllä hieno tässä uusimmassa kirjassa. Se sopii täydellisesti kirjan tunnelmaan.
Poista