Oksan hyllyltä

Kirjat kertovat -blogissa alkoi viime vuoden alussa Tietokirjabingo , joka kesti koko vuoden. Lähdin haasteeseen mukaan, sillä arvelin sen antavan jonkinlaista lisäbuustia tiedon lukemiseen. Vapaa-ajalla saatan lukea jonkin satunnaisen muistelmakirjan tai elämäkerran, mutta siihenpä tiedon lukeminen minulle usein jää. Olinkin iloisesti yllättynyt, kun sain bingoruudukkoon peräti 13 osumaa. Bingorivit jäivät tällä kertaa haaveeksi, mutta olen erittäin tyytyväinen jo tähän luettujen määrään, joka on minulle iso saalis. Luettujen listani on tässä: Kirjassa on valokuvia - Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä - Matkalla Saksan itäosissa Kirja, jota suosittelen muillekin - Antto Terras: Viro (Sensuroimaton) Bloggaajan suosittelema kirja - Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani Kirja käsittelee historiaa - Marta Breen, Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta Kirjassa on eläimiä - Steinunn Sigurðardóttir: Heida - Lammaspaimen ...

Reetta Niemelä ja Sanna Pelliccioni ovat tehneet hienon pienen tietokirjan Älä vihaa minua - Kirjeitä ihmisille (Karisto, 2020). Kirjan varsinainen kohderyhmä lienevät lapset, mutta itse suosittelen kirjaa lämpimästi aivan kaikille ihmislukijoille. Luonnon monimuotoisuutta pitää vaalia, niin kauan kuin vielä on jotain vaalittavaa, ja Älä vihaa minua herättelee lempeästi huomioimaan tavalliseen suomalaiseen elinpiiriin kuuluvia elollisia, joilla on oma merkityksensä myös meille ihmisille. Kirja koostuu pääasiassa eläinten kirjoittamista kirjeistä meille ihmisille. Kirjeissä hoksautetaan, että jokaisella on oma paikkansa maapallon ekosysteemissä, vaikkei se niin ihmistä miellytäkään. Ääneen pääsevät mm. susi, valkoposkihanhi, kyy ja voikukka. Lyhyissä, yhdelle sivulle mahtuvissa teksteissä on sopivasti mukana leikkisyyttä ja ehtaa asiaa, ja mukana kulkeva hämähäkkiprofessori jakelee pieniä tietoiskuja. Kirjemuoto sopii tähän kirjaan erinomaisesti, ja kirjeiden rakenne on juuri sellaine...

Syksyn aikana lukupinooni on päätynyt pari erityisen hyvää tietokirjaa, joista molemmat (sattumalta) sivuavat täysin erilaisista näkökulmista kulttuurialaa. Kumpikin on ollut ilmestymisensä aikaan suosittu blogeissa ja saanut muutenkin huomiota, joten päätin niputtaa kirjat samaan juttuun. Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen - Ruotsin akatemian romahdus (Otava 2019, suomennos Elina Lustig) Gustavssonin kirjaa lukee kuin hurjaa trilleriä. Siinä suuren ruotsalaislehden toimittaja alkaa penkoa metoo-kohun hengessä ruotsalaisia kulttuuripiirejä ja niihin liitettyjä huhuja mahdollisista ahdistelutapauksista. Tunnetun, elitistisen kulttuurinäyttämön johtohahmoihin kuuluvan Jean-Claude Arnault'n nimi pompahtelee esiin yhä useammin ja lumipallo lähtee vyörymään. Lopputuloksena on naapurimaamme ylimpiä kulttuuripiirejä ravisteleva skandaali, jonka seurauksena mm. kirjallisuuden Nobelit jäivät yhtenä vuonna jakamatta.   Kirja on kirjoitettu kiihkottomasti, ja siitä saa todella hyvän ku...

Saana Rossin Rekrytoija (Basam Books, 2020) valottaa nimensä mukaisesti rekrytoinnin maailmaa ja erityisesti sitä, miltä se näyttää rekrytointia ammatikseen tekevän ihmisen silmin nähtynä. Saana Rossi palkittiin vuonna 2018 Vuoden Rekrytoijana, eli hän tietää, mistä puhuu. Kiinnostuin kirjasta sen vuoksi, että työskentelen itse IT-alalla, ja rekrytointi on tavalla tai toisella ollut alan "juttu" jo pidemmän aikaa. Omakohtaisia kokemuksia rekrytoinnista, sen kohteena olemisesta tai työhaastatteluista minulla ei viime vuosilta kuitenkaan ole, sillä olen ollut samassa työpaikassa jo pitkään ja vaihtanut  työtehtäviä firman sisällä (eli siis joo, on kokemusta sisäisestä rekrytoinnista!). Työnhakuprosessi ja kaikki siihen liittyvä on silti alkanut kiinnostamaan minua, sillä kun ikää ja työvuosia on karttunut, olen alkanut entistä selvemmin tiedostamaan sen, miten työkeskeinen yhteiskunta Suomi on. Toisaalta näin korona-aikana korostuu se, ettei kaikilla yks kaks olekaan töitä tai...

