Roberto Bolaño: Jääkenttä

Roberto Bolañon Jääkenttä on kolmen kertojaäänen tarina siitä, mitä eräänä kesänä tapahtui, ja miten tapahtumiin lopulta liittyi henkirikos. Kirja oli lähikirjastossani laitettu jännityshyllyyn, mutta ei Jääkenttä minusta oikein kuulu dekkarigenreen - jännityksestä puhumattakaan. Rikoksen selvittely ei ole millään tavoin pääosassa, enkä edes minä jännittänyt kirjaa lukiessani. Mutta silti tuohon rikokseen ja kirjan loppuratkaisuun liittyi oman lukukokemukseni heikkous: odotin kirjan lopussa jonkinlaista huipennusta, suurta paljastusta tai jippoa, mitä tahansa joka olisi nostanut tarinan tasoa entisestään. Vaan eipä tullut huippukohtaa. Syyllinen paljastui (ei kai tämä suuri spoileri ole), mutta jotain jäi puuttumaan. Kirjan kerronnasta nautin silti suuresti, ja jo sen ansiosta kirjan ääreen kannattaa etsiytyä, jos haluaa lukea hieman lyhyempää, hyvin kirjoitettua tarinaa. Joku lukija tosin oli vahvasti eri mieltä, mutta siitä lisää tuolla alempana.

"On epätodennäköistä, että johtajat ilmestyisivät leirintäalueelle puolen yön jälkeen, sitä paitsi Ryyppy varmisti selustani. Hän ei välittänyt, vaikka tulin töihin myöhässä, varsinkaan, jos minulla oli hyvä syy. Kerroin tietenkin hänelle, että olin viimein löytänyt Caridadin. Kuvaillessani rakennusta Z:n liepeillä Ryyppy ilmoitti, että se oli  Palacio Benvingut ja että siinä helvetillisessä rakennuksessa yöpyminen vaati munaa. Hän lisäsi, että oopperalaulajatar varmaan oli Caridadin seurassa ja että he pitivät toisistaan huolta. Ainakin toinen heistä on vahva, hän sanoi. Mitä hän tarkoitti? En tiedä." (s. 71)

Minulla kesti hetken aikaa, että opin muistamaan kertojien taustat eli tunnistamaan, kuka milloinkin puhuu (vaikka se kerrottiinkin jokaisen luvun alussa). Henkilöiden taustoja valotetaan pikku hiljaa muun jutustelun lomassa, ja sieltä hahmottuu omien intressiensä puolesta keplotteleva poliitikko (edut tosin eivät ole aivan niitä tavanomaisimpia), leirintäalueen yövartijana hiipparoiva rahaton, oleskeluluvaton runoilija ja kirjavan työhistorian omaava leirintäalueen omistaja. He kertovat elämästään, kesän tapahtumista, ihmissuhteistaan. Tapahtumien keskeiseksi paikaksi muodostuu Palacio Benvingut, paikallisen miljonäärin loistelias, nyttemmin hylätty asumus, johon liittyy toiveita ja unelmia: "Miten monta mukavaa iltapäivää vietinkään siellä Nurian kanssa silloin kun Palacio Benvingutin projekti oli pelkkä suunnitelma ja mahdollisuus, joka täytti sieluni runoudella ja innolla ja jonka kuvittelin enteilevän rakkautta!" (s. 35)

Jääkentässä liikuskellaan jonkin verran elämän laitapuolen kulkijoiden joukossa, eli kirja ei kuvaa pintaliitoelämää. Pidin tästä sopivan rosoisesta henkilögalleriasta, joka toi elämän makua tarinaan. Juonellisesti Jääkenttä ei ollut niitä kirjoja, jotka saavat lukijan pidättelemään henkeä ja odottamaan, mitä ihmettä seuraavaksi tapahtuu. Tunnelmaa oli sitten senkin edestä, ja pidin siitä, että eri kertojien tarinat avautuivat vähitellen ja niiden kytkökset toisiinsa eivät olleet aluksi kovinkaan ilmeisiä.  Minua hieman yllättäen miellytti myös dialogin täydellinen puuttuminen, eli Jääkenttä on puhdasta kerrontaa. Yleensä kaipaan edes vähän vuorosanoja tekstiin, mutta nyt oli hyvä näin. Ja kun kirjan sisältöä ei onneksi oltu liiaksi venytetty, lukukokemus oli napakka ja mielenkiintoinen - mitä nyt sitä loppuhuipentumaa jäin kaipaamaan. 

Sivu 56 sisälsi lukijapalautetta:

 "Täysin "höpö, höpöä" tämä kirja! En ymmärrä ollenkaan, miten tälläista "sontaa" voi lukea joku? Jos pääsit tähän, kommentoi tähän!"

Luin kirjan loppuun ja a) kirjaston kirjoja EI SAA SOTKEA, joten jätinpä kommentoimatta 'tähän'; b) kommentoin sen sijaan tänne omaan kirjahiekkalaatikkooni, että onpa tuota pahempaakin höpö höpöä tullut luettua. Aika moneen kirjaan verrattuna Jääkenttä on mielestäni erittäin laadukas kirja. Jos arvoisa kirjaston kirjojen sotkija lukee tämän, niin avaudu kommenttiboksiini, älä kirjaston kirjojen sivuille; c) ei 'tälläista', vaan 'tällaista'. Kiitos ja lukuiloa!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Tarukirja, Leena Lumi ja Mari A:n kirjablogi.

Kirjan tietoja:
Roberto Bolaño: La pista de hielo (1993)
Suomennos Einari Aaltonen
Sammakko, 2012
173 sivua