Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni

Pablo Nerudan eli Ricardo Eliecer Neftalí Reyes Basoalton (1904 - 1973) postuumisti julkaistu muistelmateos Tunnustan eläneeni (Tammi, 2008) on lojunut bloggauspinossani muutaman kuukauden (!). Luin kirjaa Goodreadsin kirjanpidon mukaan 23.7. - 19.8. eli noin kuukauden verran. Aloittelin nobelistin muistelmia suurin toivein, ja vaikka kirjan alku eteni sutjakkaasti lukuvauhtini hyytyi nopeasti. Minulle käy usein niin, että jos lukeminen takkuaa eikä kyseessä ole kirjaston kirja, blogijutun naputtelukaan ei inspiroi (kirjaston palautuspäivä on erinomainen kirjoitusmotivaattori :) ). Mutta Elämäkertahaaste oli hyvä kannustin postauksen kirjoitteluun, ja jee! olen viimein saanut tämän haasteen osalta lukuvauhtini kiinni täällä blogin puolella. Eli bloggausjonossani ei luuraa enää yhtään elämäkertaa tai muistelmaa.

Tahmeasta lukuvauhdistani huolimatta en viitsinyt jättää kirjaa kesken, sillä olin sentään ostanut sen omakseni jostain alemyynnistä. Upea, värikäs kansi on mielestäni eräs Keltaisen kirjaston kauneimpia, ja se taisi osaltaan vaikuttaa ostopäätökseeni. Nobel-status houkutti myös, sillä arvelin saavani luettavaksi jotain erityistä. Toisin kävi: Nerudan sirpalemainen muistelmatyyli tuotti minulle pettymyksen, mutta sinnittelin sentään kirjan loppuun.

"Minä pakenin runouteen niin rajusti kuin vain ujo ihminen saattaa paeta. Santiagon yllä kuului uusien kirjallisten koulukuntien siipien havina. Marurinkatu 513:ssa minä kirjoitin ensimmäisen kirjani. Kirjoitin kaksi, kolme, neljä, viisi runoa päivässä. Iltaisin auringon laskiessa  minä katselin  verannalta jokapäiväistä näkyä jota en mistään hinnasta halunnut menettää. Se oli auringonlasku upeine värilyhtyineen, valonäytelmineen, suunnattoman oranssinkeltaisine  ja tulipunaisine viuhkoineen. Kirjani keskeisen osan nimenä on "Marurin iltaruskot". Kukaan ei ole kysynyt minulta mikä se sellainen Maruri on. Harvat taitavat tietää, että nimi viittaa vain katupahaseen, jolla vierailevat mitä ihmeellisimmät iltaruskot." (s. 74)

En ole tutustunut Nerudan runoihin, mutta hänen persoonansa kiinnosti minua kovasti ennen luku-urakan aloittamista. Tiesin entuudestaan Nerudan toimineen runoilun ohella myös politiikassa, ja toivoin tämän puolen nousevan esille hänen muistelmissaan. Näin toki tapahtui, mutta Nerudan kirjoitustyylinä oli hajottaa muistelot pieniksi paloiksi, ja kiinnostavat elämänvaiheet kuten diplomaatti- ja maanpakolaisvuodet tuntuivat monin paikoin hajanaisilta ja irrallisilta. Tämä teki muistelmien lukemisen minulle raskaaksi, eikä asiaa auttanut edes se, että parhaimmillaan kirjan kieli oli runollisen kaunista ja soljahteli vivahteikkaasti eteenpäin.

Tunnustan eläneeni -kirjan alkupuolella Neruda kertoilee opiskeluajoistaan ja lapsuudestaan, ja tämä osuus nousi omassa lukukokemuksessani kirjan parhaaksi osuudeksi. Luin lapsuusmuistoja Chilen maaseudulta kuin romaania, ja siksi tuntui niin harmilliselta, etten jaksanut samalla tavoin innostua Nerudan aikuiselämän käänteistä. Väriä hänen elämästään ei puuttunut (kirjan otsikko pitää muistelmien perusteella paikkansa!), mutta loputtomat yksityiskohdat ja minulle tuntemattomat, lauseissa nopeasti vilahtavat henkilöt eivät vetäisseet minua mukaansa. Nobel-palkintoon liittyvistä muistoista oli totta kai kiinnostavaa lukea, mutta niiden vastapainoksi oli liian paljon kaikkea muuta, joka ei onnistunut herättämään mielenkiintoani. Kirjan lopussa oli onneksi kronologinen lyhytesittely Nerudan vaiheista. Siitä oli minulle kovasti apua koettaessani hahmottaa kokonaiskuvaa hänen elämästään.

Päädyin antamaan Tunnustan eläneeni -kirjalle kaksi Goodreads-tähteä. Nobelistin muistelmien kirjallinen arvo lienee suurempi, mutta minulle kirja jätti hivenen puisevan jälkimaun.

***

Osallistun kirjalla les! lue! -blogin Elämäkertahaasteeseen.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Lumiomena.
Kirjan tietoja:
Pablo Neruda: Confieso que he vivido. Memorias (1974)
Suomennos Matti Rossi
Kansi Timo Mänttäri
Tammi, 2008 (8. painos; Keltainen kirjasto nro 123)
459 sivua