Jennifer Egan: Manhattan Beach

Jennifer Egan pääsi yllättämään minut romaanillaan Manhattan Beach (Tammi, 2018). Olin tätä ennen lukenut Eganilta vain Pulizer-palkitun kirjan Aika suuri hämäys, eikä se suuremmin säväyttänyt. Niinpä aloitin Eganin uutukaisen vain varovaisen kiinnostuneena, mutta muutaman kymmenen sivun jälkeen huomasin olevani täysin uppoutunut sujuvasti etenevään lukuromaaniin. Silmien eteen piirtyi lamavuosien runtelema New York, jossa kuuluivat heikosti toisen maailmansodan etäiset kaiut ja tavallisten kansalaisten arki limittyi järjestäytyneen rikollisuuden varjomailmaan. Tämän kaiken keskellä seurattiin naiseksi varttuvan Annan kasvutarinaa. Tuohon aikaan naisen elämää rajoittivat erilaiset ja jäykemmät yhteiskunnalliset normit kuin nykyään, ja Annan arkea varjosti myös omille teilleen lähtenyt isä ja vaikeasti sairas, rakas pikkusisar Lydia.

"Anna nauroi. Tosiasiassa hänen leninkinsä - jota ei näkynyt takin alta - ei ollut lainkaan hullumpi. Kun Anna oli kertonut äidille, että muuan tyttökaveri telakalta oli pyytänyt hänet elokuviin mutta uskoi hänen pukeutuvan kahnosti, äiti oli heittäytynyt vimmaisaan muutosiskuun, lisännyt olkatoppaukset ja peplumin koruttomaan siniseen leninkiin, jonka Anna oli hankkinut S. Kleinilta Lydian lähestyvää lääkärikäyntiä varten. Samaan aikaan Anna oli ommellut kaulukseen kyhäelmän turkooseja helmiä, ja hänen kätensä olivat liihottaneet äidin käsien vierellä, aivan kuin he olisivat soittaneet duettoa. Parannukset eivät hämäisi ketään, joka todella tunsi vaatteet, muta ompelujälkeä ei ollutkaan määrä katsoa läheltä. Kuten Pearl Gratzky hieman mahtipontisesti sanoi: "Me elämme vaikutelmien maailmassa."" (s. 91-92)

Manhattan Beach on taitava ihmissuhteiden kudelma. Annan isän vaiheet lomittuvat hänen omiinsa, ja niitä puretaan auki rinta rinnan, ajassa suluvasti liikkuen. Tätä samaa ajassa liikkumista muistan olleen mukana myös Aika suuressa hämäyksessä, mutta Hämäyksen ongelmaksi koin omalla kohdallani sen, etten huomannut kiinnostuvani kirjan ihmisten kohtaloista kovinkaan paljon. Toisin kävin Manhattan Beachin kanssa. Anna oli erittäin sympaattinen kaikessa päättäväisyydessään ja sitkeydessään, ja rikollismaailmastakin löytyi muitakin sävyjä kuin vain niitä tummia. Sivut kääntyivät nopeasti, kun halusin todella tietää, miten käy Annalle ja hänen isälleen ja eräälle Dexterille, jonka elämä kietoutui heidän molempien kohtaloihin.

Koin kirjan yleisfiiliksen kovin lämminhenkiseksi, mutta sen varjopuolena oli, että rikollismaailman kuvaus jäi aika vaisuksi. Se ei tietenkään ollut kirjan keskeisintä antia, ja tavallaan vaisuus heijasteli tavallisten ihmisten kosketuspintaa yhteiskunnan pimeisiin puoliin, mutta silti jäin kaipaamaan enemmän särmikkyyttä Manhattan Beachin sivuille. Lukuelämys oli silti nautinnollinen näinkin, ja sivumäärältään muhkea mutta nopsalukuinen kirja saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa Kirjaluotsi
Kirjan tietoja:
Jennifer Egan: Manhattan Beach (2017)
Suomennos Helene Bützow
Tammi, 2018 (Keltainen kirjasto nro 494)
564 sivua