Pikku Vampyyri maalla - Angela Sommer-Bodenburg

Hämärän jälkeen -lukuhaaste päättyy ensi viikolla, ja oman haastesuoritukseni viimeinen osuus on Angela Sommer-Bodenburgin lastenkirja Pikku Vampyyri maalla (Otava, 1989). Muistan lukeneeni Pikku Vampyyri -kirjoja lapsuudessani, mutta sarjan hahmot tai muu sisältö olivat auttamatta häipyneet mielestäni. Suurimpiin suosikkeihini vampyyri-Rydriger ja hänen ihmiskaverinsa Anton eivät koskaan kuuluneet, joten maaseutuseikkailun luku ei saanut aikaan juuri minkäänlaista nostalgiavärinää. Hauskaa vampyyri- ja maaseutuhuumoria sisältävä tarina oli silti oiva päätös kauhuhaasteelle, jossa olen muutoinkin lukenut monta nuortenkirjaa.

Pikku Vampyyri -kirjoissa päähenkilönä on pikkupoika nimeltä Anton. Hän on sarjan alussa tutustunut vampyyripoika Rydigeriin ja tämän omituiseen, hurjaan sukuun. Antonin ja Rydigerin seikkailuista riittää juttua monen kirjan verran, ja lukemani Pikku Vampyyri maalla on sarjan neljäs osa. Kirjassa Anton on matkustanut vanhempiensa kanssa lomalle maatilalle, ja Rydiger seuraa ystävänsä perässä omalla matkustustyylillään. Sopivan majapaikan Rydiger löytää sikalan perältä:

"Sen lisäksi siellä haisi aivan kamalasti: sianlannalle ja homeelle. Antonia puistatti. Mutta vampyyrille se oli juuri oikea piilopaikka.

    Vampyyrin pieni musta arkku, jonka se oli piilottanut takimmaiseen nurkkaan madonsyömän lipaston ja suuren vaatekirstun väliin, ei olisi herättänyt minkäänlaista huomiota kaiken muun rojun keskellä, ellei arkun reunalla olisi palanut kynttilää. Anton tiesi että vampyyri tarvitsi herättyään kynttilää lukeakseen - tietenkin vampyyritarinoita!" (s. 42)

Aikuisnäkökulmasta kirja oli hupaisaa luettavaa. Vampyyri-teemasta otetaan kaikki mahdollinen huvi irti, ja olin jo kirjan puoliväliin mennessä lähes kyllästynyt vampyyri-sanaan. Rydiger tosin ilmaantui tarinaan mukaan niin myöhäisessä vaiheessa, että ehdin jo ihmetellä kertooko kirja vain siitä, kuinka Anton intoilee vampyyreistä. Antonin intoiluun sekoittui myös pientä hirvitystä sen johdosta, että vampyyrit ovat mitä ovat ja syövät mitä syövät. Antonin suhde vampyyrien olemukseen olikin kirjan kiinnostavinta antia, mutta vampyyrien verenhimoa käsiteltiin kirjassa pitkälti kiertoilmauksin, mikä toki sopi lastenkirjaan.

Luulen, että nuori minäni viehättyi näissä kirjoissa kaikesta vampyyreihin liittyvästä jännästä ja erikoisesta. Arkussa nukkuminen ja taivaalla liihottelu kiehtoivat tavallisen arjen rinnalla. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että ainakin tässä lukemassani Pikku Vampyyri -tarinassa tuodaan esille aikuisten kahtalainen suhtautuminen vampyyreihin. Antonin vanhemmat pitävät vampyyrejä pojan höpötyksenä, mutta herra Stöbermannin "vampyyriharrastuksen" kautta kosketellaan hyvin varovasti toisenlaista ajattelutapaa. Kirjan tarina on silti mielestäni sopivaa luettavaa nuoremmille lukijoille, jotka haluavat rempseämpää luettavaa.

Kirjan kerronta on sujuvaa, ja lastenkirjoille tyypillisesti nopeasti etenevää. Minua häiritsi vain runsas huutomerkkien käyttö. En tiedä, vetoaako huutomerkin käyttö nuorempiin lukijoihin, mutta minulle tuli kirjaa lukiessani kumman rauhaton olo, kun joka sivulla huudahdeltiin sitä sun tätä painokkaasti huutomerkin kera.

Maaseutuseikkailujen lomassa selvisi se, että myös vampyyreillä on ystäväkirjoja, joihin kaverit voivat kirjoitella värssyjä muistoksi. Rydigerin Anna-sisaren kirjasta löytyi mm. tämmöinen runo, joka päättäköön kauhuhaasteen minun osaltani:

"Jos onnea etsit elämän teillä,

voivat toiset sitä antaa,

on kirkasta verta paljon heillä,

se ilon sydämeesi kantaa.

Muistoksi Dorothee-tädiltäsi" (s. 101)

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirja on ollut suosittua luettavaa lokakuussa, sillä siitä ovat tässä kuussa bloganneet myös Orfeuksen kääntöpiiri ja Unelmien aika
Kirjan tietoja:
Angela Sommer-Boderburg: Der kleine Vampir auf dem Bauernhof (1983)
Kuvitus Amelie Glienke
Suomennos  Leena Viljakainen
Otava, 1989
143 sivua