Miten menee Helmet-haasteessa?

Vuosi 2020 on puolivälissä, ja ajattelin tehdä pienen tilannekatsauksen Helmet-haasteeseen. Haaste on tähän asti edennyt aivan omalla painollaan eli olen sijoitellut haasteeseen kirjoja, kun jotain sopivaa on tullut luettua. Semmoisen oman säännön olen kuitenkin ottanut mukaan, etten lisää samaa kirjaa sekä Helmet-haasteeseen että POPSUGAR-haasteeseen (okei, muutama poikkeus listoilta löytyy, kun alkuvuonna en vielä nipottanut tämän suhteen). Niin moni kirja kävisi kumpaankin haasteeseen, mutta minusta on vähän tylsää tutkia kahta haastelistaa, jossa on tosi paljon samoja kirjoja. Kivasti kummatkin haasteet ovat silti edenneet, mutta tässä jutussa keskityn vain Helmetiin ja erityisesti niihin kohtiin, jotka ovat vielä vailla kirjaa. Haasteeseen jo lukemani kirjat olen listannut täällä.

Photo by Deanna Lewis on Unsplash

Mitkä Helmet-haasteen kohdat ovat vielä vailla kirjaa? Ei niitä niin paljon enää ole! Minulla ei kuitenkaan ole mitään sen kummempaa lukutavoitetta tähän haasteeseen, ja aion ottaa loppuvuodenkin rennosti. Esim. täyden listan tavoittelu lähinnä kauhistuttaa. Oli nimittäin jokunen vuosi sitten hieman traumaattinen kokemus, kun pinnistin lähes väkisin koko listan täyteen ja siitä en halua ottaa uusintaa. Lukuilo oli kaukana siitä rutistuksesta 😏.

Näihin kohtiin on kirja hakusessa:

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä saattaa ratkaista tämän kohdan. Tällä hetkellä suunnitelmani on lukea klassikkohaasteeseen Oscar Wilden Dorian Crayn muotokuva, joka täyttää kohdan vaatimukset kirkkaasti.

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan.

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

Tämä saattaa olla eräs helpoimpia jäljellä olevista kohdista. Olen jokusen sopivan kirjan jo lukenutkin, mutta ne ovat aina sijoittuneet johonkin muuhun haastekohtaa.

11. Vaihtoehtohistoria

Aloitin jo sopivaa kirjaa, mutta Johanna Sinisalon F-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi oli niin puisevaa luettavaa, etten jaksanut sinnitellä sitä loppuun asti.

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Tommi Kinnusen romaanit sopisivat tähän, mutta lisävinkitkin kelpaavat.

14. Urheiluun liittyvä kirja

Vaikea kohta, kaukana mukavuusalueelta. Minna Kaupin tuore henkilökuva saattaisi kiinnostella.

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö

Vaikea kohta tämäkin. Olen bongaillut muista blogeista muutamia vinkkejä, mutten tietenkään ole kirjoittanut niitä muistiin.

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa

Enpä voi sanoa harrastavani yhdessä lukemista, joten voi olla, että kohta jää tyhjäksi.

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja

Uutuuskirja Älä vihaa minua olisi nappivalinta tähän kohtaan.

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta

Vaikuttavia aloituslauseita on tullut vastaan, mutta kirjat ovat sujahtaneet muihin haastekohtiin. Nyt tähän on tyrkyllä upea Nickelin pojat.

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

Parhaat ehdokkaat ovat ikisuosikkini Agatha Christie ja toinen luottodekkaristini Donna Leon. Molemmilta löytyy lukemattomia kirjoja kotihyllystä.

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

Keigo Higashinon dekkari Journey Under the Midnight Sun odottelee lukulaitteessa.

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Paras näkemäni muodosmuutoskirjavinkki on ollut Tove Janssonin Taikurin hattu, mutta sen olen jo lukenut. Ehkä uusintaluku olisi ok?

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

En seuraa julkimoiden kirjasuosituksia, joten saapa nähdä, tuleeko tähän luettua mitään. Kenties innostun googlailemaan suosituslistoja loppuvuodesta.

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

Toni Morrison on ykköskandidaattini tähän kohtaan.

