10 tärkeää kirjaa omasta hyllystä - hyvää lukurauhan päivää!

Instagramissa kiersi viime vuoden loppupuolella #10tärkeääkirjaa-tagi, jossa listailtiin oman hyllyn tärkeitä kirjoja. Tagi tavoitti minutkin, mutten saanut aikaiseksi vastausta, sillä insta-aktiivisuuteni on hiipunut huimasti alkuinnostuksen jälkeen. Tällä viikolla sekä lukeminen että bloggaaminen on kuitenkin ollut erittäin alavireistä eli en ole saanut yhtään juttua kirjoitettua ja uudet aloitetut kirjat ovat lähinnä jääneet kesken muutaman luetun sivun jälkeen. Kivalle, helpolle postausaiheelle oli siis tilausta ja päätin herätellä itseäni bloggaamisen pariin mukavan kirjalistan muodossa. Näiden ihanuuksien kera toivottelen kaikille leppoisaa lukurauhan päivää! Reunahuomautus: paljon tärkeitä kirjoja jäi listan ulkopuolellekin, mutta nämä tuntuivat erityisen tärkeiltä juuri tänään 😌. Listan kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä:



Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I

Olen löytänyt Muumit vasta aikuisiällä, mutta se onkin sitten ollut menoa. Lempeä muumifilosofia ja -huumori uppoaa minuun sekä kirjojen että sarjakuvien muodossa, mutta haluan tässä nostaa esille juuri sarjakuvamuumit. Ruuduista löytyy hieman rempseämpiä ja anarkistisempia tarinoita kuin kirjoista, ja Janssonin kuvitus nyt on aivan huippulaatua pienintä yksityiskohtaa myöten. Muumimaailma näyttäytyy sarjakuvissa siinä muodossa, joka puhuttelee minua eniten. Olen kerännyt kotihyllyyni kaikki Tove Janssonin käsialaa olevat sarjakuvat, mutta varmaankin myös Lars Janssonin taiteilemat olisivat tutustumisen arvoisia.

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Kati Närhen Agnes-trilogia on kolahtanut minuun isosti. Sarjan idea lyhyesti: näppärä, toimelias ja pisteliään luonteenlaadun omaava neiti koettaa selvittää arkitoimiensa ohella kadonneiden vanhempiensa salaisuuksia. Agnes on jännä yhdistelmä mysteerejä, nuoren tytön/naisen kasvutarinaa ja vinoa huumoria. Kaiken kruunaa hivenen tummanpuhuva piirrostyyli, joka vei minulta jalat alta heti ensinäkemältä. Olen blogiaikana huomannut innostuvani sarjakuvista aina vain enemmän ja enemmän, ja on aina erityisen mukavaa, kun kotimaisen sarjakuvan parista tulee jotain, joka kiilaa oman suosikkilistan kärkipäähän.


Muumit ja Agnes <3

Katherine Hepburn: Afrikan kuningatar - eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Hustonin kanssa ja olin tulla hulluksi

Olin joskus nuorempana suunnattoman innostunut Humphrey Bogartin ja Lauren Bacallin elokuvista, eikä Katherine Hepburn paljoakaan hävinnyt heille suosiossa. Hepburnin muistelmateos kolmikon yhteisestä kuvausreissusta Afrikan kuningatar -elokuvan maisemiin olikin ihanan nostalginen divarilöytö jokunen vuosi sitten, ja noin kolme vuotta sitten luin sitä aivan yhtä innostuneena kuin nuoruudessanikin. Luen todella vähän elämäkertoja, ja usein kotihyllyyn päätyneet muistelmat ja elämäkerrat lähtevät kiertoon yhden lukukerran jälkeen. Afrikan kuningattarella on kuitenkin pysyväispaikka pienessä muistelma- ja elämäkertahyllyssäni.

