Oksan hyllyltä

Alice Munron Valkoisen tunkio oli alkukesäni positiivinen yllätys. Onhan Munron novelleja kehuttu aivan Nobel-palkinnon arvoisesti, mutta silti olin epäileväinen niiden suhteen. Innostun niin harvoin novellikokoelmista, että olin varautunut mukavan keskinkertaiseen lukukokemukseen. Onneksi olin väärässä. Valkoisen tunkion tarinat ihmissuhteiden vaikeuksista eivät vielä vieneet Munro-innostustani fanitusasteelle mutta innostusta on ilmassa, sen myönnän. Hyllyssäni odottelee Dear Life -kokoelma, ja se nousi monta pykälää lukulistallani. Valkoinen tunkio oli siis ensimmäinen lukemani Munron novellikokoelma, ja novellien aihepiiri, keskiluokan ihmissuhteiden kiemurat olivat omiaan minulle. Kokoelman alkukielinen nimi The Progress of Love kuvaa novellien sisältöä mielestäni paremmin kuin Valkoinen tunkio , joka on kokoelman viimeisen novellin nimi. Ihmettelen miksi se on nostettu suomenkielisen laitoksen nimeksi, mutta onhan se toki ainakin erikoinen. Ihastuin siihen, miten Munro ...

Didier Comèsin Eva (Jalava, 1998) sarjakuva-albumin tapahtumat lähtevät liikkeellä siitä, kun nuori kaunis nainen nimeltä Neige pyytää kartanossa asuvilta kaksosilta apua soittaakseen korjaajan rikki menneelle autolleen. Kaksosista Eva on vammautunut ja istuu pyörätuolissa, ja hänen veljensä hoitaa sisartaan omistautuneesti. Neigesta talon tunnelma tuntuu oudolta, mutta silti hän hyväksyy sisarusten esittämän vierailukutsun. Tekisi mieli sanoa, ettei olisi kannattannut, mutta sittenhän ei olisi  Evaa luettavana. En halua paljastaa juonesta enempää, sillä Eva on parhaimmillaan silloin kun sitä lukee ilman spoilereita. Tosin luulen, että kauhugenreä enemmän harrastavat saattavat arvata albumin juonenkäänteitä. Luvassa on hyytävää tunnelmaa, sen voin luvata. Evan tarina on sellainen, etten haluaisi katsella sitä elokuvan muodossa sillä jännitän aivan liikaa, kun hiippaillaan pimeässä ja oven takana odottaa... sarjakuvan muodossa sentään uskalsin tämän lukea. Minulla ke...

Tarukirja-blogin Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee E-kirjaimeen. D oli minulle kinkkinen kirjain, mutta E on onneksi jo paljon helpompi. Kuka on suosikkikirjailijasi? Hullaannuin E rin Morgensternin Yösirkus -kirjasta siinä määrin, että nimeän hänet suosikkikirjailijakseni. Morgenstern ei ilmeisesti ole julkaissut muita kirjoja, mutta olipahan esikoisromaani. Fantasian ystävät (siis sellaisen hillityn, taianomaisen fantasian ystävät), iso lukusuositus ♥. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? E rin on soolouransa myötä noussut suosikkiartistieni joukkoon. Erinillä on kaunis, persoonallinen ääni ja hänen kappaleidensa sanoitukset ovat viisaita tarinoita täynnä. Tässä musiikkinäyte upeasta Vanha sydän -biisistä: Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkis...

Historiani seikkailija Corto Maltesen kanssa oli ennen Keskiyö auringon alla -albumia (Jalava, 2016) yhden lukumaratonilla luetun albumin mittainen. Niinpä en suhtautunut tunteikkaasti uutiseen, että italialaisen Hugo Prattin (1927 - 1995) luoma hahmo on päässyt uusiin seikkailuihin uusien tekijöiden voimin 20 vuotta Prattin kuoleman jälkeen. Kaipasin jotain kevyttä, toiminnallista luettavaa ja Corton seikkailut tuntuivat sopivilta juuri tähän tarpeeseen. Eli ei muuta kuin uusi albumi Keskiyön auringon alla lukuun. Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Maltese saa ystävältään Jack Londonilta kehotuksen käydä noutamassa aarre Londonin vanhasta mökistä. Maltese lähtee taivaltamaan kohti erämaamökkiä, ja vuonna 1915 se ottaa aikaa. Luvassa on seikkailu poikineen, ennen kuin mökin aarre paljastuu. Maltesen seikkailuissa tapahtuu, mutta action ei ole yletöntä räiskimistä ja kohellusta, jota pidän positiivisena seikkana. Kirjassa on kunnon juoni, ja mm. a...

