#nottoreadtag

Blogeissa on viime aikoina pyörinyt hauska tag nimeltään #nottoreadtag (katso esim. Aukeamia, Kirjasähkökäyrä, Kartanon kruunaamaton lukija), ja päätinpä nyt itsekin vastata tähän. Teemana ovat siis kirjat, joiden lukeminen ei pahemmin kiinnosta.

Kuva https://unsplash.com/photos/3w1XBUGj4ds / Dan Dumitriu

 

1. Klassikko, jota et usko lukevasi

Albert Camusin Sivullinen ei maineestaan huolimatta houkuttele minua vähäisessäkään määrin. Edes kirjan lyhyt sivumäärä ei saa minua innostumaan psykologisesta romaanista, jossa kieriskellään vaatimattoman nuoren miehen ahdistuksessa.

2. Kirja, joka ei sovi yhteen arvojesi kanssa

Moni bloggaaja on vastannut tähän Hitlerin Taisteluni-kirjan, ja se olkoon minunkin vastaukseni. Yleisesti ottaen en kannata kirjojen polttamista ja totaalista hävittämistä, mutta tämän kirjan olemassa oloa ei ihmiskunta kaipaa.

3. Liian pitkä kirja

Mielestäni yli 900 sivun mittaiset kirjat ovat liian pitkiä - elleivät sitten ole aivan äärimmäisen hyviä kirjoja. Tykkään lukea tiiliskiviä esimerkiksi lomilla, mutta hei, joku raja niissäkin on! Ihan kivat ylimittaiset jäävät kyllä kesken. 

Miki Liukkosen O ei aivan yllä 900 sivuun (859 sivua), mutta omat lukuhaluni kirjan pituus torpedoi täysin. Erikoisen rakenteen omaava nykyromaani ei kuulu mukavuusalueelleni muutoinkaan, saati sitten näin pitkänä versiona tarjoiltuna. Nostan hattua heille, jotka ovat kirjan kahlanneet läpi.

4. Kirja sellaisesta genrestä, jota et yleensä tykkää lukea

Scifiä luen todella harvoin (vaikkakin taannoisen scifi-haasteen myötä innostuin jossain määrin nuorille kirjoitetuista scifi-kirjoista). Liu Cixinin Kolmen kappaleen probleema sai minut kuitenkin kiinnostuman sen verran, että lainasin kirjan. No, en päässyt alkusivuja pidemmälle ja kirja palautui kirjastoon. Juuri tuon scifi-haasteen aikana taisin innostua kokeilemaan kirjaa vielä kerran, mutta yhtä laihoin tuloksin. Kirjan juonikuvio vaikutti niin erikoiselta (sisältää ilmeisesti fysiikkaa, Kiinan historiaa, jonkinlaisen dekkarijuonen ja ties mitä), että Cixin taitaa olla ns. taputeltu minun osaltani.

5. Suosittu kirja, josta et ole kiinnostunut

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista sai Finlandia-palkinnon vuonna 2016, ja kirja oli todella suosittu kirjablogeissa. Muistan, miten koetin sitä itsekin lukea mutta en saanut kirjasta oikein mitään irti, ja se jäi kesken. Helsinki-tunnelmointi jätti mitäänsanomattoman jälkimaun.

Heather Morrisin kirjat ovat olleet suosittuja, mutta minua keskitysleiritarinat eivät kiinnosta sen vertaa, että edes kokeilisin kirjoja. Liian ahdistava aihe. Toisaalta on kyllä hyvä, ettei tätä julmaa historianvaihetta unohdeta. En vain itse halua sitä omaan lukupinooni.

6. Kirja, jota et lukenut tai tule lukemaan loppuun asti

Dostojevskin klassikko Rikos ja rangaistus jäänee minulta tässä elämässä lukematta. Jos oikein muistan, olen koettanut lukea kirjaa kolmisen kertaa ja no, aina olen sentään päässyt hieman pidemmälle Raskolnikovin onnettoman elämän käänteissä. Viimeisin lukuryritys taisi päättyä ennen 150 luetun sivun rajapyykkiä. Rikos ja rangaistus on niitä kirjoja, joiden kohdalla minun äärimmäisen vaikea ymmärtää sitä, että joku aivan aikuisten oikeasti väittää pitävänsä kirjasta.

7. Kirja, jonka toivoisit jättäneesi lukematta

Yhtään näin huonoa lukukokemusta ei muistu mieleen, mutta toki kaikki blogissani yhden tähden saaneet kirjat ovat sellaisia, että ne olisi vallan hyvin voinut jättää lukemattakin.

8. Kirja, joka on ollut lukulistallasi/hyllyssäsi vuosia, mutta jota et ole vieläkään lukenut 

Heh, David Mitchellin Pilvikartasto on edelleen lukematta, vaikka olen tunkenut sitä ties miten monelle omasta hyllystä koottujen kirjojen lukulistalle. Itse asiassa koetin kyllä lukea Pilvikartastoa alkukesällä, mutta luovutin noin kymmenen sivun jälkeen. Kirjan alku vaikutti tosi sekavalta, ja kun edessä oli monta sataa tiheään painettua sivua... huh! Mutta varmaankin yritän selättää kirjan jossain vaiheessa uudemman kerran. Pilvikartastoa on kehuttu niin paljon, ja olen pitänyt muista lukemistani Mitchellin kirjoista kuin hullu puurosta. Tänä kesänä Mitchellin kirjan moniulotteisuus vain oli ihan liikaa (lukupinoni on ollut kovin kepeä koko kesän ajan).