Rosa Liksom: Hytti nro 6

Minulla on ollut jostain syystä ennakkoluuloja Rosa Liksomin kirjoja kohtaan, vaikken ollut niistä ainuttakaan lukenut ennen Hytti nro 6:ta (WSOY, 2011). Liian vaikeita, aiheet eivät kiinnosta - jotain tämänsuuntaista olen ajatellut. Hytti nro 6:sen huomasin syksyllä e-kirjojen alessa, ja jostain syystä klikkasin sen itselleni. Kannessa komeilee iso kuutonen, ja se inspiroi minua viimein kokeilemaan kirjaa (ks. haaastepojo alempana). Ja hei, tämä oli hyvä! Matkustamisen hidasta tunnelmaa, surumielisyyttä, kaihoa ja muistoja, talvi. Siinä Hytti nro 6:n aineksia, ja kirja sopi oivallisesti talven hyytävän kylmyyden keskellä luettavaksi. Kun ulkona oli -20 astetta pakkasta, pystyin hyvin eläytymään Siperian arojen talven kurimukseen. Kesähelteillä tämä kirja olisi saattanut saada minulta toisenlaisen vastaanoton.



"Taakse jää Irkutsk, hiljainen, jään sitoma keväinen kaupunki. Taakse jää Irkutsk, yliopiston kirjaston keltaiset kaakelit, vaaleanpunainen sipulikirkko, puistot ja puistikot, kovaääniset ja höyryävät yleiset saunat, väsynyt maa, ruosteisen tulvaveden peittämä puistikko, klassinen musiikki pienessä kaiuttimessa puistikon portinpielessä, lumi ja pehmeät kinokset puutarhoissa, taakse jää Irkutsk ja vastaantuleva sähköjuna huojahtaa viereisellä raiteella, taloja ja taas pieniä jykevästi seisovia taloja, valkoisia ikkunapuitteita, kukkakoristeisia luukkuja, veikeästi veistettyjä räystäitä, yksinäinen yhdeksäntoistakerroksinen elementtitalo peltojen keskellä, kevättalven aurinko, savuavia piippuja, halkopinon päällä seisova mies. Tämä on vielä Irkutskia, ryssänsininen asemarakennus ja läpitunkematon, viidakkoinen metsä." (s. 95)

Hytti nro 6 ei ole (onneksi!) mikään pitkien lauseiden tajunnanvirtaromaani, mutta lukujen alussa oli yllä olevan näytteen kaltaisia tunnelmapaloja, jotka johdattivat lukijaa junan kyydissä halki Neuvostoliiton, kohti Ulan Batoria. Kirjassa junamatkaa tekee suomalainen opiskelijatyttö, ja hänen hyttitoverinaan matkustaa elämää nähnyt ja kokenut venäläismies. Tyttö enimmäkseen kuuntelee, ja mies tarinoi. Välillä lukijalle valotetaan tytön muistojen kautta tämän menneisyyttä ja syitä, miksi hän junassa istuu. Miehen jutut ovat aika usein roiseja, mutta samalla niissä maistuu elämä - ja vodka.

Voisi kai sanoa, ettei tässä kirjassa tapahdu juuri mitään. Istutaan junassa ja turinoidaan, välillä pysähdytään asemalla ja odotellaan junan lähtöä. Loppukohtaus oli pliisu ja suomalaisen tytön olemus jäi hieman ponnettomaksi, sen tunnustan, mutta muutoin Hytti nro 6 tavoitti jotain olennaista matkustamisen olemuksesta. Matkalla tavataan uusia ihmisiä, kohdataan erilaisuutta, löydetään ehkä jokin vastaus mielen perukoilla olevaan kysymykseen. Aina ei tarvitse kiitää vauhdilla paikasta toiseen, vaan voi matkustaa hitaasti, ottaa asiat sellaisina kuin ne sattuvat tapahtumaan. Kiitos matkasta, Hytti nro 6.