Blogimuistelusarjani on ollut pienellä tauolla kaikkien muiden postausten keskellä, mutta juhannuksen lyhyen yön kunniaksi kaivelin arkistoistani pienoisromaaneja ja novellikokoelmia. Kas tässä, näistä lyhyistä tarinoista on jäänyt minulle hyvät lukumuistot: Marjo Niemi: Juostu maa (julkaistu 8.10.2013) Blogini alkuaikoina vietin kotimaista viikkoa houkutellakseni itseäni lukemaan kotimaista. Silloin se todella oli tarpeen, sillä aloittaessani bloggaamisen pyörin lähes yksinomaan käännöskirjojen parissa. Sinnikäs kotimaisten bongailu on tuottanut tulosta, sillä nykyään en tarvitse enää kotimaisten kirjojen teemaviikkoja vaan lukupinosta löytyy melko usein kotimaisia nimiä. Marjo Niemen Juostu maa on kirja, jonka kaunis kerronta on pysynyt mielessäni, vaikken olekaan tämän kirjan jälkeen lukenut muuta häneltä. Enrico Morovich: Pudotus   (julkaistu 7.10.2014) Kirjan erikoinen kansi kuvaa hyvin sisältöä. Lukija saa huuli pyöreänä hämmästellä, kuinka mm. koira kertoi...

Lyhyet mietteet Heidi Köngäksen kirjasta Hertta (Otava, 2015): Väärä vuodenaika. Luin kirjaa kevään vaihtuessa kesään, ja se taisi olla väärä lukuaika kirjalle, jossa sukelletaan tunnekylläisesti yhden naisen kovaan ja traagiseen elämään. Melkein jätin kirjan kesken, kun se tuntui liian synkältä iloisen kevätauringon paisteen rinnalla. Historiaa helposti. Kirja kertoo oikeista historiamme henkilöistä ja tapahtumista. Voin vain kuvitella, miten puisevan tietokirjan ko. ajanjaksosta saisi kirjoitettua - ja varmasti on kirjoitettukin. Ne vain eivät ole minua varten. Synkistä tapahtumista huolimatta koin saaneeni ison annoksen kotimaista politiikan historiaa Hertan sivuilta juuri minulle sopivassa, fiktion sävyttämässä muodossa. Myönnän silti googlanneeni etukäteen kirjan henkilöitä. Sitä suosittelen muillekin lukijoille, jos 'Hertta' ei vielä kerro kenestä on kyse. Kirjassa hypätään suoraan keskelle henkilöiden elämää, ilman esitietojen tarjoilua. Ajankuvan juhlaa. P...

Blogeissa on kiertänyt kevään mittaan muutamia haasteista, jotka ovat löytäneet tiensä myös minun blogiini. Vastaan mielelläni haasteisiin kunnolla ja rauhallisella mielellä, joten olen jättänyt ne hautumaan ja odottelemaan kesäloma-aikaa. Aloitan haastejonon purkamisen uusimmasta päästä, sillä peräti viisi kirjabloggaajaa on muistanut minua mukavalla Blogger Recognition Award -tunnuksella . Kiitos, ihanat kollegat: Dysphoria-blogin Heidi , Kieltenopen kotiblogin Rita , Yöpöydän kirjat -blogin Niina , TuijaTa-blogin Tuija sekä Unelmien aika -blogin Katriina , jolta sain tunnustuksen ensimmäisenä. Tässä ovat haasteen säännöt: 1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen 2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen 3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille 4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi 5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi Haaste on kiertänyt niin monessa blogissa, etten tällä kertaa laita sitä enää eteenpäin. Ja asiaan eli kuinka aloitin bloggaamise...

