Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Aloitan huhtikuun bloggaukset palaamalla tammikuiseen lukumuistoon eli Kjell Westön kirjaan Missä kuljimme kerran (Otava, 2011/2006). Kirja ei ole huonouttaan jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Pidin nimittäin Westön Finlandia-palkitusta romaanista viiden Goodreads-tähden verran, mutta pitämisvaiheeseen (tai pikemminkin ihastumisvaiheeseen) pääseminen vaati minulta pari kesken jäänyt lukuyritystä. Missä kuljimme kerran ei oikein tuntunut käynnistyvän, Helsinkiä kuvattiin minun makuuni liiallisella tarkkuudella ja henkilöhahmoihin oli vaikeaa saada otetta, kun he tulivat ja menivät kirjan sivuilla ja kerronnan keskipisteeseen heitettiin aina vaan lisää porukkaa. 

Jo unohtuneesta syystä päätin antaa kirjalle tammikuussa vielä yhden mahdollisuuden, ja kas vaan, kirjahan vei mukanaan. Lieneekö syy siinä, että osa henkilöistä oli parin lukuyrityksen tiimoilta jo tuttuja ja kirjan sinne tälle polveilevaan tarinaan oli helpompi hypätä mukaan? Huomasin melko pian lukevani Westön romaania innoissani, ja heittäydyin kirjan surumieliseen ja kaihoisaan nostalgiaan. Viimeisellä sivulla minulta pääsi syvä huokaus. Olipa hieno ja taitavasti kirjoitettu romaani, ja voi kunpa olisin saanut vielä jatkaa taivalta kirjan henkilöiden kanssa.


Missä kuljimme kerran punoo maamme historiaa muutamien helsinkiläisten nuorten (aikuisten) elämään. On itsenäistyminen, verinen ja kipeä sisällissota, iloinen ja sähäkkä 20-luku, vaaraa enteilevä 30-luku. Näillä vuosikymmenillä seurataan mm. työläistaustaisen Allun ja porvarisperheiden nuorten elämää. Henkilögalleriassa riitti tunkua, mutta kun olin päässyt kirjan kanssa vauhtiin, pidin kirjan tavasta avata näkökulmia historiallisiin tapahtumiin eri henkilöiden ja heidän taustojensa kautta. Ei vähäisintäkään luennoinnin makua, vaan myötäelämistä pienen ihmisen kokemuksissa. Tässä oli historiallinen romaani minun makuuni.

"Veneen moottori kävi kovilla kierroksilla ja Ivar otti kärsivällisesti vastaan miesten ivan ja satunnaiset nyrkiniskut. Hän yritti hillitä itsensä ja hälventää säkin sisällä vallitsevaa pimeyttä ajattelemalla tyynesti ja maltillisesti. Mutta samat ajatukset palasivat kerta toisensa jälkeen, ne jauhoivat hänen päässään ja ne olivat kaikkea muuta kuin tyyniä, ne jyskyttivät hänen sisimmässään nopeina ja pakokauhuisina crescendoina: Kuolenko minä nyt, lahdataanko minut kuin avuton elukka? Eikö vuosi 1918 lopu Suomesta koskaan? Enhän minä ole tehnyt mitään, minähän vain kirjoitan, miten tämä voi tapahtua minulle?" (s. 416)

Suomen sisällissodan kuvaus ja sen  ihmisten mieliin repimät haavat olivat Westön kirjan vaikuttavimpia piirteitä. Onneksi kirjaan mahtui myös iloisempia aikoja. "Tuona kesänä aurinko paistaa tuhlaillen ja paahtavasti ja New Yorkissa rekisteröity s/s Aurora tuo paitsi lastillisen kotikonnuilleen haikailevia amerikansuomalaisia myös jazzorkesterin" ja niin saapui Helsinkiin tuulahdus suuren maailman musiikista: "Opriksen yläkerran terassi suorastaan kiehui, ja Esplanadin puistossa seisoi parisataa ihmistä, enimmäkseen nuoria miehiä, jotka vihelsivät ja huusivat lisää; he olivat tulleet keinuvan musiikin kutsumina, musiikin joka oli vyörynyt tuon suositun keitaan yli ja valloittanut sekä Etelä- että Pohjois-Espiksen tavalla johon yksikään sotilassoittokunta ei ollut kuunaan yltänyt".