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Olen kuulkaas koettanut bongailla samankaltaisia kirjojen nimiä, mutta tehtävä ei ole sieltä helpoimmasta päästä! Jompi kumpi kirja on yleensä ollut sellainen, että sen lukeminen ei suuremmin innosta.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Periaatteessa tosi helppo kohta, koska kirjastoissahan on jatkuvasti vinkkihyllyjä esillä. Mutta niinpä vaan on kohta edelleen vailla kirjaa. Jos tämä jää tyhjäksi, kyse on lähinnä omasta saamattomuudesta. 😊

Kaikkiin kohtiin saapi vinkkailla kirjoja, jos on joku hyvä vinkki mielessä!
Tsemppiä itse kullekin Helmet-haasteessa mukana olevalle!

Kommentit

  1. Itse olen lukenut noihin sinulta puuttuviin kohtiin esim. seuraavaa:
    1. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
    11. Siiri Enoranta: Kesämyrsky
    12. Anneli Kanto: Veriruusut (tehty ainakin kaksi teatterisovitusta)
    15. Minna Rytisalo: Rouva C.
    33. Rainbow Rowell: Carry on
    36. Tara Westover: Opintiellä (mm. Obama suositellut!)

    Toivottavasti näistä on apua! Itse mietin, että kohdat 6. ja 14. saattavat olla ainakin itselleni kaikista vaikeimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset vinkeistä! Enorannan kirja voisikin olla hyvä kirja ko. kohtaan, sillä se on kiinnostanut minua muutenkin. Rowellin kirja vaikuttaa tosi hyvältä! Luin juuri Rowellin Pumpkinheads-sarjakuvan ja se oli yllättävän hyvä ja herätti kiinnostusta kirjailjan muutakin tuotantoa kohtaan.

      Poista
  2. Dorian Gray menisi myös muodonmuutokseen (33). Todellinen henkilö seikkailee fiktiossa (15) mm. Hitler-kirjoissa, kuten Timur Vermesin Täällä taas ja Veikko Huovisen Veitikka, jotka menisivät myös vaihtoehtohistoriaan (11). Urheilusta tulee ensimmäiseksi mieleen Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta ja Göran Tunströmin Kimmellys (jalkapalloa). Saamelaiseen (5) olin ajatellut lukea Nils Aslak Valkeapään runoja, hyvä tilaisuus tutustua niihin.
    Se Keigo Higashinon dekkari on muuten hyvä! Loppua lukuunottamatta, tosin.

    Minullekin hankaluuksia ovat tuottaneet kohdat, jotka liittyvät urheiluun, oopperaan ja samankaltaisiin nimiin. No, puoli vuotta vielä jäljellä, joten katsotaan mitä löytyy. Minäkään en enää yritä saada koko listaa täytettyä, menee vähän turhaksi pinnistelyksi, huomasin viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomasinkin erään toisen bloggaajan Helmet-katsauksesta, että Dorian Gray-kirjassa on odotettavissa muodonmuutoksia. Vaikka ko. klassikko on tosi tunnettu, minä olen jotenkin onnistunut välttämään sen juonipaljastukset. :D Hmm, uskaltaisikon tuota Murakamia kokeilla... olen muutaman kirjan häneltä lukenut, ja osa on ollut ok, osa taas ei oikein ole napannut. Periaatteessa kyllä ihan kiinnostava ja uteliaisuutta herättävä kirjailija.

      Haasteessa on tosiaan reilusti aikaa, joten ehtiihän tässä etsiä ja lukea kirjoja. :)

      Poista
  3. Kivasti olet päässyt haasteessa eteenpäin!
    Minullakaan ei kovin paljoa enää puutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä sinulle loppuihin kohtiin. :)

      Poista
  4. Kävitkin jo kurkkimassa listaani, ei siitä enempää, mutta yksi vinkki. Kohtaan 6 Emma Kantasen Nimi jolla kutsutaan öisin - jos et ole lukenut, hieno kirja minusta. En jaksa nipottaa tämän haasteen kanssa, tuskin saan niitä viimeisiä täyteen, vaikka aikaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Todella kiinnostava kirja. Muistan lukeneeni siitä katalogista, mutta sitten kirja pääsi unohtumaan... laitanpa nyt muistiin. Aiheensa puolesta passaisi vaikka naistenviikon ohjelmaan. :)

      Poista
  5. Pitäsköhän minunkin tehdä tällainen katsaus jossain vaiheessa. Tähän mennessä kirjat ovat tosiaan solahtaneet haasteeseen kuin itsekseen, mutta loppua kohden vaikeutuu. Ja joo, tuskin saan koko haastetta tänäkään vuonna luettua niin kuin en ole vielä kertaakaan saanut. :D Tuo saamelaiskohta taitaa ainakin jäädä täyttymättä ihan siksikin, etten pääse (koska ystävämme kor...) tänä vuonna Suomeen.

