Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Anniina Mikama fantasiatrilogian avausosa Taikuri ja taskuvaras (WSOY, 2018) sijoittuu Helsinkiin, vuoteen 1890. Vanhempansa menettänyt Mina asuu ränsistyneessä hökkelissä ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hänen kätensä sieppaavat jotain, josta sen omistaja ei ole niin vain valmis luopumaan.
"Mies joutui kumartumaan vielä lisää astuessaan ovesta sisään. Siinä tuo pilalle hemmoteltu tärkeilijä nyt seisoi tutkiskellen Minaa ja hänen asuntoaan, suorastaan valaisten hämärän ja likaisen loukon omalla puhtoisuudellaan. Kun Mina ei tehnyt elettäkään luovuttaakseen esineen takaisin, mies ojensi kätensä.
- Minä tarvitsen sitä, hän sanoi.
    Mina nakkasi koneen niin välinpitämättömin elkein kuin suinkin mahdollista, mutta mies otti helposti kopin. Hän loi Minaan nuhtelevan katseen. Hyvä että sydän, tai mikä sitten olikaan, ei ollut pudonnut maahan. Mina halusi vain vähän näpäyttää, ei sentään rikkoa toisen omaisuutta. Mies piteli esinettä kämmenellään ja teki toisella kädellään pienen pyöräytyksen, kuin kiillottaakseen sen pintaa. Samassa esine yksinkertaisesti katosi. Siinä hänen silmiensä edessä!" (s. 22)
Taikuruuden parissa työskentelevän Tomin tapaaminen muuttaa Minan elämän suunnaan, sillä Tom näyttää heltyvän Minan kurjien olosuhteiden edessä ja pyytää tätä auttamaan kotonaan asuvan vanhan, invalidisoituneen professorin hoidossa. Vaivihkaa taikuuden maailmat avautuvat Minalle, mutta myös seikkailut odottavat Minaa ja Tomia. Kaupunkiin ollaan avaamassa uutta, edistyksellistä tavarataloa eikä varakkaan omistajaperheen kiinnostus Tomin taikuutta kohtaan ole pelkkään viatonta viihdykkeen hakua.

Pidin kirjan salaperäisestä fiiliksestä, joka liittyi Tomin puuhailuihin taikaverstaassa ja hänen taikaesitystensä kuvailuihin. Minalle oli kirjassa varattu ihastuneen katselijan rooli ja siinä suhteessa saatoin hyvin eläytyä hänen reaktioihinsa. 1890-luku toimii hienosti taikuuden aikakautena, sillä tuolloinhan ihmisten elämä ei ollut niin tekniikan kyllästämään kuin nykyään ja pelkästään tavaratalon liukuportaat olivat suuri hämmästyksen aihe. Helsinki sen sijaan jäi miljöön osana melkoisen persoonattomaksi, sillä minusta tuntui aivan siltä kuin tapahtumat olisivat voineet sijaita missä tahansa Euroopan vanhassa kaupungissa. Toisaalta kirja oli tunnelmaltaan hyvin kansainvälinen eikä millään tavoin kotikutoinen. Tämän lasken kirjalla suureksi ansioksi.

Taikuri ja taskuvaras on juuri sellaista aika kilttiä, taianomaista fantasiaa, joka viehättää minua kovasti. Minulle tuli tätä kirjaa lukiessani mieleen sekä Erin Morgensternin Yösirkuksen ja V. E. Schwabin Magian syvemmän sävyn tunnelmointi taikuuden maailmoissa. Molemmat kirjat ovat olleet minulle viiden tähden elämyksiä, mutta aivan sille tasolle tasolle Mikaman kirja ei yltänyt. Annan kirjalla neljä tähteä Goodreadsiin, ja odotan sarjan seuraavaa osaa (joka on itse asiassa jo ilmestynyt) suurella mielenkiinnolla - sen verran kiemuraiset asetelmat Mina, Tomin ja professorin suhteista nimittäin paljastuivat Taikurin ja taskuvarkaan loppusivuilla. Kirjan loppu on siinäkin mielessä kiinnostava, että yks kaks alkoi tuntua, että fantasiasta on siirrytty scifin puolelle ja vieläpä vallan onnistuneesti!


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Luetaanko tämä?, Todella vaiheessa, Kirjahilla
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

Kommentit

  1. Tykkäsin tästä fantasiakirjasta tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä tosi ihana! Ja arvaisin, että kirja saattaa osua niidenkin lukijoiden makuun, jotka eivät tavallisesti juuri fantasiaa lue.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.