Heljä Salosen pilke silmäkulmassa kirjoitettu Kaikki kotiin! Sienestäjän sielunelämää (Kirjapaja, 2012) valottaa nimensä mukaisesti metsässä liikkuvaa olentoa, sieni-ihmistä, ja hänen olemustaan ja sienistäkin kerrotaan aika lailla. Itse en kuulu sienestäjien heimoon vaan kierrän sienet kaukaa, myös ruuan muodossa tarjottuna (koska sieni maistuu, no, sienelle - yök!). Pieni kirjanen herätti kuitenkin huomioni lähikirjaston vinkkihyllyssä, johon oli koottu syksyyn liittyviä kirjoja, ja otin sen ikään kuin hupimielessä lainaan. Yllättäen sitten viihdyin tavanomaisesta poikkeavan sienikirjan parissa tosi hyvin, ja uskallan suositella Kaikki kotiin! -kirjaa myös ja aivan erityisesti heille, jotka kummastelevat sienien ja sienestyksen viehätystä. Kuva otettu 9.10.2020. Vielä löytyi sieni kuvausrekvisiitaksi, eikä tarvinnyt edes kovin kauaa etsiskellä. Sieni jäi metsään, siihen mihin oli asettunut. Salonen kertoilee kirjassa omista sienestyskokemuksistaan - ja muistoistaan, sienestyksen ja...

Nannan kirjakimaran mukava Kirjoja ulapalta -haaste innosti minut lukemaan Tove Janssonin kirjoittaman ja Tuulikki Pietilän kuvittaman kirjan Haru, eräs saari (WSOY, 1996). Kirja on vilahdellut aina silloin tällöin esillä juurikin ko. haasteen tiimoilta ja varmaan muutenkin, ja kiinnostuin kirjasta, koska se vaikuttaa olevan niin erilainen kuin Janssonin muu tuotanto: selkeästi omakohtainen, sidoksissa taiteilijapariskunnalle rakkaaksi käyneeseen Klovharun saareen. Ns. draaman kaari ei ole Harussa kovinkaan suuri. Kirjan sisältö koostuu Janssonin ja tämän "naapurin" Bunströmin saarta koskevista merkinnöistä alkaen sen hankinnasta, mökin rakennuksesta ja päättyen viimeisiin haikeisiin jäähyväistunnelmiin. Merkinnät ovat usein lyhyitä ja irtonaisia, mutta silti niiden kautta välittyvät arjen pienet puuhat, meren suuruus ja voima, ja se miten pienistä asioista elämä syrjäisellä luodolla rakentuu: "Toisinaan Brunström ajoi ohi laskemaan lohisiimoja. Hän yöpyi mieluiten v...

Luin norjalaisen Sigri Sandbergin tietokirjan Pimeys - Tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa (Nemo, 2020) kuun vaihteessa pidetyllä lukumaratonilla, ja lyhyt, pienoisromaanin mittainen kirja sopikin maratonlukumistoon oikein hyvin. Kirja oli tietokirjaksi kevyt luettava, mutta kuitenkin sen verran asiapitoinen, että uutta tietoa tarttui mukaan. Kirjan idea on yksinkertainen: "Finsen suurtunturilla on yhä pimeää ja tähtitaivas. Erityisen hienoa siellä on nyt, vuoden pimeimpään aikaan. Minä haluan sinne. Haluan tietää enemmän, kokea luonnollisen pimeyden, nähdä yötaivaan - ja saada selville, kuinka kauan uskallan viipyä. Sillä ristiriitaista kyllä pelkoni on kaksitahoinen: pelkään, että tulisi liian valoisaa, ja pelkään pimeyttä. Ja pimeänpelkoni on kaikkinielevä, ainakin kun olen aivan yksin." Pimeydessä Sandberg kertoo matkastaan Finsen tunturille, omista tuntemuksistaan valossa ja pimeydessä sekä myös yleisemmin siitä, miten valo ja pimeys koetaan, miten ne vaikutta...

Tänään alkaa kirjablogeissa mukava kesäinen perinne, Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin emännöimä Naistenviikko-haaste . Olen tänä vuonna haasteessa mukaan useammalla jutulla, joista löytyy naiskirjailijjoiden kirjoja etunimiteemalla.  Viikon nimipäiväsankareita omissa  haastekirjoissani tosin ei tällä(kään) kertaa ole, ja teemakin valikoitui jokseenkin sattumalta, kun lukupinoon päätyi ensin pari sopivaa kirjaa ja sitten pienellä vaivalla muutama muu. Kiinnostavia, erilaisia naisia on joka tapauksessa luvassa! Naistenviikkoni avaa Islannin jylhissä maisemissa asustava Heida: Heida on henkilökuva islantilaisesta Heida Ásgeirsdottírista, joka hoitaa yksin Katla-tulivuoren lähellä sijaitsevaa sukutilaansa ja suurta lammaskatrasta. Heida elää itsenäisen naisen elämää ja ehtii moneen: tilan töiden ohella hän on mukana kunnallispolitiikassa, tekee ultraäänitutkimuksia muiden tilojen uuhille, vastustaa energiayhtiön pyrkimyksiä ostaa viljelysmaita yhtiön käyttöön. Kirjan on kirjo...

