Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Henrik Langen 90 kirjaklassikkoa kiireisille (WSOY, 2009) tiivistää oivallisesti Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon (Otava, 2005) juonen pääpiirteet:
Langen kirjasta huikkaan kiitokset There's no such thing as too many books -blogin Minnalle - mainio kirjavinkki!
Tuulen varjo kolahti minulle heti, kun sen ensimmäisen kerran luin joskus vuosia sitten. Edellisestä lukukerrasta on aikaa, joten pakkasin Tuulen varjon kesälomareissulle mukaan ja lueskelin kirjan uudestaan hitaasti nautiskellen aurinkovarjon alla. Hyvä se on edelleen! Toisenlaisiakin lukukokemuksia löytyy. Le petite lectrice -blogissa luettiin hiljattain myös Tuulen varjoa, eikä se aiheuttanut suurta tunnemyrskyä. Kun joku kirja on itselle viiden tähden kirja (niin kuin Tuulen varjo minulle on), siitä on aina kiinnostavaa lukea muiden bloggauksia - erityisesti silloin, kun kyseinen kirja jollekin toiselle on korkeintaan keskinkertainen lukukokemus. Miksi se sitten minulle on niin hyvä kirja?
Vaikkei Tuulen varjo mikään maailman kirjallisuushistorian suuri merkkiteos ole minunkaan mielestäni, siinä on paketoitu onnistuneesti yhteen aineksia, joista kovasti pidän. Tuulen varjo on minulle tuttu ja turvallinen kirja, joka tarjoaa viihdyttävää todellisuuspakoa hämärään, hieman mystiseenkin Barcelonaan. Tuulen varjoa lukiessa minun ei tarvitse kiemurrella tökeröiden, valjujen juonenkäänteiden parissa vaan tarinan käänteet ovat sopivan kimurantit ja koukuttavat. Henkilöhahmot pääosin ovat sympaattisia, rakkaus dramaattista ja tunnepitoista, ja loppu onnellinen. Luulen, että Tuulen varjo on minulle SE 'kirja kirjoista' -tyylinen kirja, joka asettuu muiden vastaavien kirjojen yläpuolelle. Sillä kirjojen maailmassahan Tuulen varjossa pyöritään. Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.
Tuulen varjossa minua miellyttää kirja(sarjan) rakenne, jossa kerrotaan tarinoita tarinoista:
"Sivujen myötä kertomuksen rakenne alkoi muistuttaa venäläistä puunukkea, joka kantaa sisällään lukemattomia miniatyyrikokoisia kopioita itsestään. Vähitellen koko tarinarypäs hajosi sen sadaksi pikku tarinaksi aivan kuin se olisi astunut peilisaliin, missä siitä lähti kymmeniä eri suuntaa heijastuvia säteitä."
Pidän siitä, että Barcelona (kaupunki, jossa en ole koskaan vieraillut) näyttäytyy kirjassa usein salaperäisenä ja kohtalokkaana, kielikuvin koristeltuna:
"Kun astuin ulko-ovesta, oli alkanut sataa lunta, taivas tuntui sulavan valkoisiin valokyyneliin, jotka pysähtyivät hengityksen huuruun ja katosivat. Juoksin Katalonian aukiolle, missä ei näkynyt ketään. Vain keskellä kohosi vanhan miehen hahmo, tai ehkä se oli vain taivaasta karannut enkeli, joka oli naamioitunut harmaisiin hapsiin ja valtavaan harmaaseen takkiin."
Usein on myrskyisää ja synkkää. Ilma enteilee tunnepitoisia juonenkäänteitä:
"Myrskyn hyiset henkäykset riuhtoivat harmaata huntua, joka naamioi sumuun hautautuneiden palatsien ja huviloiden aavemaiset ääriviivat. Niiden joukossa kohosi Aldayan palatsin pimeä ja yksinäinen torni, joka häämötti tuulessa aaltoilevan puistokujan päässä. Vedin otsaan liimautuneet hiukset silmiltäni ja lähdin juoksemaan sitä kohti aution puistokadun toiselle puolen."