Tuijata.kulttuuripohdintoja -blogin Eeva Joenpelto -haaste houkutteli minut kotimaisen kirjailijan pariin, joka muutoin ei ole lukupinossani juuri vieraillut. Muistan koettaneeni nuoruudessani lukea jotain Joenpellon kirjaa (saattoi olla Elämän rouva, rouva Glad ), mutta teksti tuntui liian raskaalta ja jähmeästi etenevältä enkä ole sen koommin Joenpellon tuotantoon koskenut. Se taisi sujahtaa pääni sisällä lokeroon 'vanhemman väen kirjallisuutta'. Lukuyritykseni tämän haasteen parissa alkoi yhtä huonosti, sillä kokeilin aluksi Joenpellon myöhäistuotantoon kuuluvaa kirjaa Avoin, hellä ja katumaton (1991). Jaksoin noin 10 sivua, ja mietin, jätänkö haasteen sikseen vai teenkö uuden reissun kirjastoon. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja löysin vuonna 1957 ilmestyneen Missä lintuset laulaa (WSOY, 1957). Onkohan minusta tullut vanhempaa väkeä, kun pidin kirjaa toisinaan hupaisana, mutta silti alkukesän päiviin sopivana romanttisviritteisenä kelpo viihdykkeenä? Ajan kulum...

Viime viikolla kirjablogeissa vietettiin Dekkariviikkoa , ja huh sentään, millainen määrä dekkarijuttuja singahti ilmoille joka päivä ja kuhinaa riitti myös somekanaviin (#dekkariviikko). Lämmin kiitos kaikille teemaviikossa mukana olleille ♥. Olen iloisesti yllättänyt, miten innokkaasti dekkariviikolle osallistuttiin. Hurjimmat postailivat joka päivä ja lukipa eräs osallistuja vuoden ainoan dekkarinsa juuri teemaviikon aikana. Alle olen koonnut viikolle osallistuneiden blogien dekkarijuttuja, ja sieltä löytyy lukuvinkkejä joka makuun. Jos juttuja lukiessa alkaa dekkarihammasta kolottaa, niin tiedoksi: kirjakaupoissa vietetään dekkariviikkoa 19.6. asti. Dekkariviikon pieni tilastokatsaus: teemaviikkoon osallistui 40 kirjablogia käännösdekkareita luettiin enemmän kuin kotimaisia dekkareita suosituimmat kotimaiset dekkaristit: ykkössijan valloitti Kati Hiekkapelto, jonka uusin kirja Tumma keräsi 3 bloggausta ja hieman vanhempi Kolibri yhden toiselle sijalle pääsi Jar...

Kesäkuun kuvassa ei onneksi näy Oulun kesän kylmä sää: +14 astetta ja raikas tuuli. Neule piti olla takin alla kuvausreissulla: Jollei säätä ota huomioon, Ainolan puistossa näyttää ihanan vehreältä ja kukkealta: Päivän kirjaostokset sopivat dekkariviikon teemaan: Suomalaisen 3 pokkaria / 15 euroa -tarjouksesta ei löytynyt mieluisaa luettavaa, mutta noin 15 eurolla irtosi pari upouusissa kuosissa olevaa Fred Vargas -pokkaria. Molemmat komisario Adamsberg -tutkimukset olen lukenut, mutta halusin nämä kotihyllyyn odottamaan uusintalukua. Edellinen lukukerta on ajalta ennen blogia, joten pokkarihankintojen myötä tarjoutuu loistava tilaisuus tuoda suosikkisarjani blogiin esille.

Dekkariviikostani muodostui hieman yllättäen suomalais-ranskalainen viikko, ja sen päätöskirja tuli vastaan viikon aikana Twitterin feedissä. Sarjakuvaportaali Kvaak vinkkasi tuossa jokunen päivä sitten, että sarjakuvadekkari Sumua Tolbiacin sillalla on yksi parhaita sarjakuvadekkareita. Innostuin heti ("sarjakuvaa dekkariviikolle - jee!") ja napautin varauksen kirjaston tietokantaan. Tarkoitukseni oli varata sarjakuvaversio, mutta kirjaston varaushyllyssäpä odotteli Léo Maletin alkuperäinen Sumua Tolbiacin sillalla (Jalava, 1993). Niin siinä käy kun tekee varausta intoa täynnä eikä viitsi katsoa kirjan tekijätietoja. Jaques Tardin sarjis jäi tuleville kesäviikoille, sillä päätin lukaista Maletin kirjan kun se minulle oli tuotu. Léo Maletin yksityisetsiväsankari on nimeltään Nestor Burma, ja Sumua -kirjan tapahtumat sijoittuvat sumuiseen Pariisiin - jonka sumuisuus mainitaan huvittavan usein. Burma oli minulla aivan uusi tuttavuus, mutta särmikkään nasevalla huumorilla v...

