William Golding: Kärpästen herra
William Goldingin klassikkoteos Kärpästen herra (Otava, 2007) ei ollut niin vangitseva kirja kuin odotin. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun ryhmä englantilaisia koulupoikia joutuu lentokoneonnettomuuden jälkeen autiolle saarelle. Joukossa on nuoria ja vähän vanhempia poikia, muutamat ottavat johtajan roolin, osa telmii ja leikkii kuin lomalla, joku pelkää itsensä lähes mykäksi. Pojat koettavat pitää yllä sivistyneitä tapoja, mutta kun pelastus viimein koittaa, on pahin jo tapahtunut ja osa pojista on muuttunut saalistajiksi, osa saaliiksi.
"He alkoivat kiertää kehää ja laulaa tahdissa. Rogerin kiljuessa kauhistuneen sian tavoin tenavat juoksentelivat hyppien piirin ulkolaidoilla. Taivaan pelottavan uhkan alla myös Possu ja Ralph havaitsivat halukkaasti osallistuvansa tämän mielettömän mutta jonkinlaista turvaa tarjoavan joukon menoihin. He olivat tyytyväisiä voidessaan koskettaan toisten selkiä kehässä, joka suojasi heitä ulkopuolella väijyviltä kauhuilta tai teki ne ainakin siedettäväksi.
"Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!" (s. 250)
Kirjan perusasetelma oli kiinnostava, mutta keskivaiheilla sivuja laitettiin minun makuuni liikaa siihen, että pojat miettivät majojen rakentamista, merkkitulen ylläpitoa ja ruuan hankintaa. Kauhuelementit eivät olleet silloin erityisen voimakkaasti läsnä, ja kääntelin sivuja hieman pitkästyneenä. Kirjan loppupuolella tunnelma onneksi alkoi tihentyä. Kun asiaan päästiin, Kärpästen herrassa luotiin pelon ilmapiiriä taitavan hienovivahteisesti, pienillä asioilla. Metsässä näkyvä outo hahmo, jonkun heittämä kivi puun takaa... puhumattakaan yllä olevan lainauksen joukkokohtauksesta, jossa koko konkkaronkka ajautuu yhdessä hulluuden partaalle. Saari ei onneksi osoittautunut ammoisen Lost-televisiosarjan kaltaiseksi erikoisten otusten kerhoksi, vaan poikajoukko sai kauhun aikaan lähinnä pään sisäisesti.
Annan kirjalle kolme Goodreads-tähteä, vaikka kirjan loppuluvut olisivat ansainneet yhden tähden enemmän.
"He alkoivat kiertää kehää ja laulaa tahdissa. Rogerin kiljuessa kauhistuneen sian tavoin tenavat juoksentelivat hyppien piirin ulkolaidoilla. Taivaan pelottavan uhkan alla myös Possu ja Ralph havaitsivat halukkaasti osallistuvansa tämän mielettömän mutta jonkinlaista turvaa tarjoavan joukon menoihin. He olivat tyytyväisiä voidessaan koskettaan toisten selkiä kehässä, joka suojasi heitä ulkopuolella väijyviltä kauhuilta tai teki ne ainakin siedettäväksi.
"Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!" (s. 250)
Kirjan perusasetelma oli kiinnostava, mutta keskivaiheilla sivuja laitettiin minun makuuni liikaa siihen, että pojat miettivät majojen rakentamista, merkkitulen ylläpitoa ja ruuan hankintaa. Kauhuelementit eivät olleet silloin erityisen voimakkaasti läsnä, ja kääntelin sivuja hieman pitkästyneenä. Kirjan loppupuolella tunnelma onneksi alkoi tihentyä. Kun asiaan päästiin, Kärpästen herrassa luotiin pelon ilmapiiriä taitavan hienovivahteisesti, pienillä asioilla. Metsässä näkyvä outo hahmo, jonkun heittämä kivi puun takaa... puhumattakaan yllä olevan lainauksen joukkokohtauksesta, jossa koko konkkaronkka ajautuu yhdessä hulluuden partaalle. Saari ei onneksi osoittautunut ammoisen Lost-televisiosarjan kaltaiseksi erikoisten otusten kerhoksi, vaan poikajoukko sai kauhun aikaan lähinnä pään sisäisesti.
Annan kirjalle kolme Goodreads-tähteä, vaikka kirjan loppuluvut olisivat ansainneet yhden tähden enemmän.
Haastepisteitä menee peräti kolmeen haasteeseen. Golding palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla vuonna 1983, joten 14 Nobelistia -haaste sai 14. nobelistinsa. Luulen, että minun tämän vuoden nobelistini ovat tässä eli enää haastekoonti puuttuu tästä haasteesta. Lukupinossa odottelee yksi Munro, mutta siitä postailu jää ensi vuoteen. Lukuiloa perhoslaaksossa -haaste saa myös yhden pörisevän pisteen. Lisäksi laitan kirjan Pojat, lukemaan! -haasteen vinkkilistalle. Toivottavasti Goldingin saama Nobel-palkinto ei pelota poikalukijoita, sillä kirja on mielestäni varsin helposti lähestyttävä.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, Maailman ääreen, Todella vaiheessa, Kirjasähkökäyrä ja Satun luetut. Kirja on klassikko, joten googlettamalla löytyy monta muutakin juttua kirjasta.