Ja rakkaus, no sitähän riittää useammankin tarinan verran:
"Kumarruin hänen puoleensa ja sivelin sormenpäilläni hänen vatsaansa. Bea painoi silmät kiinni ja hymyili varmana ja vahvana.
- Tee minulle mitä haluat, hän kuiskasi.
Hän oli 17-vuotias ja hänellä oli elämä huulillaan."
Mistä Tuulen varjo siis kertoo? Hieman runsaampia juonitiivistelmiä löytyy alempana olevista blogilinkeistä. Voit myös lukea kirjan tai tyytyä Langen tiivistelmään. :)
Tarkoitukseni oli lukea Ruiz Zafónia enemmänkin kesän mittaan, mutta näköjään niin pientä lukusuunnitelmaa ei voi tehdä, etteikö se menisi plörinäksi. Kesälomani hiipuu kohti loppuaan, ja vain yksi neljästä oman hyllyn Ruiz Zafónista on luettu. Kaikkea muuta kivaa ja mielenkiintoista on tullut nenän eteen, enkä ole malttanut ottaa Enkelipeliä luettavaksi, vaikka tiedän, että se on minulle aivan yhtä hyvä kirja kuin tämä Tuulen varjo. Onneksi kirjat odottavat kiltisti lukemistaan tuolla hyllyssä, ja 'et toteuttanut lukusuunnitelmaa' -huomautukset kuuluvat vain oman pääni sisältä. Syksylläkin on aikaa lukea, joten ehkäpä Ruiz Zafóneita ilmaantuu lisää blogiini tulevina kuukausina.
Tuulen varjo kolahti minulle heti, kun sen ensimmäisen kerran luin joskus vuosia sitten. Edellisestä lukukerrasta on aikaa, joten pakkasin Tuulen varjon kesälomareissulle mukaan ja lueskelin kirjan uudestaan hitaasti nautiskellen aurinkovarjon alla. Hyvä se on edelleen! Toisenlaisiakin lukukokemuksia löytyy. Le petite lectrice -blogissa luettiin hiljattain myös Tuulen varjoa, eikä se aiheuttanut suurta tunnemyrskyä. Kun joku kirja on itselle viiden tähden kirja (niin kuin Tuulen varjo minulle on), siitä on aina kiinnostavaa lukea muiden bloggauksia - erityisesti silloin, kun kyseinen kirja jollekin toiselle on korkeintaan keskinkertainen lukukokemus. Miksi se sitten minulle on niin hyvä kirja?
Vaikkei Tuulen varjo mikään maailman kirjallisuushistorian suuri merkkiteos ole minunkaan mielestäni, siinä on paketoitu onnistuneesti yhteen aineksia, joista kovasti pidän. Tuulen varjo on minulle tuttu ja turvallinen kirja, joka tarjoaa viihdyttävää todellisuuspakoa hämärään, hieman mystiseenkin Barcelonaan. Tuulen varjoa lukiessa minun ei tarvitse kiemurrella tökeröiden, valjujen juonenkäänteiden parissa vaan tarinan käänteet ovat sopivan kimurantit ja koukuttavat. Henkilöhahmot pääosin ovat sympaattisia, rakkaus dramaattista ja tunnepitoista, ja loppu onnellinen. Luulen, että Tuulen varjo on minulle SE 'kirja kirjoista' -tyylinen kirja, joka asettuu muiden vastaavien kirjojen yläpuolelle. Sillä kirjojen maailmassahan Tuulen varjossa pyöritään. Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.
Tuulen varjossa minua miellyttää kirja(sarjan) rakenne, jossa kerrotaan tarinoita tarinoista:
"Sivujen myötä kertomuksen rakenne alkoi muistuttaa venäläistä puunukkea, joka kantaa sisällään lukemattomia miniatyyrikokoisia kopioita itsestään. Vähitellen koko tarinarypäs hajosi sen sadaksi pikku tarinaksi aivan kuin se olisi astunut peilisaliin, missä siitä lähti kymmeniä eri suuntaa heijastuvia säteitä."
