Philippe Claudel: Harmaat sielut

Philippe Claudelin Harmaat sielut (Otava, 2006) viehätti minua kauniilla, viipyilevän surumielisellä kerronnalla, joka on kaukana keskivertodekkarista. Mielestäni sana 'dekkari' jopa latistaa tätä kirjaa, mutta tokihan tämä sellaiseksi voidaan määritellä, sillä rikosta Harmaissa sieluissa selvitellään - ranskalaisella tyylillä. Kertojana on poliisimies, joka muistelee vuoden 1917 aikoihin tapahtuneita asioita: "On vaikea päättää mistä aloittaa. Se ei ole helppoa. Kaikki se mennyt aika, jota sanat eivät koskaan tuo takaisin, ja myös kasvot, hymyt, haavat. Silti minun on yritettävä sanoa kaikki. Kaikki se, mikä on kaksikymmentä vuotta painanut sydäntäni. Tunnonvaivat ja suuret kysymykset. Minun täytyy leikata salaisuus auki, kuten patologi avaa vatsan, ja upottaa siihen käteni, vaikkei se muuttaisikaan mitään." (s. 9)

Kymmenvuotias tyttö, Belle de jour, löydetään kuolleena joesta. Mitä on tapahtunut? Liittyykö tapahtumiin viehättävä opettajatar, joka jostain syystä on päättänyt tulla opettajaksi syrjäiseen pikkukylään sota-ajan keskellä? Onko virallinen totuus jutusta se oikea? Tässä joitakin kiinnekohtia Harmaiden sielujen tarinaan. Se ei ole perinteinen 'Kuka sen teki? Käydään läpi todistajien lausunnot yksi kerrallaan' -tyylinen juttu, vaan menneisyyden tapahtumissa hypähdellen, polveilevasti etenevä kertomus. Tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan, ja sota vilahtelee kirjassa jonkin verran, mutta vain taustana. Harmaat sielut valottaa ihmiskohtaloita, julmia tapahtumia, kertojan omaa traagista historiaa. Ja loppuratkaisu on kuin piste i:n päälle. Lukiessani kirjaa hieman pelkäsin, että tarina kenties latistuu loppua kohden ja minua odottaa tylsä ratkaisu, joka laittaa ihmettelemään, miksei sen eteen nähty enemmän vaivaa. Näin ei tällä kertaa käynyt, vaan Harmaat sielut säilytti tasonsa loppuun asti.

Tämä tarina olisi varmasti voitu kertoa monella eri tyylilajilla, mutta Claudel teki sen tyylikkäästi ja kauniisti. Harmaita sieluja uskallan suositella niillekin lukijoille, jotka eivät perinteisestä dekkarista jaksa innostua.

Löysin kirjan Martin Beck -palkittujen käännösdekkarien listalta. Ruotsin dekkariakatemia myöntää palkinnon vuoden parhaalle käännösromaanille, ja ensimmäisen kerran se jaettiin vuonna 1971. Suomalaiselle dekkarille palkinto on myönnetty vain vuonna 1987, jolloin palkittiin Matti Joensuun Harjunpää ja pahantekijät. Ehdokaslista ei näytä sen paremmalta, sillä ainoa suomalainen ei-voittanut-ehdokas on jälleen Joensuun kirja, Harjunpää ja rakkauden nälkä, joka kisaili vuonna 1995. Kai meiltä muitakin huippudekkareita löytyisi naapurin palkintoraadin reposteltaviksi kuin Joensuuta, häntä mitenkään väheksymättä? Taidan tosin olla jäävi huomauttelemaan, kun en kesän aikana ole juurikaan kotimaisia dekkareita lukenut.

***

Olen viime aikoina ollut uusien kirjavinkkien tarpeessa, joten aloin kaivella niitä Palkintokierrokselta, josta Claudelin kirjakin löytyi. Palkintokierros on viime syksynä aloittamani pitkän aikavälin projekti, jossa tavoitteeni on lukea omaan tahtiin palkittuja kirjoja. Projekti hiipui keväällä pienelle tauolle, mutta nyt tuntui sopivalta hetkeltä ottaa se taas esille. Pari muutakin palkittua kirjaa on jo luennassa, ja hyviä kirjoja tällä systeemillä tuntuu löytyvän - eivät ne palkinnot aina väärään osoitteeseen mene. Moni keväällä ja kesällä lukemistani kirjoista on saatettu palkita jollain palkinnolla, mutta projektini idea ei ole napsia pisteitä palkinnoista vaan poimia lukupinoon kirjoja, jotka sinne eivät muutoin kenties löytäisi tietään. Eli kirjavinkkien perässä tässä taas mennään.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kuuttaren lukupäiväkirja, Satun luetut ja Leena Lumi.
Kirjan tietoja:
Philippe Claudel: Les âmes grises (2003)
Suomennos Ville Keynäs
Otava, 2006
215 sivua