L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Aikuisiällä olen innostunut keräämään jonkin verran hyllyyni niitä kirjoja, joita luin innosta pinkeänä kerta toisensa jälkeen lapsuudessani. Tyttökirjaklassikot olivat kova sana tuolloin! Nostin tästä osastosta listalle vain L. M. Montgomeryn Runotyttö-sarjan päätösosan, sillä Runotytöt olivat minulle näin jälkikäteen ajatelleen ehkä kaikkein rakkain sarja. Minuun vetosi sarjan erikoinen tunnelma, joka taisi syntyä Emilian runollisesta luonteenlaadusta ja Uuden Kuun valloittavasta miljööstä. Ja kun mukana oli vielä aimo annos ystävyyttä, ripaus romantiikkaa ja yliluonnolliseen vivahtavia tapahtumia, oli lopputulos täydellinen. Luin sarjan kaksi viimeistä osaa tammikuussa uudelleen, eikä niiden vetovoima ole karissut minnekään. Bloggaus kirjoista on tulollaan, joten jätän tarkemmat fiilistelyt sinne.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Suosikkiklassikkoni, johon ihastuin teinivuosina ♥. Kotihyllyssäni majailee se sama kuvitettu painos, jota luin silloin joskus. En ole uskaltautunut kokeilemaan uutta suomennosta, sillä vuodelta 1947 peräisin oleva käännös on minulle jo niin tuttu. Lukukertoja on takana hmmm... useita! BBC:n minisarja on myös minulle rakas, ja se on mielestäni aivan täydellinen versiointi Austenin klassikosta.


Riikka Pulkkinen: Totta

Halusin nostaa listalle jonkin uudemman kirjailijan, jonka tuotannon olen kokenut itselleni läheiseksi. Riikka Pulkkisen taidokas ja tyylikäs proosa on voittanut minut puolelleen, ja Pulkkinen on tällä hetkellä kotimaisen kirjallisuuden osalta suurin suosikkini. Totta-romaanista kohistiin paljon sen ilmestymisen aikoihin, mutta minä kokeilin sitä vasta muutaman vuoden kuluttua. Minulla kun on jokin kumma ennakkoasenne kohukirjoihin, ja ne jäävät usein syrjään odottamaan "rauhallisempaa" lukuaikaa. Kirjan rakkaustarina vetosi minuun tosi paljon, kun sen viimein luin. Sen jälkeen olen lukenut pikku hiljaa muitakin Pulkkisen kirjoja, mutta ainakin Raja taitaa olla vielä lukematta. Uusin kirja Lasten planeetta on tulossa blogiini aivan piakkoin, mutta jos ihmissuhdevatulointi kiinnostaa, voin suositella sitä lämpimästi jo nyt.



Daphne du Maurier: Rebekka

Luin Rebekkan pari vuotta sitten Klassikkohaasteeseen, ja olin aivan myyty. Oli niin upeaa löytää aikuisiällä täysin omaan makuun sopiva klassikkoromaani, jota tuli luettua sydän syrjällään ja hieman romanttisesti huokaillen. Vieläköhän lukemattomien klassikoiden joukossa olisi piilossa jotain tämän tyylistä...?

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Ah, luin Tarttin huikean esikoisromaanin silloin, kun opiskelin vuosia sitten yliopistolla ja olin kaikin puolin altis kirjan yliopistopiireihin ja antiikin kielten maailmaan sijoittuvalle mysteerille. Tartt totisesti iski kirjallaan minut lähes tainnoksiin ihastuksesta, ja nyt tuo ensimmäinen lukuelämys tuntuu kovin nostalgiselta. Kirja on toki edelleen hyvä (kokeiltu on!), ja olen pitänyt Tarttin myöhemmästäkin, joskin kovin erilaisesta tuotannosta. Mutta hänen esikoisromaanillaan on silti oma erityinen paikka kirjahyllyssäni.   

Leena Krohn: Tainaron

Maaginen, arvoituksellinen kirjeromaani on ainut kirja Krohnin tuotannosta, johon olen ollut varauksettoman kiintynyt heti kirjan ensimmäisistä sivuista alkaen. Tässä on pieni suuri kotimaisen kirjallisuuden helmi! Täytyy myöntää, etten ole Krohnia kovinkaan paljon lukenut sitten Tainaronin, mutta ne kirjat joita olen kokeillut, eivät taidokkuudestaan huolimatta ole vedonneet minuun samalla tavoin kuin Tainaron.

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta

The Book, jos minulta kysytään. Ja hei, prologi on upea myös! Miten voit lähteä hobittien matkaan, jollet tiedä piippukessusta tai konnun järjestyksestä mitään?!? Eikä leffaversio näyttävyydestään huolimatta todellakaan ole samaa tasoa kirjan kanssa - sillä eihän siinä edes ole kaikkien lukujen tapahtumia mukana. 😉 Siis juu, luin TSH:n ensimmäisen kerran nuoruudessani, ja osa kirjan tapahtumista tuntui silloin äärimmäisen pelottavilta. Mustat ratsastajat saivat kauhun väreet kulkemaan nuoren lukijan selkäpiissä, ja sormuksen ja hobittien kohtalo oli sellainen seikkailu, että siihen piti sukeltaa monta kertaa. Siitä on itse asiassa aika kauan, kun olen viimeksi lukenut TSH:n alusta loppuun ihan kokonaan, mutta minulla on kirjassa useita suosikkilukuja, joita luen silloin tällöin uudelleen ja palaan niiden myötä hassujen ja huimien hobittien seuraan. ♥


Mukavaa lukurauhan päivän iltaa kaikille!