Pidän siitä, että Barcelona (kaupunki, jossa en ole koskaan vieraillut) näyttäytyy kirjassa usein salaperäisenä ja kohtalokkaana, kielikuvin koristeltuna:
"Kun astuin ulko-ovesta, oli alkanut sataa lunta, taivas tuntui sulavan valkoisiin valokyyneliin, jotka pysähtyivät hengityksen huuruun ja katosivat. Juoksin Katalonian aukiolle, missä ei näkynyt ketään. Vain keskellä kohosi vanhan miehen hahmo, tai ehkä se oli vain taivaasta karannut enkeli, joka oli naamioitunut harmaisiin hapsiin ja valtavaan harmaaseen takkiin."
Usein on myrskyisää ja synkkää. Ilma enteilee tunnepitoisia juonenkäänteitä:
"Myrskyn hyiset henkäykset riuhtoivat harmaata huntua, joka naamioi sumuun hautautuneiden palatsien ja huviloiden aavemaiset ääriviivat. Niiden joukossa kohosi Aldayan palatsin pimeä ja yksinäinen torni, joka häämötti tuulessa aaltoilevan puistokujan päässä. Vedin otsaan liimautuneet hiukset silmiltäni ja lähdin juoksemaan sitä kohti aution puistokadun toiselle puolen."
Ja rakkaus, no sitähän riittää useammankin tarinan verran:
"Kumarruin hänen puoleensa ja sivelin sormenpäilläni hänen vatsaansa. Bea painoi silmät kiinni ja hymyili varmana ja vahvana.
- Tee minulle mitä haluat, hän kuiskasi.
Hän oli 17-vuotias ja hänellä oli elämä huulillaan."
Mistä Tuulen varjo siis kertoo? Hieman runsaampia juonitiivistelmiä löytyy alempana olevista blogilinkeistä. Voit myös lukea kirjan tai tyytyä Langen tiivistelmään. :)
Mistä kirja minulle? Oma ostos kirpparilta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaneidon tornihuone, Kirja kirjalta, Kahvia, kingia ja empatiaa ja La petite lectrice.
Kirjan tietoja:Carlos Ruiz Zafón: La sombra del viento (2001)
Suomennos Tarja Härkönen
Otava, 2005
479 sivua
Olen lukenut Ruiz Zafónilta Tuulen varjon sekä Enkelipelin. Tuulen varjosta pidin paljon, mutta ei siitä kuitenkaan uutta lempikirjaani tullut. Enkelipeli oli mielestäni huonompi kuin edeltäjänsä, mutta koska en kummastakaan juuri mitään enää muista, voisi uusintalukukierros antaa niille toisenlaisen näkökulman. Minulla odottaa lisäksi hyllyssä Taivasten vanki, johon aion varmasti tarttua jossain vaiheessa.
VastaaPoistaMinua alkoi muuten kiinnostaa tuo Henrik Langen hauskan näköinen teos, vaikka pelkäänkin vähän spoilaantumista. Luettujen teosten kohdalla tuo luultavasti toimiikin, mutta lukemattomat kirjat joudun varmaan hyppäämään yli.
Taivasten vanki oli vain keskinkertainen, mutta Enkelipeli oli samantyylinen kuin tämä. Jokin siinäkin viehätti, ja tätä postausta kirjoitellessa jo melkein otin se luettavaksi :).
VastaaPoistaMinäkin huomasin, että Langen kirja toimi parhaiten, jos ko. kirjan oli jo lukenut. Silloin tiesi, miten juonesta oli vedetty mutkat suoriksi :).
On aina ihana kuulla kun joku kirja on tehnyt niin syvän vaikutuksen lukijaan ja, että toinen on siitä niin innoissaan. Se on niin ihana tunne. En ole kokeillut Ruiz Zafónia vielä, mutta postauksesi sai minut kiinnostumaan kirjasta.
VastaaPoistaNiitä kirjoja, joista oikeasti innostuu oikein kunnolla, on niin vähän, että mielestäni niistä saa ja kannattaa blogissa intoilla. :) Tuulen varjo ja Enkelipeli ovat lukemistani parhaita, mutta Marinan otin jo lukupinoon, kun se on minulla vielä kokonaan lukematta. Tätä kirjoittaessa tuli näet itsellekin tunne, että voisi taas sukeltaa Barcelonaan. :)
Poista