***
50 kategorian listahaaste saa ruksin kohtaan 5) A book with a number in the title.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos e-kirja-alesta
Muualla verkossa: Kirjasta löytyy useita bloggauksia. Tässä muutama linkki: Jokken kirjanurkka, Pihin naisen elämää, Kirja-aitta ja Opuscolo.
E-kirjan tietoja:
Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY, 2011
152 sivua

Kommentit

  1. Kyllä tämä on minusta Liksomin tuotannossa on yksi parhaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole vertailukohtaa, mutta luulen, että tämän jälkeen ennakkoluuloni karisivat sen verran, että voisin kokeilla jotain muutakin Liksomilta. Hänellähän on todella monipuolinen tuotanto, mm. sarjakuvaa ja lastenkirjoja näkyy löytyvän aikuisproosan lisäksi.

      Poista
  2. Liksom on käynyt meidän koululla aika usein (Tai siis kerran sinä aikana kun minä olen ollut kirjoilla täällä...). Opiskelikin muistaakseni. Pitäisi tutustua tarkemmin tuotantoon.

    Tämä erityisesti kiinnostaisi lukea. Kun vielä joka kerta löytyy siitä sen samaisen hyllyn päädystäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hienoa, että kirjailija muistaa vierailla kouluilla. Tämä oli hieno, kannattaa kokeilla jos löytyy jo käden ulottuvilta. :) Matkustusteema kolahti ainakin minuun, liekö syy jo tulevien lomien matkustushaaveissa. :)

      Poista
  3. Minäkin viihdyin tämän junan matkassa. Lukemisen jälkeen mieleeni jäi tunne, että kirjaa voisi katsoa ja lukea todella monelta kantilta (kurkistuksena 80-luvun Neuvostoliittoon tai sitten abstraktimpana kuvana Suomen ja Neuvostoliiton välisestä suhteesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemoja tästä kirjasta tosiaan löytyy, ja useampia tasoja analysoitavaksi. Hyvän kirjan merkki. :)

      Poista
  4. Todella hyvä teos, on Finlandia-palkintonsa ansainnut! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, ajattelin samaa tuosta palkintoasiasta, vaikken tiedä ketä muita oli ko. vuonna ehdokkaana. :)

      Poista
  5. Tämä oli niiin venäläinen ja siksi kiehtova, apeudessaan ja votkahuuruissaan aito. Minä pidin lopusta(kin). Olen nimittäin ihaillut Altassa kalliopiirroksia ja tässä niitä sitten oli. Kolahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalliopiirrokset ovat varmasti vaikuttavia livenä nähtynä. Itse en ole niitä vielä päässyt oikeasti näkemään, mutta jospa vielä sekin elämys tulisi eteen. :)

      Poista
  6. Tämä oli kyllä niin aitoa Liksomia, sellaista jota osasin häneltä odottaa. Suorastaan herkullinen kirja, jota muistelen vieläkin posket punaisina ;) Venäläismiehen jutut ja vonkaaminen oli kyllä todella riemukasta luettavaa.
    No mitäs muuta me suomalaiset olemme kuin harmaita ja pliisuja...nappisuoritus ja palkintonsa ansainnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tyttö oli hyvin suomalaisen oloinen vaisuudessaan. :) Hämmästyin ensin hieman räväkästä tekstistä, mutta se kyllä sopi kirjaan oikein hyvin. Eipä ollut mitään harmaata tai pliisua miehen vuorosanoissa. :)

      Poista
  7. Mä olen tän kirjan kanssa vastarannankiiski: oli vaikeuksia päästä loppuun asti :P Onneksi niin moni on pitänyt kirjasta! Tulisi melkein harmi kirjailijan puolesta muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on pidetty Finlandian verran, voi mielestäni huoletta kiiskeillä vastaan. :) Kävin lukemassa blogijuttusi, ja muistan kiinnittäneeni välillä huomiota esimerkkisi kaltaisiin lauseisiin, mutta sietokykyni ei ilmeisesti ylittynyt, kun lukufiilikset jäivät plussan puolelle. Olen tosin itsekin enemmän sisällön kuin kauniin kielen ystävä (esim. kiitelty Kultarinta ei ole houkutellut ylenpalttisten luontokuvausten vuoksi), ja lukutyylini on muodostunut sellaiseksi, että osaan pitkät kuvailut lukea silmäillen ilman tunnonvaivoja, jos siltä tuntuu. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.