Jukka Parkkinen: Aavehevoset

Lokakuussa on käynnissä pari lukuhaastetta, joiden teemat sopivat mainiosti syksyn pimeisiin iltoihin: Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -kauhuhaaste sekä Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-haaste. Minulla on menossa pieni loppukiri kauhuhaasteessa (joka siis päättyy marraskuun alkupuolella), ja Halloween-teema istuu hienosti sen kylkeen. Olen tehnyt erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelta kivan oloisia - ja nostalgisia! - löytöjä, ja aion tuoda niitä blogiini lokakuun viikonloppuina. Luvassa on siis kummitus- ja vampyyritunnelmia, ja pirskeet toivottavasti päättyvät Anne Ricen Kadotettujen kuningattareen, jos vain saan tiheätekstisen kirjan luettua ennen Halloween-päivää.

Lokakuun lukuhaasteita.

Aloitan lokakuun kummitusosuuden Jukka Parkkisen heppakirjalla Aavehevoset (WSOY, 1983), jota luin nuorena moneen kertaan. En ole koskaan ollut heppaihmisiä ratsastusharrastusmielessä, mutta hevoskirjasarjat kuluivat silti käsissäni johonkin aikaan ahkerasti. Parkkisen kirja ei kuulu mihinkään sarjaan, mutta yksittäisenä kirjana se on jäänyt mieleeni ja sinisävyinen kansi tuntui heti tutulta, kun näin sen kirjaston hyllyssä.

Aavehevosissa pääosissa ovat suomenhevoset. Ihmisiäkin on mukana, mutta suurimman huomion keskipisteenä ovat Tähti ja sen kaverit Luoti, Jaska, Pastori ja ennen kaikkea ravuri-Nyman. Hevoset rupattelevat kirjassa luontevasti keskenään elämänmenosta ja tallin asioista, ja siinä taitaa olla iso osa kirjan viehätystä. Juoni käynnistyy siitä, kun Tähden isäntä Kusti joutuu sairaalaan, ja Kustin asioita hoitelemaan ryhtynyt miniä myy Tähden läheiselle ravitallille ratsuksi. Siitä eivät Tähteä hoitaneet naapuruston lapset pidä, ja he päättävät pelastaa Tähden takaisin kotiin. Vaan Tähdellepä on laadittu muunkinlaisia suunnitelmia...

"Katti kulki verkkaisin askelin pojan luo ja kyhnytti itseään tämän housunlahkeeseen. - Sen nimi on Rietu, ovelle tullut mummo sanoi.
- Me olemme tovereita ja yhdessä pelkäämme aavehevosia.
- Mitä? Jussi kysyi hämmästyneenä.
- Öisin laukkaa ohi hevosia kaviot kopisten. Yhtenä yönä ne kaatoivat poliisiauton, mummo kertoi ja nautti selvästi pojan ällistyksestä. - Hirviksi väittivät niitä, mutta kyllä minä kavionkopseen erotan sorkkien äänistä. Miksi hirvet sitä paitsi kaatelisivat poliisiautoja?" (s. 111 - 112)

Aavehevoset tuntui uudelleen luettuna todella sympaattiselta kirjalta, joka on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, ainakin tämmöisen nostalgiassa pyörivän aikuislukijan silmin katsottuna. Muistini mukaan monet hevossarjat liikkuvat ratsastamisen ympärillä, joten enemmän ravipiireihin sijoittuva Aavehevoset on virkistävä poikkeus tähän kaavaan.

Kirjassa on herttaista maaseututunnelmaa (yössä aavehevosia jahtaavat poliisintolvanat toivat mieleeni taannoisen Maalaiskomedia-tv-sarjan), lämminhenkisyyttä ja toisista välittämistä, jota en tainnut osata nuorempana juuri arvostaa. Muistelin kirjan tuntuneen jopa jännittävältä aikoinaan, mutta sen vaikutelman voinee laittaa lukijan nuoruuden piikkiin. Aavehevosten kyydissä ei tarvitse purra kynsiä jännityksestä, mutta loppusivut saattavat nostattaa liikutuksen tunteita. Hyvä Tähti! Ja go go Jaska, onnea valitsemallesi tielle! Nostalginen nuortenkirja saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 4 tähteä

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja

Kirjan tietoja: 

Jukka Parkkinen: Aavehevoset

WSOY, 1983

154 sivua