Vuosi kuvina - 12 kuvaa Ainolan puistosta

Vuosi kuvina -projektini on päässyt maaliin ja 12 kuvaa Oulun Ainolan puistosta on otettu. Tämän haasteen ideana on kuvata samaa paikkaa kuukauden välein. Haastetta on toteutettu jokusessa kirjablogissa, ja mm. Luettua elämää -blogin kuvakooste oli eräs innoittajani aloitellessani omaa kuvausprojektiani viime elokuussa.

Valitsin kuvauspaikaksi vehreän Ainolan puiston. Alla olevasta kuvasarjasta näkyy, ettei kuvauskohta ole joka kuukausi osunut millintarkasti samaan kohtaan mutta tarpeeksi lähelle sentään. Monesti kuvaa ottaessa tuntui, ettei luonnossa ole tapahtunut juuri mitään sitten edellisen kuvan. Nyt koko sarjaa katsoessani huomaan erityisesti värien muutokset: joulukuussa sävyt muuttuivat mustavalkeiksi, huhtikuussa kuukauden väri oli ruskea ja yhtäkkiä joku käänsi kesän päälle toukokuussa.

Projekti oli yllättävän hauska ja olen iloinen, kun viitsin käydä nappaamassa kuvan joka kuukausi. Alkuvuoden pakkasilla puuha koetteli motivaation rajoja, mutta 12 kuvan sarjaa on mukava katsoa taaksepäin. Näin vuodenajat vaihtuivat kuluneena vuonna:

Elokuu 15.8.2015


Syyskuu 19.9.2015


Lokakuu 18.10.2015


 Marraskuu 16.11.2015


Joulukuu 13.12.2015


Tammikuu 17.1.2016


Helmikuu 21.2.2016


Maaliskuu 20.3.2016


Huhtikuu 24.4.2016


Toukokuu 21.5.2016


Kesäkuu 12.6.2016


Heinäkuu 11.7.2016

Kommentit

  1. Onpa kiva kuvasarja. Pitäisiköhän itsekin toteuttaa samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Erityisesti tässä koostevaiheessa homma tuntuu tosi palkitsevalta, joten suosittelen kokeilemaan. :)

      Poista
  2. Ihana tuo kesäkuun valo ja värit. Vuodenajat ihastuttavat sarjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenaikojen vaihtelu näkyy mukavasti, vaikka minua harmittaakin ettei syksyn ruskaa näy juuri ollenkaan. Syksyn värit olivat jotenkin vaisuja viime vuonna.

      Poista
  3. Näyttääpä hienolta näin sarjana. Kauniin maiseman valitsit otoksiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta Ainolan kolkasta. Lampi on pieni, mutta elävöittää maisemaa. Nyt oli hyvä syy käydä siellä säännöllisin väliajoin, eikä vain kesällä kuten yleensä. :)

      Poista
  4. Tästä tuli todella hieno kuvasarja! Varmasti pakkasessa seisomisen arvoista:D Pitää pistää tämä muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi vaan yksi talvikuva osui todella kipakkaan pakkaspäivään, näin kauniisti sanottuna (eli oli jäätävän kylmää...). Kyllä minä silloin mietin, että kaikkea sitä ihminen tekee bloginsa eteen. :D

      Poista
  5. Ihania kuvia. Tulee lenkkeiltyä paljon Ainolan puistossa, mutta harvoin jää kunnolla katsomaan maisemia. Nyt kesällä ehkä enemmän kun paikka on kauneimmillaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tuttuja paikkoja ei yleensä tule ihasteltua, vaan jotenkin sitä tottuu niiden kauneuteen. Kesällä Ainolan puisto on todella katsomisen arvoinen. Ihana keidas keskellä Oulua.

      Poista
  6. Kyllähän tuosta selvästiki näkee vuoden kiertokulun. Ei noita aina tuu aateltua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin. Minäkin ajattelin, ettei näistä kuvista varmaan suuria eroja näe sen lisäksi, onko lunta vai ei :D.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.