Dekkariviikkoni kotimainen osuus päättyy Jari Järvelän Tyttö ja seinä -kirjaan (Tammi, 2016). Kirja on Metro-trilogian päätösosa, ja sarjan aiemmista osista olen blogannut täällä (osa1: Tyttö ja rotta ) ja täällä (osa 2: Tyttö ja pommi ). Graffitimaailmassa liikkuva Metro-sarja on kuulunut kotimaisten suosikkieni joukkoon, ja aloittelin Tyttö ja seinä -kirjaa korkein odotuksin. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa eivät ole tulleet samasta muotista, joten kovin konkreettisia nuo kovat odotukseni eivät olleet. Tyttö ja pommi oli hengästyttävän kiivastahtinen kirja, ja arvaukseni oli, että sama meno jatkuu päätösosassa. Kirjan loppuosan suhteen arvasin oikein, mutta alkupuolella tahti oli aavistuksen hillitympää. Jopa siinä määrin, että mietiskelin milloinkas tämä kirja oikein kunnolla alkaa. Luulen, että Tyttö ja pommi -kirjan kiivas meno totutti minut liian hyvälle, kun mm. tulipalo Metron äidin asunnossa ja roistojen pakoilu ei riittänyt toiminnannälkäiselle lukijalle: "Ovi ...

Pierre Lemaitren Camille (Minerva, 2016) koukutti minut yhtä tehokkaasti kuin Lemaitren edellinenkin suomennos, Alex . Camille saa Alexin tavoin minulta viisi tähteä Goodreadsiin, sillä tuntuisi oikeusmurhalta antaa yhtään vähempää tähtiä kirjoille, jotka saavat lukemaan tarinaa lähes henkeä pidätellen. Tätä tunnetta en kovin usein koe dekkarien tai jännäreitten parissa, mutta Lemaitrella on taito punoa minun lukuhermooni iskeviä juonia. Camillessa pääosassa häärii Alexista tuttu ylikomisario Camille Verhoeven. Kirjan tapahtumat pyörähtävät räväkästi käyntiin heti ensimmäiseltä sivulta, kun lukija joutuu seuraamaan Verhoevenin naisystävän päätymistä ampumavälikohtauksen uhriksi: "Tapahtumaa voi pitää ratkaisevana vasta kun se suistaa ihmisen koko elämän raiteiltaan. Tämän Camille Verhoeven oli lukenut joitakin kuukausia aiemmin eräästä "historian kiihtymistä" käsittelevästä lehtiartikkelista. Tuon ratkaisevan, järisyttävän ja odottamattoman tapahtuman, käänneko...

Timo Sandbergin 1920-luvulle sijoittuva Otso Kekki -sarja sai avausosastaan Mustamäki Vuoden johtolanka -palkinnon. Tykästyin sarja-aloitukseen viime kesänä, mutta kakkososan, Häränsilmän (Karisto, 2015) intouduin lukemaan vasta nyt. 1920-luvun kuvaus oli Mustamäen vahvuuksia, ja samaa voin todeta Häränsilmästä . Kieltolaki tuo oman jännityksen sekaisen viehätyksensä vuosikymmenen elämänmenoon ja poliisin työskentelytavat vasta hapuilevat kohti nykyaikaisia menetelmiä. Myös sisällissodan vaikutukset näkyvät arjessa, puheissa, teoissa ja asenteissa. "- Sormenjälkikurssilla, Mantere toisti. - Kaikenlaisia kotkotuksia. - Olen eri mieltä, Kekki sanoi, ripusti takkinsa naulaan ja istui tuoliinsa. - Kyseessä on uusi tekniikka. Sen mukaan ihminen voidaan tunnistaa sormenjälkien perusteella.     Mantere hymähti ääneen.     -Sormenjäljet ovat kaikilla ihmisyksilöillä erilaiset, Kekki jatkoi. - Kun mukaan otetaan kaikki sormet, se on tarkka keino henkil...

Blogissani alkaa tänään dekkariviikko = vain dekkarijuttuja luvassa!! Viikolla on mukana monia muitakin kirjablogeja. Mukaan ilmoittautuneet blogit löytyvät  tästä postauksesta , ja dekkarimenoon voi hypätä viikon aikana. Ja loppuviikolla kannattaa tietysti suunnata Kouvolan dekkaripäiville (10. - 11.6.2016), jotka viettävät 20-vuotisjuhliaan. Jos haluat omat, viikon aikana ilmestyneet dekkarijuttusi mukaan ensi viikon alussa ilmestyvään koosteeseen, vinkkaa kommenttiboksiin osallistumisestasi - jollei blogiasi siis jo löydy tuosta linkkaamastani postauksesta. Vinkki :  Kirsin kirjanurkassa on dekkariarvonta! Kannattaa osallistua muhkean palkintopaketin arvontaan. Aloitan dekkariviikkoni kotimaisella, alunperin 1970-luvulla ilmestyneellä dekkarilla. Liisa Nevalainen (1916 - 1987) teki hienon uran näyttelijänä, ja hän ryhtyi kirjoittamaan dekkareita näyttelijäntöiden loputtua. Nevalainen ehti julkaista kahdeksan dekkaria, ja niistä toinen on Ruusunpunaiset silmäla...