Haluatko pikakatsauksen naisten tasa-arvon (tai pikemminkin sen puutteen) historiaan? Silloin kannattaa valita lukuun Marta Breenin kirjoittama ja Jenny Jordahlin kuvittama sarjakuvateos Naiset -  150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (Sitruuna, 2020). Minulle tämä kirja oli ensimmäinen varaus, jonka sain kätösiini kirjastosta koronasulun jälkeen ja hotkaisin reilun satasivuisen sarjakuvan yhdessä illassa (joo-o, oli ehkä pientä innostusta ilmassa, kun pääsi lukemaan kirjaston kirjaa!). Kirja on ajatuksia herättävä ja käsittelytavaltaan raikas katsaus erääseen tärkeää historianäkökulmaan. Oma tietämykseni naisten tasa-arvoasioista ja feminismin historiasta on ollut kovin hajanainen, ja oli silmiä avaavaa saada nopea, mutta kattava katsaus siihen, miten naisen asema on yhteiskunnassa kehittynyt 1800-luvulta lähtien. Vaikka omassa kuplassani asiat ovat aika mukavasti noin yleisesti ottaen, sukupuoleen liittyvä epäkohtien määrä on historiallisesti ajatellen o...

Kati Koivikko opiskeli Bambergin yliopistossa viestintää vuonna 90-luvun alussa, ja vietti antoisaa opiskelijaelämää saksalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustuen. 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen Koivikko päätti lähteä tapaamaan vanhoja ystäviään ja kiertelemään muutenkin Saksan itäisiä osia. Reissullaan hän haastatteli paikallisia ihmisiä ja kokosi heidän kokemuksia kirjaansa Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä - Matkalla Saksan itäosissa (Avain, 2019). Koivikon kirja sisältää entisen Itä-Saksan alueen asukkaiden kertomuksia elämästä muurin ja suljettujen rajojen takana. Erityisesti kirjan haastateltavat kertovat siitä, miten elämä muuttui muurin murtuessa. Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä kierrättää lukijaa mm. Görlitzissä ja Leipzigissä, ja kirjassa ääneen pääsevät ihan tavalliset ihmiset. Juuri kirjan tarinoiden arkisuus ja tavallisen elämän kuvaus viehätti minua. Koivikon kirja ei pyri sensaatiohakuisuuteen "näin kamalaa elämä DDR:ssä oli!...

Virolaissyntyinen Antto Terras sai kesälle 2019 projektin: Visit Estonia kustansi Terraksen ja kuvaaja-Villen kahden viikon reissulle ympäri Viroa. Käyntikohteita oli listalla jokunen, ja tarkoituksena oli kuvata huumoripitoista ja esittelykelpoista matkailumateriaalia. Sitä kertyi runsain mitoin, ja Terras puki vaiherikkaan matkansa myös kirjalliseen muotoon. Reissukuvaus Viro (Sensuroimaton) (Into, 2020) täytti tehtävänsä loistavasti, sillä kirjan luettuani minun teki välittömästi mieli lähteä koluamaan Viroa. Harmi vaan, että koronatilanne taitaa lykätä lähilomahaaveita jonnekin hamaan tulevaisuuteen, joten pitää tyytyä mielikuvamatkailuun näin ensi hätään. Kirjan alussa Terras jutustelee suomalaisten suhteesta Viroon ja matkustamisesta noin yleensä, ja sitten päästään itse asiaan eli Viron kierrokselle. Terraksen ja kuvaaja-Villen matka kesti vain hektiset kaksi viikkoa, ja tämä tunnelma välittyy hyvin kirjasta. Siksi se varmaan olikin niin riemukasta luettavaa. Terraksen...

Bea Uusman Naparetki (Like, 2017) kuuluu siihen kirjajoukkoon, jonka "kaikki muut" ovat tainneet jo ehtiä lukemaan. Naparetki on mututuntumani mukaan viime vuosien suosituimpia tietokirjoja kirjablogeissa, mutta minä innostuin tutustumaan Uusman kirjaan vasta maaliskuun lukumaratonilla . Lyhyt pokkari olikin omiaan maratonilla luettavaksi. Uusma on ruotsalainen lääkäri, joka insproitui tutkimaan vuonna 1897 kadonneen ruotsalaisretkikunnan kohtaloa. Kolme miestä vetypallossa, suuntana Pohjoisnapa, kohtalona retken keskeytyminen ja epätoivoinen yritys pelastautua. Kolmikko löydettiin kuolleena vaikeapääsyiseltä Valkosaarelta, Huippuvuorten läheltä vasta vuonna 1930, ja miesten kuolinsyy on jäänyt arvoitukseksi. Heidän ruumiinsa tuhkattiin, joten nykyaikaisten menetelmien käyttäminen ei enää onnistu, ja tässä onkin kenties yksi syy siihen, miksi miesten kohtalo niin kutkuttaa mm. Uusman mieltä.  Karusti päättynyt tutkimusretki on ilmeisesti Ruotsissa kovinkin tunnettu...