Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

Löysin australialaisen Shaun Tanin kirjat ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, jolloin hurmaannuin kahdesta värikkäästä ja yksityiskohtaisesti kuvitetusta lasten kuvakirjasta. En seuraa lastenkirjallisuuden uutuuskatalogeja, joten minulle oli iloinen yllätys, kun lähikirjaston esittelyhyllyssä oli esillä Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015). Surumielisen kannen omaava kirja sujahti oitis lainakoriin.


"Tiedän, että sinä näit hänet mielestäsi ensin, mutta itse olen aika varma että minä ehdin ensin - hän oli siinä alikulkutunnelilla, eteni graffitein maalatun seinän viertä tietään tunnustellen, ja minä sanoin: "Katso, tuolla on jotain harvinaista."
    Olimmehan me tietysti ennenkin nähneet hulluja - "elämän säikäyttämiä", kuten sinä kerran sanoit. Mutta tälle miehelle oli täytynyt tapahtua jotain erityisen kummallista, sillä hän kuljeksi avaruuspuku päällään kuolemanhiljaisena pyhäpäivänä." (s. 21)

Kirjassa on huomattavasti enemmän tekstiä kuin aiemmin lukemissani The Rabbits ja The Lost Thing -kirjoissa. Tekstit jäsentyvät tarinoiksi, jotka sijoittuvat nimettömäksi jäävään esikaupunkiin. Esikaupungin asukkaat joutuvat kohtaamaan arjessaan outoja asioita, eivätkä kirjan tarinat ole mielestäni mitenkään helppotajuisia. Vierauden äärellä joutui vanhempikin lukija hämmennyksiin, ja minulle Tanin kirja nostatti mieleen vaikutelmia Leena Khronin Tainaron-kirjasta (olisipa muuten upeaa saada Tainaronista kuvitettu painos Shaun Tanin tekemänä!). Aivan pienille lapsille tämä kirja ei mielestäni sovellu, mutta kuvitus toki tuo iloa kaikenikäisille. Kuvitus vaihtelee kokosivun kuvista pienempiin kuviin, ja yksityiskohtia riittää tutkittaviksi: 

Kirjan värimaailma on rauhallinen, ja pidän äärettömän paljon Tanin taidokkaasta kynänjäljestä. Voisin ihastella kuvia loputtomiin, ja myös kirjan arvoituksellinen, paikoin aavistuksen apea tunnelma kestää lukukertoja. Etäisten esikaupunkien tarinoiden välillä ei ole juonellista yhteyttä, joten niitä voi halutessaan lukea missä järjestyksessä haluaa. Ja lukijat huomioikaa myös kannen sisäosat - sielläkin riittää tutkittavaa.

Viisi tähteä Goodreadsiin. Iso kiitos kustantajalle tämän kirjan suomentamisesta - toivottavasti lukijat löytävät etäiseen esikaupunkiin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kiiltomato-lehden juttu kirjasta.
Kirjan tietoja:
Shaun Tan: Tales from outer suburbia (2008)
Suomennos Jaana Kapari-Jatta
Lasten Keskus, 2015
89 sivua

Kommentit

  1. Oi, ihana bloggaus! Minäkin lainasin tämän viimeksi kirjastosta, ja kiitos sinun ihanan tekstisi otan kirjan luettavaksi jo ihan pian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana on kirjakin! :) Kiva, että tämä on tulossa sinulla lukuun - toivottavasti tykkäät. Minä olen jotenkin aivan hurahtanut Tanin kirjoihin. :)

      Poista
  2. Näyttääpä kivalta kirjalta, pitää laittaa muistiin ja etsiä käsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on näyttävä kirja. Tan on todella taitava piirtäjä ja tykkään kirjan kuvituksesta kuin hullu puurosta... Mukavaa, jos ehdit kokeilemaan tätä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.