Han Kang: Vegetaristi

Han Kangin Booker-palkittu romaani Vegetaristi (Gummerus, 2017) oli melkoinen hittikirja kirjablogeissa pari vuotta sitten. Siis niitä kirjoja, joista jäi tunne, että "kaikki" muut ovat sen lukeneet paitsi minä. Täytyy myöntää, että Vegetaristia kuvattiin tuolloin niin rajuksi kirjaksi, että se tavallaan karkoitti minut kirjan parista pois. Olen nimittäin sillä lailla nynnerö lukija, etten yleensä kaipaa lukemiltani kirjoilta suuria emotionaalisia ravisteluja. Tämän vuoden Kuukauden kieli -haasteen tammikuun kielenä on kuitenkin korea, ja sivumäärältään lyhyt Vegetaristi muistui mieleeni. Kokeillaan edes, ajattelin. Kirja on nyt luettu, ja viimeisen sivun jälkeen tunnelmani tiivistyvät sanoihin 'outo kirja'. Ymmärrän, että erikoinen Vegetaristi kiehtoo lukijoita, mutta itse en kokenut kirjaa samalla tavoin koskettavaksi kuin esimerkiksi Han Kangin uudempaa suomennosta Ihmisten tekoja, ja Vegetaristi jäikin lopulta vaisummaksi elämykseksi kuin mitä etukäteen odotin.

Alkusysäyksen kirjan tapahtumille antaa korealaisen, naimisissa olevan Yeong-hyen vakaa päätös jättää liha pois ruokavaliostaan. Ainoana selityksenä päätökselleen hän kertoo näkemänsä unen. Kirjassa seurataan Yeong-hyen elämää kolmen eri kertojan näkökulmasta, sillä aviomies, lanko ja sisar kertovat oman mielipiteensä siitä, mitä mieltä he ovat Yeong-hyen valinnoista ja tämän tavasta elää. Lukijalle tarjotaan silti muutamia väläyksiä Yeong-hyen pään sisältä:
"Viiden minuutin torkahduksia. Luisun tokkurasta nukuksiin, ja taas se alkaa - tuttu uni. Sitä ei voi edes enää sanoa uneksi. Jonkin eläimen hurjana kiiluvat silmät, verta, maasta kaivettu kallo, taas ne silmät. Ne nousevat syvältä sisältäni. Havahdun puistatukseen, käteni, minun täytyy nähdä käteni. Täytyy hengittää. Kynteni ovat yhä tylpät, hampaani yhä vaarattomat.

Voin luottaa enää rintoihini. Pidän niistä, ne eivät voi tappaa. Käsi, jalka, kieli, katse - kaikki aseita, joilta ei ole turvassa mikään. Mutta rinnat ovat toista maata. Niin kauan kuin ne ovat pyöreät, minussa ei ole mitään vikaa. Ei edelleenkään. Miksi ne siis kutistuvat koko ajan? Eivätkä ne edes ole enää pyöreät. Mikseivät ole? Miksi muutun niin? Miksi kaikki ruumiissani terävöityy - mitä lopulta uurran? " (s. 43)
Yeong-hyen elämän suunta kääntyy kirjan edetessä yhä vain dramaattisemmaksi. Lähipiirin on vaikeaa hyväksyä hänen kieltäytymistään lihan syönnistä, eikä Yeong-hyen lähes täydellinen kommunikoimattomuus paranna tilannetta. Vegetaristi on eräänlainen yhden naisen hyytävän viileä sisäinen taistelu jonkin oman totuuden ja mielenrauhan puolesta. Tavallaan pidin siitä äärimmäisyydestä, mihin Han Kang tarinan kuljettaa, miten hurjaksi rajankäynti yhteiskunnan asettamien normien ja päähenkilön omien valintojen välillä käy. Mutta silti Vegetaristi jätti minut aika kylmäksi. Luin kirjan kiinnostuneena, mutta kenties kulttuurinen vieraus aiheutti sen, että Goodreadsin tähtimäärä jää vain kolmeen. Tunsin aika usein olevani Yeong-hyen edessä yhtä hölmistynyt kuin tämän läheiset. Suuria maailmanselityksiä kirjan ei toki tarvitse antaa, mutta koin silti, että Vegetaristi jäi aiheeltaan ja teemoiltaan liian erikoiseksi minun makuuni. Kirjaa kannattaa silti kokeilla, jos haluat lukea jotain muuta kuin tuttua ja turvallista länsimaista kirjallisuutta.


***
Haastepisteitä ropisee seuraavasti:
* POPSUGAR 2019 -lukuhaasteessa merkitsen kirjan kohtaan 'a book told from multiple character POVs'
* Kuukauden kieli -haasteessa tammikuun kielenä ollut korea on suoritettu
* Lue itsellesi mielenterveyttä -haasteessa ruksaan ruudun 'a protagonist with a mental health disorder'

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, ja tässä muutama linkkivikki (lisää löytyy googlaamalla): Nannan kirjakimara, Kulttuuri kukoistaa, Pieni kirjasto ja Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjan tietoja:
Han Kang: 채식주의자 (2007)
Suomennos Satu Karhulahti
Gummerus, 2017
215 sivua

Kommentit

  1. Kerrassaan upea lukukokemus, vaikka aihe on rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aiheen käsittely oli viety todella äärimmäisyyksiin tässä kirjassa. Minuun tämä nyt ei oikein iskenyt, mutta paljonhan tästä tosiaan tykättiin. Tarkstin ihan, että kirja tuli kolmanneksi Blogistania-äänestyksessä.

      Poista
  2. Itselle jäi vähän samat tuntemukset kirjasta kuin sinulla, vaikka itse yleensä kyllä viihdyn rankka aiheisten kirjojenkin parissa. Kirja ei vaan päässyt koskettamaan ja lukukokemus jäi vähän vaisuksi. Outo onkin paras sana kuvaamaan Vegetaristia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegetaristi on todellakin erikoisin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Oli toki avartavaa lukea välillä jotain erilaista, sillä viihdyn yleensä ehkä liiankin paljon Euroopan tutulla kirjallisella mantereella.

      Poista
  3. Minustakin tästä kirjasta jäi kliimaksi puuttumaan. Ihan hyvä ja kiinnostava ja kutkuttavan erikoinen, mutta ei saanut sukkia pyörimään jaloissa.

    Jaa, pitäisi vissiin jossain vaiheessa taas kokeilla tuota Ihmisen tekoja, jos vaikkapa lähtisi lentoon kolmannella kerralla. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo Ihmisen tekoja on silleen jännä kirja, että koin sen lukuhetkellä selvästi tosi vaikuttavaksi kirjaksi kun annoin sille viisi tähteä Goodreadsiin. Mutta nyt muistan kirjasta tosi vähän... mutta ainakin se selkeästi osui omaan lukuhermooni paremmin kuin Vegetaristi.

      Poista
  4. Meillä oli tämä lukupiirikirjana. Jotkut olivat tykänneet ja jotkut eivät. Minulle tämä ei oikein avautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogijuttujenkin perusteella kirja tuntuu kovasti jakavan mielipiteitä. Ja tavallaan sekin on yksi hyvän kirjan merkki (vaikkei tämä nyt omaan makuuni mikään täysosuma ollutkaan). :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.