Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri

Lena Frölander-Ulfin uusi lasten kuvakirja Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget, 2018) oli alkuviikon kirjastoreissuni hieno löytö. Pari vuotta sitten ihastuin Frölander-Ulfin kirjaan Minä, muru ja metsä, ja uusi kirja on tyyliltään ja teemaltaankin hyvin samanlainen. Kuvitus on tutun tummasävyistä, mutta silti sivuille mahtuu huumoria ja veikeän outoja meren otuksia.


Pidän valtavasti Frölander-Ulfin kuvituksista, nehän minut saivat lainaamaan kirjan. Kirjan tekstiosuudet ovat lyhyitä, ja sopivat varmasti nuorille kohderyhmälukijoille ja -katselijoille. Sitä en osaa arvailla, mitä mieltä pienet lukijat ovat mustanpuhuvista sivuista, mutta aikuislukijan silmää ne hivelevät. Kirjan teemaan tummat sävyt toki sopivat, sillä kirjassa käsitellään pienen lapsen merta kohtaan tuntemaa pelkoa. Vaan eipä hätää, Muru-koiran kanssa nekin pelot häviävät.


Kuvitukselle olisin valmis antamaan täydet viisi tähteä, mutta kirjan tarinallinen osuus vetää pisteitä hivenen alaspäin. Isä, minä ja meri saa siis Goodreadsiin neljä tähteä.

***

Kirjankansibingossa kukka menee ruutuun "vesieläin", sillä kirjan kannessa näkyy kaloja ja muitakin vedessä eläviä:


Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 23. kirjassa on mukana meri. Saan haastepisteen myös Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 4 tähteä 
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Lastenkirjahylly
Kirjan tietoja:
Lena Frölander-Ulf (teksti ja kuvat): Isä, minä ja meri
Teos & Förlaget, 2018
34 sivua

Kommentit

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.