Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (äänikirja)

Olen viime aikoina viihtynyt dekkarien parissa, ja äänikirjojen puolella kuuntelussa työmatkoilla on ollut Agatha Christien Askel tyhjyyteen (WSOY, 2010/1934). Sain kirjan loppuun viime viikolla, ja se oli niin mainio, etten malttanut jättää kuuntelua pelkästään työmatkoille vaan sopivan tilaisuuden tullen laitoin napit korviin myös kotona. Esimerkiksi tylsät silityspuuhat sujuivat kuin itsestään, kun korvissa kuului Lars Svedbergin miellyttävä ääni ja Frankie ja Bobby keksivät mitä ihmeellisimpiä juonia saadakseen murhaajan kiinni.

Kustantajan esittelyteksti mainostaa kirjaa erääksi Christien hauskimmista kirjoista, ja vaikken aivan täydellistä vertailua murhamamman tuotantoon voi tehdä, allekirjoitan väitteen kirjan hauskuudesta. Ei tämä kuoliaaksi naurattaja ollut, mutta hupaisaa kepeyttä ja iloa tarinassa oli. Ja pikkuisen (siis todella pikkuisen, mutta olipa kuitenkin) oli myös romantiikkaa mukana, mikä oli kiva yksityiskohta.
Askel tyhjyyteen -kirjassa rikosta selvittävät papinpoika-Bobby ja hänen ystävänsä lady Francis eli Frankie (joka on nuori, viehättävä nainen). Jo se oli piristävää, ettei pääosissa ollut Poirotia tai neiti Marplea, ja kekseliäs ja aikaansaapa Bobby-Frankie -parivaljakko valloitti minut täysin. Tapahtumat käynnistyvät, kun Bobby on sattumalta paikalla tuntemattoman miehen pudotessa kalliolta kuolemaan. Tämä esittää viimeisinä sanoinaan merkillisen kysymyksen: 'Mikseivät he pyytäneet Evansia?' Bobby huomaa miehen taskusta pilkistävän valokuvan, joka esittää eteerisen kaunista nuorta naista. Nämä kaksi seikkaa ovat keskeisessä osassa, kun Bobby ja Frankie alkavat monen mutkan jälkeen epäillä, että miehen kuolema ei ollut puhdas vahinko. Ja monta mutkaa on edessä - mm. lavastettu auto-onnettomuus ja kidnappaus - ennen kuin selviää, kuka on Evans, kuka otti askeleen tyhjyyteen ja miksi myös Bobby yritetään murhata.

Kirjan tarinaa ei ole turhalla ankeudella pilattu, vaikka siinä käsitellään niinkin vakavaa aihetta kuin huumeriippuvuutta. Luokkaerot korostuvat hauskasti, kun lady Francis ja tavallinen rahvas kohtaavat. Frankie ei asemallaan pöyhkeile, ja sehän hänessä sitten onkin niin ihmeellistä, toteaa moni työväestön edustaja. Askel tyhjyyteen -kirjan murhajutusta tuli minulle vaikutelma, että sitä ratkoessaan ylempi luokka huvittelee ajankulukseen leikkimällä poliisia, kun heillä ei muutakaan tekemistä ole. Mutta mitäpä luokkaeroista, sillä kirjan ääniversio on ehdottomasti suositusten arvoinen. Jos haluaa lukea tai kuunnella jotain muuta kuin kovaksikeitettyä dekkaria, niin tässä on erinomainen vaihtoehto.
***
50 kategorian listahaaste etenee kohtaan 10) A mystery or thriller.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos äänikirjojen alesta.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu tai kuunneltu mm. blogeissa Sallan lukupäiväkirja, Tarinauttisen hämärän hetket ja Kasoittain kirjoja.
Äänikirjan tietoja:
Agatha Christie: Why Didn't They Ask Evans? (1934)
Suomennos Kirsti Kattelus
Lukija Lars Svedberg
WSOY, 2010
Kesto 7h 18 min

Kommentit

  1. Agatha Christie ei petä (melkein) koskaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christie on tosiaan aika takuuvarmaa tavaraa, ja tämä oli erityisen mukava yllätys. Frankien ja Bobbyn toitailuista olisi kiva lukea enemmänkin, muttei ainakaan Goodreads paljastanut, että he olisivat missään muussa kirjassa mukana.

      Poista
  2. Tuntuu kiinnostavalta, minulla on tavoite lukea Agatha Christieltä teoksia, mutta tämä ei ole vielä tullut eteen (kaikkea en halua enkä ehdi lukea). Hän on kirjoittanut myös nimellä Westmacott, ja bloggasin tammikuussa yhden tällaisen, se ei ollut rikosdraama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Westmacott-nimellä kirjoitettuja en ole lukenut, mutta ne kiinnostavat minua. Tarkistinkin kirjaston tietokannasta, että suomennoksia on saatavilla kirjaston kautta. Pitääpä ottaa viimeistään keväämmälle lukupinoon. :) Myös Tommy ja Tappence -kirjat kiinnostavat Christien Poirot/Marple -akselin ulkopuolisesta tuotannosta, en ole niihinkään tutustunut vielä lainkaan.

      Poista
    2. Olen lukenut 3 T&T -kirjaa, 2014 ilmestyi lyhytjuttuinen Rikos yhdistää, jonka myös luin. Itseltä monesti unohtuu hakea kirjaston arkistosta kirjoja :)
      Luin tämän Westmacottin englanniksi.

      Poista
    3. Kirjaston arkisto tuntuu helpommalta paikalta kuin divareista metsästäminen. :) Kaupoissa olekin huomannut tuon Rikos yhdistää -kirjan. Kiva, että uusintapainoksina ilmestyy näitä ei-niin-tunnettuja Christie-dekkareita.

      Poista
    4. Olikos Christiellä vielä joku muukin vastaavanlainen salapoliisipari jossain kirjassaan T&T ja F&B lisäksi? Minulla on joku etäinen mielikuva, mutta siitä on todella kauan, kun olen yhtään Christien kirjaa lukenut. Pitäisikin kyllä taas...

      Jos et ole vielä ehtinyt tutustua Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkareihin, suosittelen lämpimästi. Kaksi on jo suomennettu ja seuraavaa odottelen.

      Poista
    5. Ei tule mieleen, mutta en olekaan mikään Christie-tuntija. :) Kuuntelin hiljattain Seitti-kirjan ääniversiona (postaus tulossa, oli oikein hyvä) ja siinä oli diplomaatinrouva Clarissa ratkomassa rikosta. Mutta ei hänellä varsinaista paria ollut, mutta muuta seuraa kylläkin.

      Juu, Bradleyn Flavia-sarjan toisen osan olen lukenut. Se oli todella mainio, ja ensimmäinen osa pitäisikin lainata tässä kevään aikana luettavaksi ja totta kai aion lukea jatko-osatkin. Flavia oli minulle erittäin mieluisa ylläri viime vuonna. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.