2 x Doris Gercke - rujoja saksalaisdekkareita
Kuukauden kieli -lukuhaasteessa syyskuun kielenä oli saksa. Jouduin etsiskelemään mieluisaa kirjaa jonkin aikaa, ja muutama kokelas palautui kirjastoon pikavauhtia, kun lukeminen ei muutaman kymmenen sivun jälkeen innostanut. Mutta lopulta tärppäsi ja luinkin sitten lähes yhtä kyytiä kaksi saksasta käännettyä dekkaria. Löysin nimittäin lukupinooni Doris Gercken dekkarit, joita ilmestyi useampia jo kuopatussa Sapo-sarjassa.
Innostuin Gercken kirjoista erityisesti siksi, että hän kirjoittaa miellyttävän napakasti. Molemmat lukemani kirjat olivat vain noin 125 sivun mittaisia ja niin vain rikokset saatiin jouhevasti kuvattua ja ratkaistua. Sivumäärälle annan erityisen suuren plussan, sillä minun on myönnettävä, että monet nykydekkarit ovat lähes masentavan paksuja tiiliskiviä. Rikosjuonen pitää olla todella äärimmäisen vetävä, että jaksan istua sen äärellä yli neljänsadan sivun verran, ja monet dekkarit ovat vielä tuotakin pidempia (mutta valitettavasti vetävyyden kanssa on usein niin ja näin). Suuri hurraahuuoto siis minulta Gercken lyhyille rikosjuonille!
Luin Gerckeltä kirjat Kuolema istuu orrella (WSOY, 1995) ja Kuolema kulkee puutarhassa (WSOY, 1990). Kuolema istuu orrella aloittaa Bella Blockin tutkimuksista kertovan sarjan, ja tässä avausosassa Bella työskentelee poliisissa rikostutkijana. Hän saa tehtäväkseen selvittää nimettömän kirjeen vihjeitä, joiden mukaan pienessä maaseutukylässä sattuneet itsemurhat kätkevät taakseen jotain ihan muuta. Bellalla sattuu olemaan mökki juuri tuossa samassa kylässä, eli hieman ovat taas pienet piirit. Mutta se ei tässä kirjassa haitannut laisinkaan, sillä Gercke onnistuu melko nopeasti luomaan tiivistunnelmaisen, vähän uhkaavankin kuvan salaisuuksia tihkuvasta saksalaisesta maaseudusta. Mikään maaseutuidylli ei todellakaan ole kyseessä, sillä kylään mahtuu naisiin erittäin nurjasti suhtautuvia henkilöitä. Vaikkei kirjassa ollutkaan väkivallan raakoja yksityiskohtia, lyhyeen rikosjuttuun mahtui yllättävän paljon henkistä julmuutta.
Kuolema kulkee puutarhassa sijoittuu Hampurin prostituution ja alamaailman piireihin. Bellasta on tullut yksityisetsivä, ja hän lupautuu auttamaan iäkästä äitiä varsin erikoisessa jutussa. Jos sarjan avausosa oli synkkäsävyinen, ei tämä toinen lukemani kirja ollut sen valoisampi. Kiinnitin melko pian huomiota siihen, miten tympeää naiskuvaa tämäkin kirja välittää sivuillaan. Siis taatusti kirjan kuvaamia kohtaloita - heikossa asemassa olevien naisten epätoivoisia ratkaisuja - löytyy tosielämästä pilvin pimein, mutta vaikka kirja oli lyhyt, koin sen yleissävyn loppu kohden melko ahdistavaksi. Ilmeisesti tämä on Gercken kirjoitustyyli, ja onhan näissä kahdessa kirjassa kieltämättä tiivis, hieman omalaatuinenkin fiilis. Mutta minkäs sille voi, taidan viihtyä paremmin valoisia sävyjä sisältävien cozy crime -dekkarien maailmassa. Gercken Bella Block -sarja taitaa siis minun osaltani jäädä tähän, mutta kannattaa silti kokeilla hänen kirjojaan, jos tiiliskivijännärit alkavat kyllästyttää. 😊
Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: DekkariNetissä on kerrottu laajasti Gerckestä ja hänen suomennetuista kirjoistaan.
