Bouncer - Armottomien laupeus (Boucq / Jodorowsky)

Armottomien laupeus (Jalava, 2015) jatkaa Bouncer-sarjaa, jonka ensimmäisen osan Kainin silmä (Jalava, 2015) luin alkukesällä. Ihastuin kesällä Bouncerin näyttävään kuvitukseen ja lännenhenkisiin seikkailuihin, joissa ei liikoja kaunisteltu ihmisluonnetta tai ajan oloja. Sama tyyli jatkuu myös Armottomien laupeudessa, joka jatkaa Kainin silmän tarinaa. Albumit kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä, sillä tässä toisessa osassa ei tuhlata ruutuja vanhojen tapahtumien kertaamiselle.


Bouncerin toisessa osassa orvoksi jäänyt Seth-poika saa koulutusta tulevaa kostoretkeään varten. Sethin tunne-elämää hämmentää kaunis ja rivakkaotteinen opettajatar, joka albumin alussa saapuu kaitsemaan Barro Cityn lapsia. Teemat tuntuivat tutuilta länkkärifilmeistä, mutta kyllä ne maistuivat minulle jälleen myös sarjakuvan muodossa. Armottomien laupeuden tapahtumat hävisivät jonkin verran Kainin silmän juonikuviolle, sillä ennalta-arvattavuus hieman latisti lukutunnelmia albumin loppupuolella. Raakuutta oli jälleen aimo annos mukana juonessa, joten mikään pienten lasten sarjakuva tämä ei ole.

François Boucqin kuvitus on upeaa katseltavaa. Pidän erityisen paljon hänen maisemaruuduistaan, joissa syrjäseutujen jylhät vuoristot saavat ihmiset tuntumaan pieniltä. Ruutujen värimaailma ei ole räikeä, vaan pikemminkin rauhallinen ja maanläheinen:


Bouncerin ensimmäinen ja toinen osa muodostavat hienon kokonaisuuden. Pidin tarinan loppuratkaisusta, jossa paha sai kuin saikin palkkansa ja Kainin silmän kohtalo oli minulle mieluinen. Vaikka sarjassa on raakuuksia, myös jalommat tunteet näyttävät saavan sijaa eivätkä ruudut ole pelkkää veristä mellastusta.

Annan Armottomien laupeudelle neljä Goodreads-tähteä. Toivottavasti sarjaa suomennetaan lisää, sillä osia tässä sarjassa riittää. Kirjojen keskellä -blogissa on luettu sarjaa ruotsiksi, mutta toisen kotimaisen taitoni ovat päässeet sen verran ruostumaan, että mieluummin lukisin sarjaa suomeksi. Kirjojen keskellä -blogista voi käydä kurkkimassa seuraavien osien tapahtumia - hahmojen ja Bouncerin tarinan kehitys vaikuttaa oikein lupaavalta.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
François Boucq (kuvitus) –  Alejandro Jodorowsky (teksti): La Pitié des Bourreaux (2002)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Jalava, 2015
60 sivua

Kommentit

  1. Olen lukenut Jorodowskylta vain Metabaron-sarjaa, josta piti tulla alunperin elokuva, enkä sitäkään kokonaan. Se on eeppinen ja omituinen tarina. Pitäisi varmaankin lukaista Bouncer, jotta näkisi, miten hän käsittelee pienempiä aiheita. Boucqin jälki on kerrassaan upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetin loppukesästä lukea Jodorowskyn Incal-sarjaa, mutta se oli aivan liian scifiä ja ties mitä minulle. Jaksoin sitä noin 30 sivua, kunnes totesin ettei ole minulle kirjoitettu. Mutta tämä lännenaiheinen puree jo paremmin, vaikken leffoina oikein jaksa innostua tästä genrestä. Outouksia tässä ei ole, vaan juoni on kehitelty aika perinteisen kostoteeman ympärille. Piirrosjäljessä ei ole moittimista, jo senkin takia kannattaa tutustua tähän.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.