Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
"Ne jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Kuolleet sodassa. Niinpä Albert suhtautui epäilevästi aselepohuhuihin, joita alkoi liikkua lokakuussa. Hän ei uskonut niihin yhtään sen enempää kuin sodan alkuvaiheen propagandaan, jonka mukaan saksalaisten luodit olivat niin pehmeitä, että ne lätsähtelivät ranskalaisten univormuihin kuin ylikypsät päärynät saaden miehet vain nauramaan katketakseen. Neljänä sodassa kuluttamanaan vuotena Albert oli nähnyt enemmän kuin tarpeeksi kavereita, jotka olivat kuolleet nauruun saadessaan osuman saksalaisten luodista." (s. 11)
Näin alkaa Pierre Lemaitren Concourt-palkittu kirja Näkemiin taivaassa (Minerva, 2014), joka on tarina kolmen ranskalaisen miehen kohtalosta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Albert Maillardin, Édouard Péricourtin ja Henri d'Aulnay-Pradellen tiet kietoutuvat pysyvästi yhteen sodan viimeisinä päivinä hyökkäyksessä kukkulalle 113. Heidän elämäänsä seurataan kirjassa reilun 500 sivun verran vuoden 1918 marraskuusta vuoden 1920 heinäkuuhun, ja sodan ja rakkauden rintamalinjojen kautta kirjassa läpivalaistaan ranskalaisen yhteiskunnan eri tasoja.
Kirjan keskeisten henkilöhahmojen luonteenpiirteet on vedetty asteikon ääripäihin. Édouardin sotavamma jättää hänet henkiin, mutta hengen hintana on suunnaton kärsimys. Albert on hyväntahtoinen ja avulias reppana, joka omistaa elämänsä Édouardin auttamiselle. Henri puolestaan edustaa ihmistä, joka ei kaihda keinoja päästäkseen tavoitteisiinsa sekä sodan aikana että sen jälkeen. Kirjan sivuilta piirtyvät henkilökuvat saavat taustakseen sodanjälkeisen Pariisin, jossa koetetaan toipua tuhosta ja hävityksestä. Sodan uhrien kunnioittamiseen kytkeytyy bisnes, jonka raadolliseen maailmaan päästään mukaan Henrin hahmon kautta. Kirjan loppusanoista käy ilmi, että eräillä kirjan tapahtumilla on todellisuuspohjaa, mikä teki kirjasta entistä mielenkiintoisemman vaikkei se ollutkaan luonteeltaan dokumentaarinen.
Näkemiin taivaassa oli minulle pitkästä aikaa romaani, johon uppouduin kunnolla. Henkilöhahmot tulivat lähelle ja olivat sympaattisia kaikkine vikoineen ja puutteineen. Pienellä henkilögallerialla pärjää mainiosti, kun henkilöt edustavat riittävän erilaisia ihmisiä. Sujuva, lämminhenkinen mutta aavistuksen surumielinen kerronta ja sen humaani sävy miellytti minua. Romaanissa kertoja puhutteli ja kommentoi tapahtumia, mutta ei ollut häiritsevän voimakkaasti läsnä. Kielellä ei kikkailtu, mutta sitä käytettiin taitavasti. Ilmeisesti taannoinen Ihminen sodassa -lukuhaaste on tehnyt tehtävänsä, sillä en vierastanut edes kirjan sotaa lähellä olevaa aihepiiriä. Näkemiin taivaassa on erittäin hieno kirja, jota suosittelen laadukasta lukuromaania kaipaavalle.
Goodreads: 4 tähteäNäin alkaa Pierre Lemaitren Concourt-palkittu kirja Näkemiin taivaassa (Minerva, 2014), joka on tarina kolmen ranskalaisen miehen kohtalosta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Albert Maillardin, Édouard Péricourtin ja Henri d'Aulnay-Pradellen tiet kietoutuvat pysyvästi yhteen sodan viimeisinä päivinä hyökkäyksessä kukkulalle 113. Heidän elämäänsä seurataan kirjassa reilun 500 sivun verran vuoden 1918 marraskuusta vuoden 1920 heinäkuuhun, ja sodan ja rakkauden rintamalinjojen kautta kirjassa läpivalaistaan ranskalaisen yhteiskunnan eri tasoja.