Kirjojen tietoja:
Doris Gercke: Winschröter, du musst hängen (1988)
Suomennos Anja Meripirtti
WSOY, 1995 (Sapo-sarja 381)
124 sivua
Doris Gercke: Der Krieg, der Tod, die Pest (1990)
Suomennos Anja Meripirtti
WSOY, 1998 (Sapo-sarja 410)
128 sivua
Innostuin Gercken kirjoista erityisesti siksi, että hän kirjoittaa miellyttävän napakasti. Molemmat lukemani kirjat olivat vain noin 125 sivun mittaisia ja niin vain rikokset saatiin jouhevasti kuvattua ja ratkaistua. Sivumäärälle annan erityisen suuren plussan, sillä minun on myönnettävä, että monet nykydekkarit ovat lähes masentavan paksuja tiiliskiviä. Rikosjuonen pitää olla todella äärimmäisen vetävä, että jaksan istua sen äärellä yli neljänsadan sivun verran, ja monet dekkarit ovat vielä tuotakin pidempia (mutta valitettavasti vetävyyden kanssa on usein niin ja näin). Suuri hurraahuuoto siis minulta Gercken lyhyille rikosjuonille!
Luin Gerckeltä kirjat Kuolema istuu orrella (WSOY, 1995) ja Kuolema kulkee puutarhassa (WSOY, 1990). Kuolema istuu orrella aloittaa Bella Blockin tutkimuksista kertovan sarjan, ja tässä avausosassa Bella työskentelee poliisissa rikostutkijana. Hän saa tehtäväkseen selvittää nimettömän kirjeen vihjeitä, joiden mukaan pienessä maaseutukylässä sattuneet itsemurhat kätkevät taakseen jotain ihan muuta. Bellalla sattuu olemaan mökki juuri tuossa samassa kylässä, eli hieman ovat taas pienet piirit. Mutta se ei tässä kirjassa haitannut laisinkaan, sillä Gercke onnistuu melko nopeasti luomaan tiivistunnelmaisen, vähän uhkaavankin kuvan salaisuuksia tihkuvasta saksalaisesta maaseudusta. Mikään maaseutuidylli ei todellakaan ole kyseessä, sillä kylään mahtuu naisiin erittäin nurjasti suhtautuvia henkilöitä. Vaikkei kirjassa ollutkaan väkivallan raakoja yksityiskohtia, lyhyeen rikosjuttuun mahtui yllättävän paljon henkistä julmuutta.
Kuolema kulkee puutarhassa sijoittuu Hampurin prostituution ja alamaailman piireihin. Bellasta on tullut yksityisetsivä, ja hän lupautuu auttamaan iäkästä äitiä varsin erikoisessa jutussa. Jos sarjan avausosa oli synkkäsävyinen, ei tämä toinen lukemani kirja ollut sen valoisampi. Kiinnitin melko pian huomiota siihen, miten tympeää naiskuvaa tämäkin kirja välittää sivuillaan. Siis taatusti kirjan kuvaamia kohtaloita - heikossa asemassa olevien naisten epätoivoisia ratkaisuja - löytyy tosielämästä pilvin pimein, mutta vaikka kirja oli lyhyt, koin sen yleissävyn loppu kohden melko ahdistavaksi. Ilmeisesti tämä on Gercken kirjoitustyyli, ja onhan näissä kahdessa kirjassa kieltämättä tiivis, hieman omalaatuinenkin fiilis. Mutta minkäs sille voi, taidan viihtyä paremmin valoisia sävyjä sisältävien cozy crime -dekkarien maailmassa. Gercken Bella Block -sarja taitaa siis minun osaltani jäädä tähän, mutta kannattaa silti kokeilla hänen kirjojaan, jos tiiliskivijännärit alkavat kyllästyttää. 😊
Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: DekkariNetissä on kerrottu laajasti Gerckestä ja hänen suomennetuista kirjoistaan.
Kirjojen tietoja:
Doris Gercke: Winschröter, du musst hängen (1988)
Suomennos Anja Meripirtti
WSOY, 1995 (Sapo-sarja 381)
124 sivua
Doris Gercke: Der Krieg, der Tod, die Pest (1990)
Suomennos Anja Meripirtti
WSOY, 1998 (Sapo-sarja 410)
128 sivua
Olen lukenut kirjan Kuolema kulkee puutarhassa, mutta en päässyt lainkaan sisään sen tyyliin. Gercken dekkarit jäivät minulla tuohon yhteen.
VastaaPoistaGercken tyyli ei tosiaankaan ole ihan tusinalaatua. Minä kyllä muuten tykkäsin siitä, mutta ankea asenne naisia kohtaan niin rikollisten kuin poliisienkin piirissä eivät olleet minun makuuni.
Poista