    Tuota Sinisalon kirjaa on minulle kehuttu ja se oli minulla jopa kerran lainassa kirjastosta, mutten ehtinyt lukea, koska aika oli rajallinen. Hieman alkua selailin ja se vaikutti jotenkin “vaikealta”. En siis oikein päässyt sisään heti ja siksi en viitsinyt ottaa sitä lukuun.

    Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa jäänee minultakin täyttämättä. Helppoa varmaan lapsiperheissä, mutta noin muuten ehkä ei. :D Tai sitten voisi tietenkin sopia jonkun kanssa, että luetaan samaan aikaan kirja X?


    Aah, Higashinoa sinulla listalla ja just tuo ovelan ihana kirja! Kovasti kiinnostaa, miten sinä sen koet. Vinkkejä ei nyt ole, tulin tänne lähinnä itse kuikuilemaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmetin loppurutistus on aina ollut minulle vaikeaa, ja tuntuu, että tämän vuoden haasteessa on tosi paljon hankalia kohtia. Yleensä olen ollut tyytyväinen, jos pääsen edes 40 luettuun kirjaan, mutta saapa nähdä miten nyt käy.

      Minäkin odotin Sinisalon kirjalta paljon, mutta se ei napannut yhtään. Luin sitä 60 sivua ja totesin, että nyt riittää, en jaksa sinnitellä enää. Tuo lukemani pätkä koostui lähinnä siitä, että kertoja googlaili tietoja peikoista ja sitä kautta rakennettiin sitä vaihtoehtohistoriaaa. Aika tylsää... Kenties kirja olisi myöhemmin parantunut, mutten jaksanut odotella. :)

      Tuo samaan aikaan luettava kirja voisi varmaan olla joku kimppaluku. Tai jos kuuluu lukupiiriin, sekin voisi sopia tuohon. Itse en tosin satu kuulumaan, en ole oikein lukupiirihenkinen. ;)

      Poista
  6. Varasin kirjastosta urheiluun liittyvä sarjakuvan Teemu Pukki baby. Uskon, että se olisi sullekin sopiva kirja.
    Saamelaiskirjailijan kirjoittama kirja on minullakin hakusessa. Kirjahyllystä voisi löytyä pari kirjaa. Minultakin puuttuu tuo 2010-luvulla kuollut kirjailija. Ehkä luen siihen jotakin taas omasta kirjahyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sarjakuvavinkistä, onpas mennyt aivan ohi tämmöinen kirja. Tuo näkyy olevan paikalla lähikirjastossa, joten saatanpa hyvinkin lukea tämän. Tuleepahan vähän erilaista sarjakuvaa välillä. :)

      Poista
  7. Minä olen lukenut saamelaiskohtaan ruotsalaisen Annica Wennströmin Lapinkylän. Se on neljän sukupolven sukutarina, joka sijoittuu Lappiin 1860-luvulta nykyaikaan. Sisältää paljon saamelaisten perinteitä. Ajankohtainenkin siinä, että kertoo, miten ruotsalaiset aikoinaan tunkeutuivat saamelaisten alueelle ja veivät maat, joihin saamelaisyhteisöillä oli oikeus. Nythän niistä on Ruotsin valtio tehnyt päätöksiä. Kirjailija on juuriltaan saamelainen.

    Nyt kun viedä saisin aikaseksi blogata kirjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kuulostaa hyvältä! Olen lukenut kesän aikana niin paljon kaikkea kevyttä, että sukutarinat ja muut vakavemmat aiheet ovat taas alkaneet kiinnostaa. Tuo saamelaiskohta on ollut tosi vaikea, mutta tällä vinkillä saatan hyvinkin selvitä siitä.

      Poista
  8. Saamelaisista kirjailijoista voin suositella Kerttu Vuolabia, Kirste Palttoa, Nils-Aslak Valkeapäätä. Niillas Holmberg myös. Itteä kiinnostaa Ante Aikion kirjat näiden lisäksi. Tolla Paltolla mahtavia lasten- ja nuortenkirjoja, joista oon tykänny tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon vinkeistä! Voisinpa hyvinkin kokeilla noita lastenkirjoja 😊.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.