Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton (Tammi, 2018) oli viimeinen vuonna 2018 lukemani kirja. Stroutin lyhyt romaani on sai viime vuonna todella paljon bloginäkyvyyttä, ja sitä kautta itsekin kiinnostuin kirjasta. Kirja oli nopeasti luettu, mutta en enää ihmettele sen suosiota. Sinne tänne verkkaan polveileva tarina, jossa Lucy Barton lohdullisen lämpimään sävyyn kertoilee lapsuudestaan ja elämänsä kulusta on taidokas ja sydämeenkäypä osoitus siitä, ettei kirja tarvitse suurta sivumäärää liikuttaakseen lukijan mieltä.

Nimeni on Lucy Barton viehätti minua ennen kaikkea vähäeleisyydellään ja yleisellä ymmärryksellään elämää ja sen mutkikkuutta kohtaan. Lucy Bartonin perhe eli köyhissä oloissa hänen ollessaan lapsi eivätkä lähtökohdat elämään olleet kovin kummoiset. "Me asuimme autotallissa, kunnes täytin yksitoista." Lucy itse toteaa viileästi äidilleen, että he olivat roskaväkeä. Lukijan on silti turha odottaa tai pelätä kurjuudessa rypemistä. Pikemminkin minusta tuntui, että Lucyn kertojanääni tasoittelee lapsuuden ja nuoruuden kurjat kokemukset kauniisiin lauseisiin ja rivien väleihin. Kirja ei kuitenkaan ole vain lapsuuskuvaus vaan Lucyn aikuisiän vaiheitakin paljastuu jonkin verran. Lucy on onnistunut ponnistamaan elämän valoisalle puolelle, kaikesta huolimatta.

Kirjan kerrontatyyli toimi minulle erinomaisesti, ja erityisen plussan kirja saa siitä, ettei sen pituutta oltu turhaa venetetty. Kirjan ns. rakenne on hyvin hajanainen, mutta minua sen rauhallinen tahti ja ajatuksenkulku miellytti. Hienovireinen pienoisromaani saa minulta Goodreadsiin täydet viisi tähteä.
"Olen sanonut tämän ennenkin: minua kiinnostaa se, miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää." (s. 82)


***

Lue itsellesi mielenterveyttä -lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan "a book about hope or surviving".

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, Leena Lumi, Kirjojen kuisketta, Eniten minua kiinnostaa tie ja Mummo matkalla. Lisää blogijuttuja löytyy googlaamalla.
Kirjan tietoja:
Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton (2016)
Suomennos Kristiina Rikman
Tammi, 2018 (Keltainen kirjasto nro 490)
164 sivua

Kommentit

  1. Kiva kun kirja on ollut sinullekin mieleinen. Minä kuljin monta päivää Lucy Bartonin seurassa sen jälkeen kun lopetin kirjan lukemisen. Kirja pääsi minun viime vuoden five top -listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mieluinen. Ihana, pieni kirja! Tosi mukavaa, että ensi keväänä Stroutilta tulee uusi suomennos. Se tulee aivan varmasti luettua myös.

      Poista
  2. Minäkin kiinnostuin tästä blogien myötä, vaikka olin hieman epäileväinen ja kävikin niin, ettei tämä ollut oikein minulle se "juttu". Niin sitä vain koetaan eri tavoin, mikä on hieno asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tuttu tunne, siis tuo ettei kehuttu kirja osu omaan lukumakuun. Siksi en itse asiassa odottanut tältä kirjalta ennakkoon kovin paljon. :)

      Poista
  3. Minuun tämä vetosi, jopa ’kuulin’ Lucyn äänen lukiessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjana tämä olisikin varmaan toiminut hienosti, jos olisi ollut sopiva lukija...

      Poista
  4. Loistava kirja. Minulla on kolme erilaista käännöskirjaa, jotka olivat mielestäni viime vuoden parhaimpia. Tämä on yksi niistä. Mitä tekisin blogistanian äänestyksessä, kun kaikki kolme ovat ansainneet ykköspaikan äänestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tässä ehtii pohtimaan äänien jakautumista. :) Minulla tämä taitaa olla listoilla...

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.