10. joulukuuta 2015

J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (Tammi, 1990/1951) päätyi luettavakseni lukuhaasteiden kautta, kuinkas muuten. 50 kategorian haasteeseen piti löytää a banned book, ja kiellettyjä kirjoja on listattu perusteluineen mm. Finnet-sivustolla. Sivuston mukaan kirjailijan kotimaassa Yhdysvalloissa "kirja on ollut sensorien suosikkikohde, ja sitä kohtaan on tehty satoja sensuuriyrityksiä erityisesti kouluissa. Monessa tapauksessa sensurointi on onnistunut. Sensuroinnin syynä on yleensä karkea kielenkäyttö ja teoksen arvomaailma." Sieppari on tuttu näky klassikkolistoilla, ja kun vielä satuin onnekkaasti löytämään Pentti Saarikosken suomennoksen kirjaston kirjanvaihtohyllystä, päätin kokeilla kielletyn kirjan makua ja napata tilastoihini yhden luetun klassikon.

"Mä olin aika aikanen kun mä tulin sinne, mä istuin yhteen nahkatuoliin siihen kellon luokse aulaan ja tiirailin tyttöjä. Melko monilla kouluilla oli loma jo alkanu, ja siellä oli vähintään miljoona tyttöä, niitä istu ja seiso ja ne tuijotti jannujaan. Toisilla oli jalat ristissä, toisilla ei ollu, toisilla oli fantastiset sääret, toisilla oli kammottavat sääret, toiset oli kiltin näköisiä ja toiset näytti ihan huoralta. Se oli tollanen mieliinpainuva sight-seeing, jos te käsitätte mitä mä tarkotan. Jollakin tapaa siinä oli jotain masentavaa myöskin, kun piti koko ajan ajatella että mitä niistä kaikista tulee. Kun ne on lopettannu koulun ja sillailla. Useimmat varmaan menee naimisiin jonkun jyvänpiilottajan kanssa. Jonkun sellasen ihme jannun kanssa joka hakkaa sen golfissa tai vaikka jossain sellasessa älyttömässä pelissä kuin ping-pongissa. Tai jonkun joka on täys dorka. Tai jonkun joka ei koskaan lue kirjoja. Jonkun tajuttoman tylsimyksen kanssa." (s. 120)

Kirjan slangityylinen kerronta varasti huomioni heti ensimmäisellä sivulla. Saarikosken suomennoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1961, ja kieliasulla lienee tavoiteltu sen ajan nuorisotyyliä. Kirjan kertojana on nuori mies nimeltä Holden Caulfield. Hänen ajatustensa kautta lukija pääsee sisälle maailmaan, jossa tehdään havaintoja ihmisistä, elämästä, kaiken tarkoituksesta ja tarkoituksettomuudesta, siitä mikä on olennaista ja mikä ei. Nuoren miehen hapuilu ja kipuilu tuntuu kieltämättä uskottavammalta, kun sitä ei ole puettu kirjakieliseen muotoon.

Lukijaa on muistettu sanastolla, joka näkyy alla olevassa kuvassa. 60-luvulla sanasto on kenties ollutkin tarpeen, sillä 'suttura', 'kuteet', 'hima' ja muut sanaston tutut sanat eivät varmaankaan 50 vuotta sitten olleet vielä levinneet joka puolelle Suomea. Nyt sanaston löytyminen kirjanvaihtohyllyn kirjan välistä lähinnä hymyilytti.

Siepparin 18. painos ja mukana tullut sanasto.
Mitä kirjassa tapahtuu? Ei hirmuisesti juuri mitään, ja silti viihdyin Holdenin parissa erittäin hyvin. Kirjan alussa Holden on saanut potkut koulustaan, ja hän lähtee hengailemaan New Yorkiin. Siinäpä lyhyt juonitiivistelmä, mutta kirjan juju minulle olikin käsin kosketeltavan tiivis tunnelma. Holdenin slangipuheessa oli hivenen vanhahtava vivahde, vaikka se tietysti aikoinaan on ollut taatusti tiukasti ajan hermossa kiinni. Minä tunsin joutuvani aikamatkalle jonnekin muutaman vuosikymmenen taakse, ja Holdenin jorinat olivat hienoa matkaseuraa. Aikuisuuden kynnyksellä olo ei ole aina helppoa, ja Holdenin elämänmakuista turinointia lukiessani tuntui kuin New Yorkin kadut ja baarit täynnä nuoria ihmisiä olisivat lipuneet filminauhana silmieni ohitse. 

