Salla Simukka: Sisarla

Salla Simukan Sisarla (Tammi, 2016) kiinnosti minua ennakolta paljon, sillä Simukan maineikas Lumikki-trilogia ja erityisesti sen hieno avausosa olivat hyvää luettavaa. Sisarla on nuoremmille lukijoille suunnattu fantasiaromaani, joten luvassa on kunnon irtiotto Lumikki-kirjojen hyytävän jänniin tunnelmiin. Sisarlassa seikkaillaan lähes sadunomaisissa maisemissa, kohdataan tosiystävien ja sielunsisarten lisäksi mm. lohikäärmeitä, sudenolento ja Polloe-pöllö.

Sisarlan päähenkilöinä ovat 11-vuotiaat tytöt, Aliisa ja Meri, jotka huomaavat joutuneensa tavallisen arjen keskeltä toiseen maailmaan, Sisarlaan. Maailmassa on ikuinen kesä, seikkailuja ja monia ihmeellisiä otuksia asukkaina. Siis lähes kaikkea, mitä hyvät ystävykset saattavat toivoa. Tytöt alkavat unohtaa kotinssa ja perheensä, ja talven, joka salaperäisesti on kiristänyt otettaan oikeassa maailmassa.

Sisarla jätti minulle kahtalaiset lukutunnelmat. Kirjan alkupuoli meni ihmetellessä, millainen juonikuvio Sisarlaan muodostuu ja miksi vastaan kävelee toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Tarinan keskivaiheilla ystävyyden ympärille rakentuva tarina oli jo alkanut hahmottua sen verran, että viehätyin päähenkilötyttöjen Aliisan ja Merin kokemista seikkailuista Sisarlassa, kuningatar-Lilin hallitsemassa maailmassa. Loppua kohden Sisarlan tapahtumat linkittyivät paremmin Aliisan ja Merin todelliseen maailmaan ja kouluarkeen, ja tämän myötä tarina parani mielestäni huomattavasti. Kirjan loputtua harmittelin silti sitä, että kuningatar-Lilin hahmosta kerrottiin lopulta niin vähän. Esimerkiksi mistä hänen taikavoimansa olivat peräisin? Taustatiedot olisivat olleet kiinnostava lisä Sisarlan tarinaan.

Kirjan alussa on muutamia lainauksia tunnetuista lastenkirjoista (mm. iki-ihanasta Salaisesta puutarhasta), ja oli helppoa tunnistaa Sisarlasta niihin viittaavia piirteitä. Tämä oli hauskaa, mutta paikoin olisin ollut tyytyväinen myös vähempään. Viittaukset muihin genren kirjoihin ovat kivoja, mutta itse pidän niistä eniten silloin, kun ne toimivat vain pikku yksityiskohtina, kuin pisteenä i:n päälle. 

Kirjan kantava teema, ystävyys ja sen merkitys, sen sijaan miellytti minua. Aliisan ja Merin ystävyydessä oli aitoutta ja iloa, ja Lilin ystäväkokemuksissa ystävyyden nurjempia puolia. Ystävyyden kääntöpuolet oli taiten verhottu mielikuvitusmaailmaan kauniisiin käärepapereihin, mutta onneksi Sisarlan fantasia ei silti ollut siirapilla maustettua.

Sisarlan kuvituksen on tehnyt Saku Heinänen. Ihastuin hänen tyyliinsä jo Zaida ja elovalkeat -kirjassa, ja Sisarlan viehätyksestä iso osa lankeaa Heinäsen upeille, luonnonläheisille kuville. Niissä Sisarlan oudot otukset ja taianomainen maailma heräävät henkiin, ja kuvien runsaat yksityiskohdat miellyttivät minun silmääni. Pidin siitä, että kuvitukselle on annettu kirjassa reilusti tilaa. On muutamia aukeaman kokoisia kuvia, ja paljon yhden sivun kuvia. Minulle Heinäsen tyyli toimii parhaiten juuri näissä isoissa kuvissa.

Kirjan tähditys tuotti minulle jonkin verran päänvaivaa, kuten usein käy kuvitettujen kirjojen kanssa. Päädyin antamaan kirjalle 3 tähteä Goodreadsiin, vaikka kirjan kuvitus olisi mielestäni ollut usean kuvan kohdalla täyden viiden tähden arvoinen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Kirjan tietoja:
Salla Simukka: Sisarla
Kuvitus Saku Heinänen
Tammi, 2016
188 sivua