5. syyskuuta 2016

Kerstin Gier: Lupaus (Unien ensimmäinen kirja)

Hotkaisin viime viikonloppuna Kerstin Gierin Unien kirjat -fantasiasarjan aloitusosan. Lupaus (Gummerus, 2015) vie lukijan 15-vuotiaan Liv Silberin kouluarkeen ja uniin. Kirjan tyylilaji on samaa höpsähtävän kevyttä kerrontaa, joka on tuttua Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogiasta. Gier näemmä tykkää kirjoittaa sarjoihinsa tarmokkaita, hyväntuulisia nuoria naisia, joiden arkikuviot ovat kaikkea muuta kuin arkisia. Lupaus ei silti minun mielestäni ollut aivan niin hupsu tapaus kuin Rubiininpuna, mutta romanttisviritteinen teinimeininki on kaukana järeämmistä fantasiakeitoksista. Aivot lepovaihteelle ja lukemaan -asenne toimi Lupauksen kanssa, joka oli mainio rentoutuskeino työviikon jälkeen.


Lupauksessa on mukana uusperhekuvioita, uusi tyttö koulussa -kuvioita ja henkien manauskuvioita. Livin äiti on muuttanut Lontooseen, löytänyt uuden rakkauden ja hups, Liv, hänen sisarensa, koiransa ja lastenhoitajansa (jep!) muuttavat äidin uuden miehen kanssa samaan taloon. Miehellä on kaksi lasta, jotka ovat samassa koulussa Livin kanssa. Edessä häämöttävät kuumottavat syystanssiaiset, koulun Juorublogi tekee uskomattomia paljastuksia ja kaiken kukkaruksi Liv alkaa nähdä kummallisen todentuntuisia unia, joissa seikkailee mm. hurmaava Henry. Utelias ja seikkailunhaluinen Liv koettaa totta kai selvittää, mitä tämä kaikki merkitsee.

"No niin, nyt minulla oli vihdoin tilaisuus miettiä faktoja kaikessa rauhassa. Olin nähnyt sekavaa unta, jonka tapahtumapaikkana oli Highgaten hautausmaa ja jonka huipentuessa eräänlaiseen henkien manaamiseen olin ikävästi päätynyt palavan pentagrammin keskellä olevalle alttarille. Se oli kieltämättä hullu uni. Muttei mitenkään epätavallinen. Epätavallista oli vain se että Jasper pystyi muistamaan sellaista, mitä minä olin sanonut siinä unessa. Ei, se oli jopa mahdotonta. Jasper ei ollut voinut nähdä samaa unta kuin minä.
    Mutta mistä hän sitten tiesi, mitä olin sanonut unessani hautausmaalla?" (s. 109)

Henkien manauspuuhista huolimatta Lupaus oli harmitonta luettavaa. Kirjan uusperhekuviosta olisi taatusti saanut väännetty ties minkälaista draamaa, mutta Lupauksessa kaikki järjestyy hupaisan näppärästi parhain päin. Kirjan iloinen meininki sai minut hyvälle tuulelle, ja luulenpa, että etsin sarjan kaksi muuta osaa käsiini syksyn ja talven aikana. Ja niin, onhan minulla vielä lukematta Rakkaus ei katso aikaa -trilogian päätösosa. Sarjoja on helppo aloittaa, mutta myös helppo jättää kesken...

***

Lupausta vinkkasi minulle Oulun kaupunginkirjaston Lukuopas-palvelu. Kiitokset mainiosta vinkistä! Vink vink: jos kaipaat lukuvinkkejä, kannattaa ottaa yhteyttä Lukuoppaaseen. Palvelu on edelleen toiminnassa, ja itse olen ollut tosi tyytyväinen saamiini kirjanvinkkeihin. 

Merkitsen Gierin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Satut luetut -blogissa alkoi syys-lokakuulle minihaaste, jossa luetaan I:lla alkaviin maihin liittyviä kirjoja. Gierin kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, joka sijaitsee Iso-Britanniassa. Saan siis haasteen heti säpäkästi alkuun! En ole suunnitellut mitään erityistä luettavaa I-haasteeseen, mutta mutufiilikseni on, että brittiläisten kirjailijoiden kirjoja kertyy luettuihin aivan itsestään. Muut maat voivat olla hankalampia.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Hurja Hassu Lukija ja Kirjahilla
Kirjan tietoja:
Kerstin Gier: Silber - Das erste Buch der Träume (2013)
Suomennos Heli Naski
Gummerus, 2015
341 sivua

4 kommenttia:

  1. Minulla on Gierin kaksi sarjaa ja pidän niistä. Oli kiva löytää sinulta tämä kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin joskus blogini alkuaikoina Gieriltä pari osaa Rakkaus ei katso aikaa -sarjaa, mutta sitten se vaan unohtui jonnekin. Onneksi älysin tarttua tähän uuteen sarjaan, sillä tämä oli oikein kivaa luettavaa. :)

      Poista
  2. Hei, tulinpas tuomaan sinulle ilouutisia! Voitit lukuhelmihaasteen arvonnassa. Löytänet minut Facebookista (?), joten voit laittaa vaikka Face-viestillä postiosoitteesi, niin palkinto löytää perille.

    Voit käydä blogissani katsomassa koonnin arvonnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Laitoin FB:ssä viestillä osoitteeni. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...