Teoksen arvomaailmaa en kokenut nykyvinkkelistä shokeeraavana, mutta minusta se tuntui edelleen ajankohtaiselta. Elämä ei ole tainnut 50 vuoden aikana muuttua yhtään helpommin sisäistettäväksi. Sieppari ruispellossa on kestänyt tältä osin aikaa hienosti, ja onhan tästä kirjasta tarjolla myös uudempi suomennos vuodelta 2004. Se on Arto Schroderuksen tekemä, mutta täytyy myöntää, ettei siihen tutustuminen kiinnosta minua. Saarikosken Holden taitaa olla minun Holdenini tästä eteenpäin, ja vaihtohyllyn kirja sai uuden pysyväiskodin.

***
Luetaan sateenkaari  -haaste saa kirjasta vaaleansinisen raidan, ja hei! sateenkaaren pää on kahden kirjan päässä. Tummansininen kirja odottelee jo bloggauspinossa, joten olen toiveikas sen suhteen, että saan koko kaaren luettua. Välillä meinasi jo epätoivo iskeä, kun haasteeseen sopivia hyviä kirjoja on tullut luettua täysin väärässä järjestyksessä. Ja nyt onkin vuodenvaihteeseen asti aikaa lukea yksi lila kirja. Kandidaatteja on useita, mutta vahvimmilla on tällä hetkellä Riikka Pulkkisen Totta.


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Löysin kirjaston kirjanvaihtohyllystä.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, tässä muutama linkkivinkki ja googlettamalla löytyy lisää: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kannesta kanteen, Jokken kirjanurkka ja Madonluvut.
Kirjan tietoja:
J. D. Salinger: Catcher in the Rye (1951)
Suomennos Pentti Saarikoski
Tammi, 1990 (18.painos; Keltainen kirjasto nro 33)
201 sivua

10 kommenttia:

  1. Sisällöllisesti en tästä kauheasti mitään muista, mutta tykkäsin minäkin, vaikka hieman epäilevin mielin tätä aloittelin, sillä kirja tuntuu jakavan aika paljon mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, jollei kirja jotakuta innosta. Minusta on aina välilla kiva lukea näitä 'ei-tapahdu-mitään' -kirjoja, ja tämä oli tosi hyvä sellainen. :) Luen varmasti vielä uudemman kerrankin.

      Poista
  2. Minäkään en tästä enää paljon muista, mutta sen kyllä että ei napannut. Mieleeni nousee jostain syystä vain finnejä ajatellessani tätä kirjaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ihmettele finnimielikuvia... :D enkä sitäkään, ettei jää muistoja sisällöstä. Jollei juuri tapahdu mitään, miten siitä voisi jäädä paljon mieleenkään? Minullakin alkaa olla jo tarkka sisältä vähän hämärän peitossa, vaikka luin kirjan ihan vastikään loppuun.

      Poista
  3. Tämä on liki kymmenen vuotta kuulunut lempikirjoihini :) Olen lukenut aina juurikin Saarikosken suomennoksen ja mielestäni slangin täyteinen nuorisokieli tempaisee mukaansa. Tätä on hauska lukea vaikkei juuri mitään tapahdukaan, sillä Holden kuvaa ympäröiviä ihmisiä ja maailmaa niin omaperäisesti. Teema oman paikkansa löytämisestä ja mielen järkkymisestä on ehdottomasti ajaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarikosken kieli on tosi eläväistä, ja luo ihan omaa henkeä tähän kirjaan. Onnistunut suomennos, joka minusta kelpaa vieläkin oikein hyvin. En tiedä, mihin suuntaan tuossa uudemmassa suomennoksessa on menty... onkohan slangia vaan uudistettu tai jotain. Pitää ehkä uteliaana kurkata, jos tulee kirjastossa vastaan tuo uudempi painos.

      Poista
  4. Sama tilanne kuin Jassulla: kauhean paljon en kirjasta muista, mutta muistan kyllä pitäneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juonessa on niin vähän kiinnekohtia, etten ihmettele ettei juuri kukaan tunnu muistavan kirjan tapahtumia... hummaillaan vaan sinne ja tänne. :)

      Poista
  5. Luin tämän joskus teininä.Muistan tykänneeni kirjasta. En oikein ole ikinä ymmärtänyt miksi kirja oli kielletty. Eihän siinä tunnu olevan mitään pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kirjan vapaa hengailu ja pohdiskelu oli liian radikaali esimerkki 50-luvun yhdysvaltalaisille nuorille. :) Nythän kirjassa ei kyllä ole minustakaan mitään ihmeellistä. Hurjempaa menoa löytyy reaalielämästä, valitettavasti.

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...