Kirjan tietoja:
William Golding: The Lord of Flies (1954)
Suomennos Juhana Perkki
Otava, 2007
336 sivua
Ihan hyvä kirja. Mielestäni jopa semmoista poikaseikkailuhenkeä. Sekoitus viisikko-crusoe-huxleyta.
VastaaPoistaEi tämä huono ollut, mutta odotin ehkä jotain vielä parempaa. :) Seikkailuhenkeä tosiaan piisasi, mutta kun en itse ole erityisen seikkailuhenkinen niin majan rakennukset sun muut käytännön pulmat asumattomalla saarella eivät juuri kiinnostaneet. Loppuosan jännitystä olisi siis saanut olla enemmän.
PoistaMuistan lukeneeni tämän yläkoulussa ja järkyttyneeni. Kirja teki hurjan vaikutuksen, enkä vissiin ole toipunut siitä vieläkään. Minulle iskevät myös majanrakennuspuuhat, joten tykkäsin kovasti.
VastaaPoistaTämä ei kuulunut minun koululukemistooni, mutta voihan tämä olla nuorelle lukijalle pelottava. Päähenkilöt ovat juuri sen ikäisiä, että koululaiset varmaankin samaistuvat heihin ihan eri tavalla kuin tämmöinen aikuislukija. :)
PoistaTämä on jotain niin hurjaa ja ihon alle menevää tekstiä. Löysin sen saman kauhun kuin kouluaikana yläasteella ja sitten kun poikani lukivat tätä yläasteella...ostin kirjan heille ja luin itsekin ja sitten se lähti lainakierrokselle, eikä ole palannut takaisin...
VastaaPoistaEhkä tämä olisi ollut minullekin voimakkaampi lukuelämys, jos olisin lukenut tämän ensi kertaa joskus nuorempana. Hyvä, että nykynuoret innostuvat tästä. :) Kirjahan on kestänyt aikaa loistavasti minunkin mielestäni. Ja ilmeisesti tämä viehättää tai kauhistuttaa uusia lukijoita aika kovasti, jos ei ole palautunut lainauksesta. :)
PoistaMinä luin Kärpästen herran muutama vuosi sitten ja koin sen aika samalla tavalla kuin sinä. Olisi ehkä minunkin pitänyt lukea se jo nuorempana. :)
VastaaPoistaCatch them young... :) eihän tämä missään nimessä huono kirja ollut, mutta kun olin lukenut niin paljon kehuja tästä, tuli vähän laimea fiilis kun kirja oli luettu. Äikkäopet luetuttivat ihan muita kirjoja minun kohdallani silloin aikoinaan.
PoistaTunnen Kärpästen herran ainostaan leffaversiona siitä pidin. Hienosti tuot elokuvastakin tuttua hiljaa nousevaa uhkaa tekstiisi! Hieno arvio <3
VastaaPoistaKiitos. :) Meilläkin kuulemma on leffeversio, mieheni kertoi. Ei mitenkään turhan tiheään olla sitä katsottu, kun en ollut asiasta laisinkaan tietoinen. Mutta ehkä tämä voisi maistua paremmin elokuvana. Joululeffaksi en tosin aio tätä valita. :)
PoistaTämä piti koulussa lukea, mutta muistaakseni en lukenut muuta kuin takatekstin. Inhosin sitä, kun koulusta määrättiin luettavaa, kun oli ne omatkin kirjat kesken. :D Sitten luin tämän myöhemmin aikuisiällä eikä oikein napannut. Tylsähkö oli minusta niin kuin Sieppari ruispellossakin (pakkopullaa sekin).
VastaaPoistaOlen välttynyt myös Siepparilta, eikä sitä ole vieläkään tullut luettua. :) Aloin aivan miettiä, mitähän minulle koulussa pakkoluetetuttiin, kun nämä kaksi eivät ainakaan tulleet vastaan... mitään kovin ankeita muistoja ei ole jäänyt mieleen. mutta muistan kyllä tykänneeni suurin piirtein ainoana luokassa jostain pakkolukukirjasta. :)
PoistaPakko sanoa, että minulle tämä oli melkoinen pettymys. Kyllähän tällä on ansionsa, mutta tarina ei vain vienyt minua mukanaan niin kuin olin odottanut.
VastaaPoistaVähän hitaastihan tämä käynnistyy. Lopussa tapahtuu enemmän, ja on enemmän jännitystä, mutta hieman pitää odotella että sinne asti pääsee. Voisi kai sanoa, että minäkin petyin, sillä tietysti klassikolta odotan jotain erityistä lukuelämystä.
Poista