Eva Frantz: Osasto 23

Eva Frantzin Anna Glad -dekkarisarja on ollut kovasti minun makuuni, joten kiinnostuin myös hänen nuorille lukijoille suunnatusta jännityskirjastaan Osasto 23 (S & S, 2019). Kirjan päähenkilönä on  keuhotautiin sairastunut Stiina-tyttö, joka pääsee yllättäen Vadelmarinteen parantolaan tohtori Hagmanin potilaaksi. Parantolassa vaan ei olekaan aivan sellaista kuin hän oli kuvitellut... mitä tohtori tekee vuosia sitten sattuneen tulipalon tuhoamalla osastolla? Miksei kukaan kotiväestä vastaa Stiinan kirjeisiin? Ja mitä salaperäinen Ruben-poika tietää parantolan tapahtumista? Muun muassa näiden kysymysten ympärille kieputetaan asteittain tihenevää juonta, joka päätyy lopulta aika dramaattiseen kohtaukseen.
"En ikinä unohda ensimmäistä kertaa, kun näin Vadelmarinteen parantolan. Olin kai nukahtanut, sillä havahduin automobiilin kääntyessä äkkiä pienemmälle tielle.
    Nyt ajoimme suurten, vanhojen puiden reunustamaa puistokujaa. Ne olivat kai tammia. Sitten ohitimme kiiltävävetisen järven, nousimme jyrkän mäen ja sitten olimmekin perillä.
    En ollut koskaan nähnyt niin isoa rakennusta, en edes kotona kaupungissa. Vai tuntuiko se niin valtavalta vain siksi, että se seison yksin keskellä metsää? Kuin linna!" (s. 16)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin sodan jälkeisiin vuosiin. Stiinan perhe on köyhä, ja yhteiskunnallisen aseman vaikutus lasten oloihin tuleekin Osasto 23:sen tapahtumien kautta luontevasti esille. Kirjan kieli tavoittaa Stiinan kertojahahmon kautta mielestäni onnistuneesti vuosikymmenten takaisen tunnelman, ja parantolamiljöö tarjoaa vaikuttavat ja mielikuvitusta ruokkivat kulissit kirjan tapahtumille. Myönnän silti, että minun oli aikuislukijana vaikea tavoittaa Osasto 23:sen sivuilta suurta jännitystä kauhusta puhuttakaan, mutta lapsilukijoille uskon kirjan toimivan oikein hyvin. Itse pidin kirjasta erityisesti sen hienon ajankuvan vuoksi, ja Osasto 23 saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.


*** 

Kirjankansibingossa sijoitan kirjan ruutuun 'ovi'. Erittäin kauniissa kannessa näkyy useampikin avoinna oleva ovi.


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Kirjapöllön huhuiluja
Kirjan tietoja:
Eva Frantz:  Hallonbacken (2018)
Suomennos Anu Koivunen
Kansi Anders Carpelan
S & S, 2019
139 sivua

Kommentit

  1. Oikein kiva lasten jännityskirja. Ajankuva oli kyllä minunkin mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin oli. Toivottavasti näitä tulee Frantzilta lisääkin.

      Poista
  2. Minustakin tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Täytyy yrittää löytää tämä kirjastosta. Tulee mieleen hieman Satu Mattila-Laineen kirjoittama "Parantola", jossa aikahypätään 1930-luvulle kaatumatautiparantolaan. Siinäkin kirjassa minua viehätti erityisesti ajankuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin muistui mieleen tuo Parantola-kirja. Tämä Franzin kirja on kuitenkin mielestäni hieman jännittävämpi ja miljöönkuvaus ehkä aavistuksen onnistuneempaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.