Wow! Lady Killer -sarjakuva (Dark Horse Books, 2015) jysähti täysillä sarjakuvahermooni. " A level of violence that can only be described as Mad Men's Betty Draper meets Dexter. - Comic Book Resources" Takakannen lainaus kiteyttää erinomaisesti Lady Killerin ytimen: kotirouva Josie Schuller tekee vapaa-aikanaan töitä säälimättömän tehokkaana palkkatappajana. Eikä näiden kahden uran yhteensovittaminen ole aina helppoa, kun kotona odottaa kaksi suloista lasta ja rakastava aviomies ja pomo sattuu olemaan vaativaista sorttia.  Huh! Sarjakuvan juonellinen sisältö kattaa viisi episodia Josien värikkäästä elämästä. Albumin piirrosjälki oli silti se viimeinen silaus, joka teki lukunautinnostani täydellisen. Ruuduissa tavoitellaan 1950-luvun tyyliä, ja se tuo todella pikantin vaikutelman Josien ahkeroinnille: Lady at work. Lady Killerin lukeminen taisi puhutella samaa aivolohkoni osiota, joka nauttii Quentin Tarantinon Kill Bill -leffoista. Sopivan humoristi...

Anne Taraban Salaperäinen Garbo (Like, 1999) on hyvin perinpohjainen elämäkerta kuuluisan Hollywood-tähden elämästä. Kirjan perusteellisuus oli silti liiallista minun makuuni, ja Goodreadsin tilastojen mukaan tuhrasin lukuaikaa lähes kuukauden verran reiluun kolmeen sataan sivuun. Luen elämäkertoja harvakseltaan, ja olen todennut olevani melko nirso tämän kirjallisuudenlajin edessä. Pikkutarkasti kohdettaan ruotivat kirjat eivät taida olla minua varten, sillä yksityiskohtien tulva hyydyttää lukuhaluni. Mieluummin luen Nigel Nicolsonin Virginia Woolf -tyylisiä kirjoja, joissa on ehkä vähemmän detaljeja ja sivuja, mutta kerronnnallisempi ja persoonallisempi ote kohteeseen. Nicolsonilla toki oli se etu puolellaan, että hänellä oli omakohtaisia muistoja kirjansa nimihenkilöstä. Taraba on joutunut kirjoittamaan kirjansa tutkimustyön kautta, jota on varmasti vaadittu paljon. Olin ennen kirjan lukemista erittäin utelias Garbon elämän suhteen, sillä hänen tunnetuimpia elokuviaan lukuuno...

Kirjabloggaamisen myötä kesän lukemisille on vaivihkaa alkanut kasautua odotuksia, joita en muista ajalta ennen kirjablogia. Ennen kirjablogia vain lueskelin menemään, ilman sen suurempia suunnitelmia millekään vuodenajalle. Kirjablogien seuraamisen myötä huomasin, että erityisesti ennen kesää blogeihin alkoi ilmaantua kaikenlaisia kesäkirjalistoja. Ja kuinkas ollakaan, pitihän niitä sitten alkaa itsekin vääntämään, alkuun silkasta uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Nyt alan jo huomata, että kesäkirjojen suunnittelu alkaa pyöriä korvan takana kevään edistyessä. Olisiko joku teema kiva? Paksuja kirjoja, oman hyllyn kirjoja? Vaikken suhtaudu listoihini kovin vakavasti, on itse asiassa mukavaa, että on jonkinlaisia lukusuunnitelmia edes kerran vuodessa. Viitteellinen kesäkirjasuunnitelma yhdistettynä yhtäkkiä lisääntyneeseen lukuaikaan eli kesälomaan tuo kummasti juhlan tuntua tavalliseen kesäloma-arkeen. Omalla kesäkirjalistailullani on historiaa parin vuoden verran: Viime vuoden...