22. huhtikuuta 2014

Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte

Pikkuruinen Norsunluurannikko on selviytynyt futiksen MM-kisoihin, joten jotain luettavaa piti kyseisestä maasta löytää. Ahmadou Kourouman Ei Allahin tartte (Tammi, 2002) sattui sopivasti olemaan myös Ihminen sodassa -haasteen vinkkilistalla, joten kahden haasteen kannustamana tartuin kirjaan - ja luin sen loppuun. Kourouman kirjalla oli hyvät puolensa, mutta jos Norsunluurannikon kirjailijoiden teoksia olisi runsaammin tarjolla, olisin varmaankin jättänyt sen kesken. Nyt olin laiska etsimään toista kirjaa ja lukea pinnistin lainaamani kirjan loppuun. Ja siis sehän EI ollut vaihtoehto, että Norsunluurannikko olisi jäänyt kokonaan ilman futiskirjaa. Ei tämä Kourouma niin huono sentään ollut.
"Jakuba ja mä läpäistiin testit, eikä niiden perusteella onneksi ollu epäilyksiä sielunsyönnistä. (Epäilys tarkottaa haitallista, johonkin perustuvaa tai keksittyä epäluuloa.) Sillä sielunsyöjiä hakataan ja kidutetaan, kunnes ne oksentaa veripallon, joka kaikilla sielunsyöjillä on sisuksissa. Eikä se ole helppoa, ei sielunsyöjän ole ollenkaan helppoa sylkäistä veripalloa. Sitä kuritetaan kuin varastelevaa koiraa ja sille annostellaan oksetuslääkettä joka panisi kaksikin hevosta paskantamaan." (s. 119-120)

Ei Allahin tartte -kirjan päähenkilönä ja kertojana on Birahima, joka on ajautunut lapsisotilaaksi. Hän kertoo kirjassa kokemuksiaan erittäin eläväisellä tyylillä, ja kerrontatyyli kuului mielestäni kirjan ehdottomiin vahvuuksiin. Kirjassa ei moralisoitu tai kaunisteltu tapahtumia, vaan ne esitettiin tyyliin 'tämmöistä tapahtuu piste'. Lukija sai itse valita, viitsiikö kauhistua vai ei. Sen sijaan kirjan aihepiiri alkoi tuntua sadan sivun jälkeen hieman puisevalta. Siinä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että heimosotien tiimellyksessä elämä on raakaa ja sekavaa, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen. Julmia kohtaloita riitti niin paljon, että ehdin niihin jo turtuakin.

Kourouman kirja oli tavallaan virkistävää luettavaa aiheensa vuoksi, sillä enpä muista lukeneeni lapsisotilaiden kokemuksista koskaan aiemmin. Mutta kun julmuuksia ja heimojen valtataisteluja oli tullut eteen tarpeeksi paljon, olisin toivonut kirjalta jo jotain muutakin antia. Kerronnan vahvuuksista huolimatta Goodreads-tähdet jäävät tällä kertaa kahteen. Afrikan maiden kirjat eivät tähän mennessä ole olleet minulle mitään suuria lukuelämyksiä, mutta onneksi lukupinoon pujahti viimein yksi algerialainen, joka vaikuttaa näiden jo lukemieni rinnalla oikeasti hyvältä kirjalta. Sansal Boualemin Hyvityksestä aikanaan lisää.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie ja Kulttuuripohdintoja.
Kirjan tietoja:
Ahmadou Kourouma: Allah n’'est pas obligé (2000)
Suomennos Marjatta Ecaré
Tammi, 2002
202 sivua

6 kommenttia:

  1. Hurjan kuuloinen kirja, jota en pystyisi aiheensa vuoksi ehkä lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä melkoinen... Haastava ja poukkoileva, enkä lopuksi oikein tiennyt, miten sinne asti oli tultu. Aika rasittavakin jotenkin, ja ärsytti lukiessa, etteivät ne vähäiset 200 sivua tuntuneet vähentyvän millään.

    Olen tuon Hyvityksenkin lukenut, mutta en oikein innostunut. Toivottavasti sinulle tulee parempi lukukokemus! :)

    VastaaPoista
  3. Elina: aika hurjia juttuja tässä olikin. Mutta valitettavasti kirjan jutut tuntuivat semmoisilta, että tätä se varmaan oikeasti on jossain päin Afrikkaa.

    Suketus: Aivan, 200 sivua voi joskus tuntua piiiitkältä. Hyvitystä olen lukenut 60 sivua, ja toistaiseksi siinä on ollut 'jotain'. Kirjassa tosin ollaan vasta pääsemässä itse asiaan, saa nähdä onko loppukin kiinnostava.

    VastaaPoista
  4. Kuulin tästä kirjasta ekan kerran Mari. A:n (terkut!) blogista ja silloin harkitsin tätä. Sittemmin unohdin koko kirjan ja nyt taas se pulpahti sinulla pintaan. Jotenkin tuli nyt tunne, että ei ehkä tätä minulle kuitenkaan ainakaan nyt. Lainauksen perusteella minä en välttämättä innostuisi kirjan kielestä, koska se vaikuttaa olevan puhekielistä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! Mielenkiintoinen arvio kuitenkin :)

    VastaaPoista
  5. Kaikki afrikkalaiset kirjat eivät välttämättä avaudu kovin helposti länsimaalaiselle lukijalle, koska kulttuuriset erot ovat kuitenkin aika suuria. Tätä teosta lukematta en tietenkään osaa sanoa, onko em. kyse juuri tämän kirjan kohdalla. Voisin kuvitella, että sen tapainen tapahtumien kirjaaminen, josta kirjoitat, olisi sinänsä tärkeää ihan jo aiheensa vuoksi. Tarkoitan, että aihe menee ohi kirjallisten ansioiden tai niiden puutteen.

    Pohdiskelen afrikkalaisiin kirjoihin ja niiden vastaanottoon liittyviä kysymyksiä juuri, kun olen tekemässä bloggausta nigerialaisen Sefi Attan uusimmasta romaanista.

    VastaaPoista
  6. Elegia: teksti on todellakin puhekielistä, mikä väistämättä tekee siitä hiukkasen kömpelöä minunkin korvaani. Mutta toisaalta teksti oli paljon uskottavampi juuri puhekielen vuoksi, sillä tuntui että kyllä tässä joku koulutusta saamaton juippi Afrikan kätköistä minulle juttelee. :)

    Omppu: Aivan, kirjat ovat aikansa ja kulttuurinsa lapsia - niin kuin me lukijatkin. Tällä kirjalla on taatusti arvoa jo aiheensa vuoksi (sotakokemuksia on minusta aina tärkeää kirjoittaa ja julkaista), mutta minulla oli tässä (niin kuin yleensäkin) tarkoitus ruotia omaa lukukokemusta ja jättää laajemmat pohdinnat muille. Ja valitettavasti kirjan tärkeä aihe ei tällä kertaa minua aivan hirveästi napannut. Antamani tähdetkin perustuvat hyvin pitkälti/täysin omaan lukukokemukseen, eli vähemmän subjektiivisilla kriteereillä kirja olisi varmasti saanut minulta toisenlaiset tähdet.

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...