14. maaliskuuta 2014

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Punainen teemakuukauteni innosti minut lukemaan Salla Simukan Punainen kuin veri (Tammi, 2013) -kirjan, joka on vilahdellut blogissa jos toisessakin. Tiesin, että kirjassa viittaillaan jotenkin Grimmin veljesten Lumikki-satuun, mutta siinäpä ennakkotietoni kirjasta olivatkin (lukuisat blogijutut ovat jääneet minulla ylimalkaisen silmäilyn asteelle). Kirjaston tädin ojentaessa minulle varaushyllystä tyylikkään näköisen kirjan oli pakko ihastella hetkinen sen ulkoasua. Kannen kuva on yksinkertainen, mutta puna-musta-valkoinen Lumikki-väritys ja kauniit, alasluodut tytönkasvot ovat erittäin toimiva yhdistelmä. Sivujen punainen reunaväri ja mustat lukujen aloitussivut viimeistelevät Lumikki-fiiliksen. Mahtavaa, että kirjan ulkoasuun panostetaan näin paljon! Teksti on tietenkin tärkein asia, mutta kyllä minä pidän siitä, että hyvä teksti on näyttävästi kuorrutettu. Kirjaa on mukava myös katsella, ei vain lukea.
 "Lumikki oli taas pieni. Hän oli yhdeksänvuotias. Tai kymmenen. Tai kaksitoista. Siinä helvetissä vuodet sekoittuivat toisiinsa, liukuivat lomittain yhdeksi mustaksi mössöksi. Oli mahdotonta erottaa tai muistaa, mikä tapahtui milloinkin. Mikä oli totta ja mikä painajaista.
    Yhden asian hän kuitenkin tiesi. Hän ei ollut koskaan pelännyt turhaan." (s. 96)

Kirjan sisältö yllätti minut, sillä siinä oli paikoin jopa ahdistava tunnelma. Koulukiusaamisjuttuja, rankkoja väkivaltaisia lapsuusmuistoja, huumeita ja rikollisia. Viime viikolla postailin Kerstin Gierin Rubiininpunasta, ja näiden kahden kirjan kansikuvat kuvastavat kirjojen maailmojen eroja: Rubiininpunassa aikamatkaillaan herttaisesti ja ilmassa väreilee teini-iän ihastumista, Lumikki-trilogian ensimmäinen osa on synkkäsävyinen, julman raaka ja todellinen. Pääosan esittäjät ovat lähes samanikäisiä, Lumikki Andersson on 17-vuotias ja Rubiininpunan Gwen 16-vuotias, mutta kovin erityylisiä kirjojen naispäähahmot ovat. Lumikki on henkisesti vahva ja itsenäinen naisenalku, joka on tottunut pärjäämään ja pitämään puolensa pahaa maailmaa vastaan. Suloinen Gwen ei ole pahaa maailmaa nähnytkään, ja hänellä on kirjassa tukenaan uskottu ystävätär. Molemmista hahmoista pidin, mutta myönnän, että Gwenin iloisuus ja positiivisuus viehätti minua enemmän kuin Lumikin kova pinta.

Rubiininpuna viritteli juonenpätkiä sarjan seuraavaa osaa varten, mutta Punainen kuin veri pärjäsi mielestäni paremmin omana itsenään. Se kertoi kokonaisen tarinan, vaikka seuraavasta osasta hieman vinkkailtiinkin viimeisillä sivuilla. Kumpi punaisista nuortenkirjoista koukutti paremmin? Jaa-a, molemmat sarjat jäävät kiinnostamaan oikeastaan yhtä paljon, joten kummankin seuraava osa tullee luettua jossain vaiheessa. Annan Punainen kuin veri -kirjalle kuitenkin paremmat Goodreads-pisteet, sillä se ei ollut niin kliseinen kuin Rubiininpuna. Pidin myös Simukan kirjan viittauksista perinteiseen satuun, ja voi miten toivoisin, että tällä sadulla olisi onnellinen loppu.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu erittäin monessa blogissa. Tässä jokunen linkki, Google kertoo loput: Kirsin kirjanurkka, Tarinoiden taikaa, Narseskan kirjanurkkaus ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjan tietoja:
Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kannen suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi, 2013
265 sivua

8 kommenttia:

  1. Tamperelaisena Punainen kuin veri oli minulle hauskaa luettavaa. Lumikki käy samaa lukiota kuin meikäläinen ja seikkailee muutenkin samoilla asuinalueilla. Paikat näkee ihan erilailla kun ei nojaudu vain kuvittelun varaan. :) Pitäisi lukea sarjan muutkin osat.

    VastaaPoista
  2. Tuttujen paikkojen bongailu kirjoista tuo kirjan todellakin aivan eri tavalla lähelle. Varsinkin, jos jossain tutussa paikassa tapahtuu jotain erityisen karmivaa. :) Onneksi ei ole tullut luettua mitään kotikulmille sijoittuvaa kauhuromaania, taitaisi kävelyretket pimeällä jäädä tekemättä. :)

    VastaaPoista
  3. Voin heti suositella lempidekkaristini Patricia Cornwellin Punainen usva teosta jatkoksi punaiselle teemallesi :) Ja Nina Hurman Yönpunainen höyhen oli tosi kiva dekkari, jolle odotan jatkoa. Tietysti eniten suosittelen Adichien Purppuranpunainen hibiskus teosta.

    Olen lukenut Simukan kaksi kirjaa ja viimeisin on tulossa kirjastosta. Oikein laadukas nuortensarja.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset vinkeistä! Minulla alkaa olla ainekset kasassa extra-punaista viikkoa varten, niin paljon hyviä punaisia jää lukematta tämän kuukauden aikana. Hurman dekkarin olenkin jo lukenut (viime syksynä), ja pidin siitä kovasti. Toivottavasti Höyhenen jatko on vielä parempi. :)

    VastaaPoista
  5. Tämäkin nuortenkirja on vielä lukematta. Vertailet kirjaa herkullisesti Rubiininpunaan. Tosiaankin, kirjojen kannet kertovat paljon.

    VastaaPoista
  6. Luin kirjat niin pienen ajan sisällä, että ne vertautuivat luonnostaan toisiinsa jo lukemisen aikana. Mukavaa, että kotimainen kirja pärjäsi vertailussa hyvin. :)

    VastaaPoista
  7. . . . Informoitumattomuus on taidetta. Ei mitään ennakkokäsitystä että tämä voisi tuollainen olla. ;) Lukulistalla.

    VastaaPoista
  8. Jos kirja ei aivan älyttömästi kiinnosta minua etukäteen, onnistun toisinaan välttämään ko. kirjaan liittyvää infoa erittäinkin hyvin. Saanpa sitten tämmöisen 'puhdas pöytä' lukukokemuksen, mikä on aika miellyttävääkin. Tulee yllätyksiä, jopa positiivisia. Kyllä tämä lukemisen arvoinen on, ehdottomasti. :)

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...