Kirjan keskeisten henkilöhahmojen luonteenpiirteet on vedetty asteikon ääripäihin. Édouardin sotavamma jättää hänet henkiin, mutta hengen hintana on suunnaton kärsimys. Albert on hyväntahtoinen ja avulias reppana, joka omistaa elämänsä Édouardin auttamiselle. Henri puolestaan edustaa ihmistä, joka ei kaihda keinoja päästäkseen tavoitteisiinsa sekä sodan aikana että sen jälkeen. Kirjan sivuilta piirtyvät henkilökuvat saavat taustakseen sodanjälkeisen Pariisin, jossa koetetaan toipua tuhosta ja hävityksestä. Sodan uhrien kunnioittamiseen kytkeytyy bisnes, jonka raadolliseen maailmaan päästään mukaan Henrin hahmon kautta. Kirjan loppusanoista käy ilmi, että eräillä kirjan tapahtumilla on todellisuuspohjaa, mikä teki kirjasta entistä mielenkiintoisemman vaikkei se ollutkaan luonteeltaan dokumentaarinen.
Näkemiin taivaassa oli minulle pitkästä aikaa romaani, johon uppouduin kunnolla. Henkilöhahmot tulivat lähelle ja olivat sympaattisia kaikkine vikoineen ja puutteineen. Pienellä henkilögallerialla pärjää mainiosti, kun henkilöt edustavat riittävän erilaisia ihmisiä. Sujuva, lämminhenkinen mutta aavistuksen surumielinen kerronta ja sen humaani sävy miellytti minua. Romaanissa kertoja puhutteli ja kommentoi tapahtumia, mutta ei ollut häiritsevän voimakkaasti läsnä. Kielellä ei kikkailtu, mutta sitä käytettiin taitavasti. Ilmeisesti taannoinen Ihminen sodassa -lukuhaaste on tehnyt tehtävänsä, sillä en vierastanut edes kirjan sotaa lähellä olevaa aihepiiriä. Näkemiin taivaassa on erittäin hieno kirja, jota suosittelen laadukasta lukuromaania kaipaavalle.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Pierre Lemaitre: Au revoir là-haut (2013)
Suomennos Sirkka Aulanko
Minerva, 2014
546 sivua
Jostain syystä kiinnitin tähän kirjaan huomioni, kun törmäsin siihen jossain kirjamainoksessa. Nyt muutamia bloggauksia silmäiltyäni kiinnostukseni on vain kasvanut. Vaikuttaa hyvältä.
VastaaPoistaTämä on tosi hyvä, uskon että pitäisit tästä. Kustantajan esittely mainosti kirjan rikosjuonta, ja se minua kiehtoi tässä aluksi, mutta se ei - onneksi - noussut keskeiseksi kirjassa. Enemmän keskityttiin noiden kolmen päähenkilön elämään.
PoistaMinäkin pidin tästä kovasti, vaikka sota-ajan kirjat eivät yleensä ihan juttuni olekaan. Tämä oli kuitenkin kirjoitettu hyvin, henkilöhahmot olivat uskottavia ja tarina kiinnostava ja hyvä. Myös se, että kirja ei sijoittunut varsinaisesti sotaan vaan aikaan sen jälkeen, varmasti vaikutti siihen, että kirjaa oli pakko melkein ahmia.
VastaaPoistaSodan melskeissä ei onneksi oltu kuin aivan alussa, ja siitäkin osuudesta pidin. Eli Lemaitre osaa kirjoittaa kiinnostavasti minulle ei-niin-mieluisasta aiheesta - hyvän kirjailijan merkki. :) Ahmimisen tunnetta koin itsekin tämän kanssa.
PoistaMarika, minusta me molemmat kuulemme tässä kirjassa Lemaitren tekstin kautta ns. suurta kertojaa, suurta tarinaa. Minä lukisin mieluusti lisää Lemaitrea. Kuvittele: Lumimies pitää tätä parhaana jälkeen Sinuhen! Minulle kyllä tokana tulee Mannin Taikavuori, mutta miten tämän kirjan parissa viihtyikään, vaikka alku oli sotaa ja suurin osa sitten sen seurauksia. Suurta draamaa, upeita henkilöhahmoja.
VastaaPoista<3
Suuruutta tässä oli, ja kummaa vetovoimaa. Concourt-raati valitsi hienon kirjan palkinnon saajaksi, vaikken muita ehdokkaita tiedäkään. Lemaitrea lukisin minäkin mielelläni lisää, mutta suomennoksia ei näytä olevan saatavilla.
PoistaSehän on hauskaa, että miehesi innostui tästä. :) Aihepiiri ja kerronnan tyyli on tosiaan sellainen, että puhuttelee niin miehiä kuin naisiakin. Toivottavasti tälle kirjalle löytyy paljon lukijoita (jotta saataisiin lisää Lemaitrea suomennettua).