S. Vreeland: Sininen neito

Jos La Gioconda eli  tuttavallisemmin Mona Lisa osaisi puhua, millaisen tarinan se meille kertoisi? Paljastaisiko se mallinsa salaisuuden? Tämä pysyköön arvoituksena, mutta Susan Vreelandin Sininen neito (WSOY, 2001) kertoo erään maalauksen tarinan takautuvasti nykyhetkestä sen maalaushetkeen asti. Maalauksen vaiheita kuvataan kahdeksassa kertomuksessa ja viimein päättyy myös arvailu siitä, onko kyseessä aito Vermeerin teos vai ei.

Kirjan tarinat ovat surumielisiä. Sinihehkuinen, kaihoisa neito lumoaa katsojansa, eivätkö omistajat luovu taulusta kuin jostain pakottavasti syystä. Kauniin mestariteoksen syntyhetkiäkin  sävyttää isän huomiota kaipaavan lapsen kipeä huomio:

"Isä oli luvannut maalata häntä niin kauan kuin hän olisi huutamatta, siksi hän piti suunsa visusti kiinni. Hänen rintaansa vihlaisi kun hän tajusi, ettei hänen vaitiolonsa mietityttänyt tai ihmetyttänyt isää tippaakaan. Vilkuillessaan häntä Magdalena ei osannut sanoa, mitä hän isällä merkitsi. Hitaasti hänelle valkeni että isä katseli häntä yhtä kiinnostuneena kuin maitolasia." (s. 189)

Eniten minua koskettivat Sinisen neidon alun ja lopun kertomukset. Keskivaiheiden tarinat jäivät hieman vaisuiksi, vaikka Vreelandin sujuvaa kerrontaa onkin ilo lukea. Sinisen neidon kansi on todella kaunis ja sen värimaailma sopii täydellisesti kirjan tunnelmaan. Vreeland oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, mutta onneksi Sininen neito tuli poimittua mukaan kirjaston hyllyltä.

Goodreads: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Susan Vreeland: Girl in a Hyacinth Blue (1999)
Suomentanut Raija Mattila
WSOY, 2001
196 sivua