Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre

Janne Kukkosen fantasiasarjakuva Voro - Kolmen kuninkaan aarre (Like, 2016) huokailutti minua ihastuksesta heti ensi sivuilla. Niin taitavaa piirrosjälkeä! Kirjan seikkailutarinastakin pidin, mutta se ei mielestäni täysin yltänyt eläväisen kynänjäljen tasolle. Voro oli silti riemastuttava tuttavuus, joka viihdyttää nuorempia ja vanhempia seikkailujen ystäviä.


Sarjakuvaromaanin päähenkilönä on Lilja-tyttönen, joka harjoittaa voron eli varkaan jaloa ammattia. Lilja koettaa tarinan alussa todistaa hienot varkaan kykynsä varkaiden kiltamestarille, ja erehtyy laittamaan näppärät sormensa soppaan, jossa muhii muinaisia, mahtavia ja tuhovoimaisia jumalia, kuninkaiden aarrekammioita ja synkkiä salaisuuksia. Vorossa riittää toimintaa ja vauhtia, ja juoni rullaa kiihkeällä tahdilla eteenpäin. Voro-Lilja on kiipelissä kerran jos toisenkin, ennen kuin merkillinen kolmen kuninkaan aarre on löytynyt.


Voro on yhtä seikkailua alusta loppuun, eikä Liljan taustojen selvittelyyn tuhlata sivuja. Hänestä pitää huolta viisas ja sympaattinen Seamus-vanhus, joka itsekin kuuluu varkaiden kiltaan.  Lilja on nokkela ja rohkea tyttö, mutta tyttömäiset tai lapselliset piirteet eivät kuulu tämän tarinan juoneen. Liljan piirretystä hahmosta en edes tunnistaisi häntä tytöksi, ja hänen hahmonsa onkin lähinnä seikkailusta toiseen kiitävä toiminnallinen sähikäinen. Miksipä keskeyttää jouhevasti etenevää tarinaa joutavilla suvantokohdilla?


Viihdyin Voron kyydissä hienosti, ja monivaiheinen tarina oli mukavan viihdyttävää luettavaa. Värillisenä albumi olisi ollut erittäin näyttävä, mutta mustavalkoisenakin tarina toimi erinomaisesti. Vorossa ruuduissa ja tarinan vaiheissa on vaikutteita satukirjojen maailmoista, mutta satulinnojen sekaan upotettu toiminnallisuus on täyttä nykyaikaa. Yhdistelmä on toimiva, ja Goodreadsiin kirja saa minulta neljä tähteä. Piirrosjälki olisi tosin ansainnut täydet pisteet. Liljan seikkailuille toivoisin myös jatko-osia.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Kirjojen keskellä
Sarjakuvan tietoja:
Janne Kukkonen (tarina ja kuvat): Voro - Kolmen kuninkaan aarre 
Like, 2016
280 sivua

Kommentit

  1. Näyttää hienolta albumilta, täytyy kyllä tutustua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, jo hienon piirrostyylin vuoksi! Tämä oli minulle tosi positiivinen yllätys.

      Poista
  2. Näyttää hyvältä ja on saanut muutenkin varsin innostuneita kritiikkejä, eli epäilemättä täytyy tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan yllätyin, miten näyttävä albumi Voro on. Todella harmillista, että sivut ovat mustavalkoiset. Voro olisi ollut värien arvoinen.

      Poista
  3. Tämä näyttää niin ihanalle, juuri sen näköinen mistä varmasti pidän. Kirjastosta olenkin tämän jo varannut, toivottavasti tulee pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä onneksi varasin tämän kirjastosta hyvissä ajoin. Taisin saada Voron luettavaksi heti, kun se saapui kirjastolle. Toivottavasti tykkäät tästä!

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.