 (haasteidean saa minun puolestani poimia vapaasti omaan blogiinsa, jos tärkeiden kirjojen listailu kiinnostaa 😊)

Kommentit

  1. Tämähän oli oikein kiva postaus ja mukava idea. Kiitos että et katoa Instagrammiin! En kestä noita uusia paikkoja, joihin nuoremmat lähtevät ovet paukkuen ja jättävät tyhjän huoneen peräänsä. Siis koska en aio lähteä muualle täältä blogimaailmasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu, en ole katoamasssa minnekään. :) Perustin blogin sen vuoksi, että tykkään kirjoitella ja siihen tarpeeseen blogi on edelleen paras alusta. Valokuvaus ei koskaan ole ollut minun juttuni, olen sellainen satunnainen näppäilijä vailla minkäänlaista intoa kehittyä siitä eteenpäin. Eli instan taidokkaat kirja-asetelmakuvat eivät todellakaan ole sitä, mitä haluan tehdä. :D Mutta roikun siellä nyt mukana kun tilin perustin, se on ihan hauskaa satunnaista ajankulua.

      Poista
  2. Ihana idea ja kivoja kirjoja. Minulla on omassa kirjahyllyssä tuo Jumalat juhlivat öisin ja se on ollut pitkään lukulistalla tyrkyllä. Ehkä tänä vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalat-kirjaa kannattaa kyllä kokeilla. Saattaisit hyvinkin pitää kirjasta, kun olet dekkarien ystävä. :)

      Poista
  3. Rebekka on myös minulle tärekä klassikkoromaani, siinä vain on sitä jotain! ♥ Samoin Ylpeys ja ennakkoluulo. Luen itselläni tähän kastiin myös Brontën Kotiopettajattaren romaanin.

    Jumalat juhlivat öisin on minulla edelleen lukematta, vaikka se omasta hyllystä löytyy. Keikkunut lukulistalla ja hyllyä lämmittämässä jo luvattoman kauan. Tainaronkin on TBR-listalla ollut jo vuosia, mutten saa koskaan aikaiseksi lainattua sitä kirjastosta. Monet ovat sitä kehuneet.

    TSH:t olen myös lukenut, ensimmäinen on suosikkini kolmesta ja Kontu paikka, jonne voisin palata vaikka heti uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rebekassa on todellakin sitä kuuluisaa jotain-juttua runsain mitoin. :) Minäkin tykkään tosi paljon TSH:n alkuosasta. Siinä on vielä sellaista iloista seikkailunaloitustunnelmaa, myöhemminhän tarina sitten synkkenee aika lailla. Ja vaikken elokuvaversiosta niin innostunutkaan, niin Konnun kuvaus oli kyllä todella onnistunut leffassa.

      Poista
  4. Kiva postaus ja paljon hyviä kirjoja. Tuttuja kirjoja listassasi on, kaikki olleet hyviä lukukokemuksia: Pulkkisen Totta, Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, Runotytöt ja Krohnin Tainaron. Moni noista löytyy kirjahyllystäni. Afrikan kuningatar on ehdottomasti yksi suosikkielokuvistani, kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tuota Hepburnin kirjaa, jos jo pidät elokuvasta. Se avartaa upeasti elokuvan taustaa, ja Hepburnin kirjoitustyyli on aivan mahtava. Ja valokuviakin on runsaasti mukana. :)

      Poista
  5. Varasinpa kirjastosta ton Agnes-trilogian ekan osan luettavakseni.
    Ostin muuten vasta ton Runotyttö-trilogian, että voin sen lukea taas. <3

    VastaaPoista
  6. Minäkin haluaisin Runotytöistä sen yhteisniteen, mutta ei ole tullut vastaan ja kaupoista se on jo loppu. Tykkään kyllä noista vanhoistakin painoksista, juuri niitä luin silloin kun löysin Emilian. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.