Westön jouheva ja helposti lähestyttävä kerronta maalailee tunnelmia ja tuntoja todella taitavasti. Kirjaan mahtuu surua, mutta siitä huolimatta Missä kuljimme kerran jäi mieleeni lämminsävyisenä kirjana. Missä kuljimme kerran -kirjan kanssa luin samaan aikaan tietokirjaa Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki, ja nämä kaksi kirjaa sopivat mainiosti yhteen. Ainakin minun päässäni tästä kaksikosta muodostui erittäin voimakas, yhteen kietoutunut elämys, ja Suruttoman kaupungin näyttävä ja helppolukuinen tietoannos täydensi loistavasti Missä kuljimme kerran -kirjan ajankuvaa.

Lopuksi haluan omistaa lainauksen Lukutoukan kulttuuriblogin Kristalle ja hänen muistolleen. Emme koskaan tavanneet, mutta kirjablogimaailman poluilla säilyy sinusta muisto pitkään:

"Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön, mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja  rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. Niin kauan kuin nuo rakastavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva"


***
Helmet-lukuhaasteessa kirja sujahtaa kohtaan 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Kirsin kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Lukuisa, Täällä toisen tähden alla
E-kirjan tietoja:
Kjell Westö: Där vi en gång gått (2006)
Suomennos Katriina Savolainen
Kansi Jaakko Ollikainen
Otava, 2011
520 sivua

Kommentit

  1. Teos on kiinnostanut minua jo vuosia, mutten ole saanut aikaisiksi lukea sitä. Pitäisi varmaan yrittää metsästää sitä divareista itselleni - luulen, että saatan pitää romaanista niin paljon, että haluan omistaa sen itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tyytyväinen, kun joskus nappasin tämän ekirja-alesta lukulaitteeseeni. Luen varmasti kirjan vielä uudelleenkin, niin hyvä tämä oli. Lukuintoa nostatti jo sekin, kun selailin ekirjaan laittamiani kirjanmerkkejä, joiden takaa löytyi ihania tekstinpätkiä.

      Poista
  2. Tämä on lukupinossa, kunhan ehdin sen lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii vaikka kesäprojektiksi. Kirjan tapahtumista aika paljon sijoittui muistaakseni kesäaikaan. :)

      Poista
  3. Ihana että pidit tästä! Tämä on yksi suurimpia lukemiani kirjoja minulle, olen jo pitkään halunnut tämän lukea uudelleen, mutten ole vielä uskaltanut kun pelkään että jokin taika menee rikki.. Tosin luin viime keväänä 10 välivuoden jälkeen Westön Leijat Helsingin yllä toiseen kertaan, ja koska sitä rakastin edelleen, on usko tähänkin edelleen hurjan kova. Westön kanssa tosiaan menee aina hetki että saa kaikista henkilöhahmoista kiinni, mutta kun heihin tutustuu, ei yksikään ole enää liikaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, jotenkin olen arvannut että tämä on ollut sinulle tärkeä kirja. :) Ja varmasti kirja kestää uusintaluvun, vaikka tiedän kyllä tuon pelkotilan sen suhteen. Selailin tätä blogijuttua naputellessani ekirjaan merkkaamiani kohtia, ja kyllähän Westöllä on hienoja lauseita ja kuvauksia tässä kirjassa. Taidokasta sanankäyttöä. Leijat-kirja saattaa olla minulla seuraavana lukuvuorossa Westöltä. Pitää vaan ensin vähän sulatella tätä.

      Poista
  4. Oi, en ole Westöötä vielä ikinä lukenut, mutta siitä kyllä haaveillut! Tämä teos olisi ehdottomasti kiva joku päivä lukea! Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuva ja tv-sarjan, ja pidit tavattomasti molemmista.

