Alice Zeniter: Unohtamisen taito

Alice Zeniterin Unohtamisen taito (Otava, 2019) eteni hitaasti mutta varmasti koronakevään aikana. Keskittymiseni ei aina riittänyt paksuun, historialliseen sukuromaaniin, mutta silloin kun sain kirjaan tartuttua, uppouduin siihen todella intensiivisesti. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän heräteostokseni osoittautuikin oman lukukevääni parhaaksi kirjaksi, ja ylipäänsä Unohtamisen taito on eräs upeimpia romaaneja, joita olen pitkiin aikoihin lukenut. Tätä kirjaa haluan suositella ihan kaikille!

Unohtamisen taito valottaa lukijalle Algerian ja Ranskan yhteistä historiaa ja sen kipupisteitä yhden suvun kautta. Kirjan tapahtumat liikkuvat suluvasti nykyhetken ja menneisyyden välillä, ja nykyisyydessä lukijan oppaana toimii taidegalleriassa työskentelevä Naïma, jonka tiedot sukunsa vaiheista ovat kovin ylimalkaiset:

"Kun kaikki tieto maasta, josta on muka kotoisin, on pitänyt etsiä Wikipediasta, niin ehkä silloin on jokin ongelma. Ehkä Mohammed oli oikeassa. Tarina ei siis ala Algeriasta.

    Tai itse asiassa alkaa, mutta tarina ei ala Naïmasta." (s. 12)

Naïman isoisä Ali saapui perheensä kanssa Ranskaan vuonna 1962, kun olot kotimaassa Algeriassa kävivät liian uhkaaviksi. Maassa taisteltiin itsenäisyyden puolesta, eikä Alin toimia katsottu kaikissa piireissä hyvillä mielin. Edessä oli pako maahan, jossa toivottavasti odottaisi turvallisempi arki. Kasvoille lyövä todellisuus oli kuitenkin karu: kielitaidottomat pakolaiset laitettiin leireille ja edessä oli rankka sopeutuminen uudenlaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Ali ei halua muistella menneitä ja puurtaa sitkeästi eteenpäin, ja sama unohtamisen kulttuuri siirtyy seuraaville sukupolville. Esimerkiksi Alin poika Hamid säilöö varhaiset muistonsa kotimaastaan sisälleen kuin simpukka, ja hänen mykkyytensä tiettyjen asioiden suhteen uhkaa jopa avioliittoa Clarisse-vaimon kanssa:

"Käydessään nukkumaan Hamidin viereen, niin etäälle tämän käsivarsista kuin sängyn leveys antaa myöten, hän miettii, pitäisikö hänen jättää Hamid. Ei toisen ihmisen hiljaisuutta voi rakastaa, hän ajattelee, ei siinä ole mitään järkeä. Hänen pitäisi olla välittämättä siitä, että Hamid ei puhu, ja ajatella ettei tämän menneisyys kuulu heidän nykyisyyteensä, josta Hamid on vapaa tekemään sellaisen kuin haluaa. Mutta Clarissesta tuntuu, että Hamid kantaa sitä yhä sisällään, että se vaikuttaa häneen edelleen, eikä hän sen vuoksi voi pitää sitä jonain, minkä tämä on jättänyt lopullisesti taakseen." (s. 350)

Naïma kuitenkin kiinnostuu sukunsa juurista, algerialaisten historiasta ja ns. harkien asemasta. Unohtamisen taito keriikin pikku hiljaa auki Alin ja tämän jälkeläisten tarinaa ja Naïman ponnistelua kohti oman, eheämmän identiteetin rakentamista.

En tiennyt entuudestaan paljoakaan Algerian historiasta, paitsi nyt sen, että maa on ollut Ranskan siirtomaa. Unohtamisen taidon sivuilta aukenikin minulle aivan uudenlainen näkökulma näiden kahden maan yhteiseen taipaleeseen, ja erityisesti Algerian itsenäisyystaistelun kipeät ja kauaskantoiset jäljet tulevat Alin suvun tarinassa koskettavasti esille. Zeniter kuvaa taitavasti kahden maan historiaa: hän ei saarnaa eikä luennoi, vaan kertoo tarinaansa myötäelän ja ymmärtävän lämminhenkisesti. Suurten poliittisten kuvioiden sijasta etualan valtaavat kuitenkin aivan tavallisten ihmisten kohtalot ja valinnat, joiden eteen he ovat joutuneet ja joiden oikeellisuutta he myöhemmin joutuvat puolustamaan. Oliko kaikki lopultakaan tehtyjen uhrausten arvoista?

Pidin erityisen paljon siitä, miten vaivattomasti kirjassa liikuttiin eri aikatasojen välillä, kurkisteltiin välillä menneestä tulevaan ja päinvastoin. Silti Unohtamisen taidon tapahtumia oli helppo seurata, ja viimeisellä sivulla iski haikeus, tähänkö tämä päättyi. Goodreadsiin Unohtamisen taito saa minulta täydet viisi tähteä. En ihmettele laisinkaan sitä, että ranskalaisen Zeniterin romaani sai ilmestymisvuonnaan kotimaansa kaikki merkittävät kirjallisuuspalkinnot. Vaikka Unohtamisen taidon tapahtumat ovat tiukasti sidoksissa Algerian ja Ranskan historiaan, Alin suvun vaiheissa ja kirjan ihmisten tuntemuksissa on jotain kovin yleismaailmallista ja ajankohtaista: maailmalla soditaan edelleen ja pakolaisten on löydettävä oma tapansa käsitellä tehtyjä kipeitä valintoja.

***

Osallistun kirjalla Kirjahyllyn aarteet -haasteen 2. kierrokselle. Kirja sopii myös Helmet-haasteen kohtaan Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella Z. Pariisi-Dakar -kirjarallissa saan pisteen Algerian kohdalle.

Goodreads: 5 tähteä

Mistä kirja minulle? Oma ostos

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaluotsi, Donna mobilen kirjat, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjabrunssi

Kirjan tietoja:

Alice Zeniter: Unohtamisen taito/L'art de perdre (2017)

Suomennos Taina Helkamo

Otava, 2019

568 sivua