6. joulukuuta 2015

Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta

Itsenäinen Suomi täyttää tänään 98 vuotta, ja minulla on esittelyssä päivän teemaan sopiva kirja: Jaana Iso-Markun ja Sirpa Kähkösen kirja Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta (Otava, 2007). Kirja ilmestyi vuonna 2007 kotimaamme 90 vuotisjuhlan kunniaksi, mutta sopii mainiosti juhlistamaan mitä tahansa itsenäisyyspäivää. Olen iloinen, että kirja oli nostettu esittelyhyllyyn lähikirjastossani aiemmin tänä syksynä. Kauniskantista, näyttävää kirjaa olisin tuskin muutoin huomannut poimia lukupinooni.


Kirjan ideana on näyttää yksi kuva kultakin Suomen itsenäisyyden vuodelta. Aikajana kattaa luonnollisesti vuodet 1917 - 2007. Kuhunkin kuvaan liittyy tekstisivu, jossa mennään kuvan kautta johonkin kyseisen vuoden teemaan, tunnelmaan tai tapahtumaan. Kuvien kautta sukelletaan niin merkittäviin historiallisiin tapahtumiin kuin arjen ilmiöihin. Tämä lähestymistapa teki kirjasta erittäin monipuolisen, vaikka toki tätä monipuolisuutta voi kriittisesti ajatellen kutsua sillisalaatiksi. 

Mitään sen kummempaa punaista lankaa Valoa ja varjoa -kirjan sisällössä ei siis ole, mutta se ei minua haitannut. Päinvastoin, pidin Iso-Markun ja Kähkösen tarjoamasta kyydistä läpi vuosikymmenten. Maamme kehitys ja nousu sotavuosien puutteesta käy yllättävän hyvin esille yhden kuvan nostoilla. Olisi erittäin mielenkiintoista saada kirjasta uusi, päivitetty painos 100-vuotisjuhliin. Tässä muutama maistiainen itsenäisen Suomen taipaleelta:

Vuosi 1928: "Ennen 1920-lukua Suomessa ei ollut laajaa voimansiirtoverkkoa, vaan jokaisella sähkölaitoksella oli oma verkostonsa. [...] Imatran voimalaitoksen yhteydessä rakennettiin myös voimansiirtoverkko. Sen ensimmäiset osat Imatralta Hikiän kautta Turkuun, Hikiältä Helsinkiin ja Imatralta Viipuriin valmistuivat vuoteen 1929 mennessä." (s. 29) Moni nykyään itsestään selvä asia on rakennettu itsenäisyyden alkuvuosina alusta asti.


Vuosi 1955: "Vuoden 1955 alussa ilmestyi Annikki Tähden singlelevy, jonka B-puolella oli Aili Runnen sanoittama ja Erik Lindströmin säveltämä haikea valssi nimeltä Muistatko Monrepos'n. Valssin sanoittaja, säveltäjä ja esittäjä olivat kaikki 1920-luvulla syntyneitä, juuri sitä ikäluokkaa, jonka nuoruuden sota katkaisi yhdellä iskulla. "Ennen sotaa oli nuoruus", kuten Eila Pennanen esikoisromaaninsa otsikoi. [...] Annikki Tähden esittämänä Muistatko Monrepos'n nousikin Suomen ensimmäiseksi kultalevyksi." (s. 82) Annikki Tähti ei kuulu suosikkeihini, mutta tunnen toki tämän kauniin laulun. Eipä sitä tule usein ajatelleeksi, että näiden sävelten siivin on varmasti purkautunut isoja tuntoja sodan jälkeisinä vuosina.


Vuosi 1984: "Kahdeksankymmentäluvun keittiön lyhyellä työpöydänpätkällä alkoivat kilpailla tilasta mm. munankeitin, leivänpaahdin, sitruspuristin, mehulinko ja vohvelirauta. Suurin osa niistä päätyi todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin yläkaapin perukoille, mutta yksi laite tuli jäädäkseen: mikroaaltouuni. Tämä ajan henkeen sopiva ruoanlaittoväline löytyi vuosikymmenen lopulla jo joka toisesta kodista." (s. 141) Mikro - ja myös leivänpaahdin - on edelleen jokapäiväinen pikku apulainen, ja vohvelirautaakin käytän silloin tällöin. Mehulinkoa tai sitruspuristinta taas en muista koskaan edes kokeilleeni. Tuskinpa näitä ihmevimpaimia edes tunnistaisin, jos joku niitä minulle esittelisi.


Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille blogissani vieraileville!

***
50 kategorian haaste etenee kohtaan 28) A book with antonyms in the title.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
Jaana Iso-Markku ja Sirpa Kähkönen: Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta
Otava, 2007
191 sivua

4 kommenttia:

  1. Kirja näyttää sympaattiselta. Tämän tyyppisiä historia-artikkeleita on myös Hesarissa ja varmaan muissakin sanomalehdissä esitetty kiitettävästi noissa 50 v/100 v sitten osioissa. Helsingin kaupunginmuseossa Hakasalmessa on myös ollut paljon hauskoja näyttelyjä arjen kuvineen, esineineen, kuten viime vuonna se Lättähattu-aiheinen, 50-lukunäyttely.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näitä katsauksia menneeseen on näkynyt, ja varsinkin tämä loppuvuosi on katsausten luvattua aikaa. Historianäyttelyt -ja katsaukset ovat hauskoja aikamatkoja, ja on mukavaa, että joku aina viitsii nähdä sen vaivan, että käy aineistoja läpi ja kokoaa kirjan/näyttelyn muiden iloksi. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

      Poista
  2. Minä rakastan tällaisia kirjoja, joissa historiaa lähestytään mikrotasolla valokuvien kautta. Tästäkin kirjasta tuli heti "pakko saada omaksi" -tunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä taisi olla ensimmäinen kirja tätä lajia - ainakin hyvin pitkään aikaan. :) En juuri lue tämmöisiä, mutta tämä oli kyllä erittäin hyvä tuttavuus. Ja sopi pätkissä luettavaksi, muutama vuosi meni aina illassa muun lukemisen ohessa.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...