    Voi, miten kauniin ja sopivan lainauksen löysit kirjasta Kristan muistolle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, enpä tiennytkään leffaversiosta. Se kiinnostaa kovasti, pitääpäs tutkia löytyykö sitä kirjastosta. Toivottavasti ehdit joskus tämän kirjan pariin. Luulen, että pitäisit Westön tyylistä kirjoittaa. :)

      Poista
  5. Kuuluu joukkoon 'Suuria lukukokemuksiani'! <3 On kyllä aivan huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää ihmettele minäkään, miksi tästä kirjasta pidetään niin paljon. :)

      Poista
  6. Koskettavan kaunis lainaus Kristan muistolle, todella osuva. <3

    Minulla on tämä kirja hyllyssäni, mutta en ole vielä "ehtinyt" lukea: mutta eihän kirja olekaan maannut hyllyssäni vasta kuin noin viisi vuotta. Hirveä pakkomielle oli se saada ja lukea, mutta sitten sain ja unohdin :D Näin käy usein. Yritin kuunnella tätä kyllä äänikirjana (kun muistaakseni jostain Ylen sivulta sai joskus ilmaiseksi kuunnella), mutta minulle kävi perinteiset eli nukahdin aina kesken kuuntelun. Ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut huono - minä vain olen sellainen nukahtelija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Olin laittanut kohtaan kirjanmerkin tammikuussa, ja kun luin sen, Krista tuli heti mieleeni. Niin kauniit ja osuvat sanat on Westö osannut kirjoittaa...

      Minulle tämä olisi ollut hankala kuunneltava äänikirjana. Niin pitkä kirja, ja kerronta heittelee henkilöstä toiseen koko ajan - en millään olisi jaksanut pysyä kuuntelussa juonen mukana, se on ihan selvää. Äänikirjat on kyllä hyvä unilääke... kuuntelen niitä joskus ennen nukkumaanmenoa ja laitan ajastuksen Elisan sovellukseen esim. niin, että kirja sammuu tunnin kuluttua. Herään sitten aamulla napit korvissa :D.

      Poista
  7. Missä kuljimme kerran kuuluu minunkin suosikkeihini. Muistan, että lämpenin sille hitaasti, kuten sinäkin.

    Hieno sitaatti Kristan muistolle. Kristasta jäi kaunis muisto. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristan lukuilo säilyy mielessä pitkään <3. Kirjan alku on tosiaan vähän erikoinen, ennen kuin kerrontaan pääsee sisälle. Onneksi jaksoin yrittää tämän kanssa, enkä heti lannistunut.

      Poista
  8. Tämä pitäisi itsekin metsästää, veikkaan että pidän niin josko omaan hyllyyn sattuisi vastaan. Ehkä vähän turhamaista ostaa omistamisen ilosta kun on kirjastokin :D Hah. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin oman kappaleeni e-kirjana. Virtuaalinen kirjahylly ei vie juurikaan hyllytilaa, joten sinne on helppo haalia kirjoja silkasta omistamisen ilosta :D

      Poista
  9. Kolme kertaa luettu 💕 Kun alkuvuodesta luin tuota tietokirjaa Helsinki - Suruton kaupunki Allu, Eccu & kumppanit tulivat elävästi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suruton kaupunki osui aivan sattumalta samaan aikaan lukupinoon Westön kirjan kanssa, mutta olipa mukavaa lukea näitä yhtä aikaa. Harvinaisen osuva pari. :)

      Poista
  10. Olen lukenut Westölta vain Kangastus 38:n josta pidin kovasti, en vain käsitä miksi en saa luetuksi herralta muuta! Tämäkin nimittäin on niitä teoksia jotka ehdottomasti haluan lukea.

    Kaunis lainaus sinulla postauksen lopussa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Kangastus 38 oli ensimmäinen Westö, ja sen imussa sitten etsiydyin tämän pariin. Ja just sain tietää, että syksyllä ilmestyy uusi romaani Westöltä. Se on ehdottomasti lukulistallani. :)

      Kiitos <3

      Poista
  11. http://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002591707.html
    Hesari 17.9. 2009
    Älä käy yöhön yksin kirjan arvostelun olin leikannut talteen kirjan väliin. Kirjasta en jaksa penkoa, mutta 1970-luvulla Cedric on Espanjassa ja Lucie muistelee menneitä ja tukee nuorisoa. Allun poika on on Ylessä toimittajana. Pitääkin lukea nämä kirjat taas uudestaan peräkkäin. Westön uutuuden nimi on Rikinkeltainen taivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä! Onpa mukavaa, että tälle on jatko-osa. En tunne Westön tuotantoa kovin hyvin, joten en ollut lainkaan tietoinen jatkosta. Rikinkeltaisen taivaan olen huomannut syksyn katalogeista. Kirja kiinnostaa kovasti. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.