Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Aloitan huhtikuun bloggaukset palaamalla tammikuiseen lukumuistoon eli Kjell Westön kirjaan Missä kuljimme kerran (Otava, 2011/2006). Kirja ei ole huonouttaan jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Pidin nimittäin Westön Finlandia-palkitusta romaanista viiden Goodreads-tähden verran, mutta pitämisvaiheeseen (tai pikemminkin ihastumisvaiheeseen) pääseminen vaati minulta pari kesken jäänyt lukuyritystä. Missä kuljimme kerran ei oikein tuntunut käynnistyvän, Helsinkiä kuvattiin minun makuuni liiallisella tarkkuudella ja henkilöhahmoihin oli vaikeaa saada otetta, kun he tulivat ja menivät kirjan sivuilla ja kerronnan keskipisteeseen heitettiin aina vaan lisää porukkaa. 

Jo unohtuneesta syystä päätin antaa kirjalle tammikuussa vielä yhden mahdollisuuden, ja kas vaan, kirjahan vei mukanaan. Lieneekö syy siinä, että osa henkilöistä oli parin lukuyrityksen tiimoilta jo tuttuja ja kirjan sinne tälle polveilevaan tarinaan oli helpompi hypätä mukaan? Huomasin melko pian lukevani Westön romaania innoissani, ja heittäydyin kirjan surumieliseen ja kaihoisaan nostalgiaan. Viimeisellä sivulla minulta pääsi syvä huokaus. Olipa hieno ja taitavasti kirjoitettu romaani, ja voi kunpa olisin saanut vielä jatkaa taivalta kirjan henkilöiden kanssa.

Missä kuljimme kerran punoo maamme historiaa muutamien helsinkiläisten nuorten (aikuisten) elämään. On itsenäistyminen, verinen ja kipeä sisällissota, iloinen ja sähäkkä 20-luku, vaaraa enteilevä 30-luku. Näillä vuosikymmenillä seurataan mm. työläistaustaisen Allun ja porvarisperheiden nuorten elämää. Henkilögalleriassa riitti tunkua, mutta kun olin päässyt kirjan kanssa vauhtiin, pidin kirjan tavasta avata näkökulmia historiallisiin tapahtumiin eri henkilöiden ja heidän taustojensa kautta. Ei vähäisintäkään luennoinnin makua, vaan myötäelämistä pienen ihmisen kokemuksissa. Tässä oli historiallinen romaani minun makuuni.

"Veneen moottori kävi kovilla kierroksilla ja Ivar otti kärsivällisesti vastaan miesten ivan ja satunnaiset nyrkiniskut. Hän yritti hillitä itsensä ja hälventää säkin sisällä vallitsevaa pimeyttä ajattelemalla tyynesti ja maltillisesti. Mutta samat ajatukset palasivat kerta toisensa jälkeen, ne jauhoivat hänen päässään ja ne olivat kaikkea muuta kuin tyyniä, ne jyskyttivät hänen sisimmässään nopeina ja pakokauhuisina crescendoina: Kuolenko minä nyt, lahdataanko minut kuin avuton elukka? Eikö vuosi 1918 lopu Suomesta koskaan? Enhän minä ole tehnyt mitään, minähän vain kirjoitan, miten tämä voi tapahtua minulle?" (s. 416)

Suomen sisällissodan kuvaus ja sen  ihmisten mieliin repimät haavat olivat Westön kirjan vaikuttavimpia piirteitä. Onneksi kirjaan mahtui myös iloisempia aikoja. "Tuona kesänä aurinko paistaa tuhlaillen ja paahtavasti ja New Yorkissa rekisteröity s/s Aurora tuo paitsi lastillisen kotikonnuilleen haikailevia amerikansuomalaisia myös jazzorkesterin" ja niin saapui Helsinkiin tuulahdus suuren maailman musiikista: "Opriksen yläkerran terassi suorastaan kiehui, ja Esplanadin puistossa seisoi parisataa ihmistä, enimmäkseen nuoria miehiä, jotka vihelsivät ja huusivat lisää; he olivat tulleet keinuvan musiikin kutsumina, musiikin joka oli vyörynyt tuon suositun keitaan yli ja valloittanut sekä Etelä- että Pohjois-Espiksen tavalla johon yksikään sotilassoittokunta ei ollut kuunaan yltänyt".

Westön jouheva ja helposti lähestyttävä kerronta maalailee tunnelmia ja tuntoja todella taitavasti. Kirjaan mahtuu surua, mutta siitä huolimatta Missä kuljimme kerran jäi mieleeni lämminsävyisenä kirjana. Missä kuljimme kerran -kirjan kanssa luin samaan aikaan tietokirjaa Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki, ja nämä kaksi kirjaa sopivat mainiosti yhteen. Ainakin minun päässäni tästä kaksikosta muodostui erittäin voimakas, yhteen kietoutunut elämys, ja Suruttoman kaupungin näyttävä ja helppolukuinen tietoannos täydensi loistavasti Missä kuljimme kerran -kirjan ajankuvaa.

Lopuksi haluan omistaa lainauksen Lukutoukan kulttuuriblogin Kristalle ja hänen muistolleen. Emme koskaan tavanneet, mutta kirjablogimaailman poluilla säilyy sinusta muisto pitkään:

"Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön, mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja  rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. Niin kauan kuin nuo rakastavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva"

♥

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sujahtaa kohtaan 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Kirsin kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Lukuisa, Täällä toisen tähden alla
E-kirjan tietoja:
Kjell Westö: Där vi en gång gått (2006)
Suomennos Katriina Savolainen
Kansi Jaakko Ollikainen
Otava, 2011
520 sivua