Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset (Tammi, 2002) aloittaa naiskirjailijoiden kategorian Venäjän valloituksessa. Täytyypä tunnustaa, että tämä oli vasta kolmas kokeilemani kirja tähän kategoriaan, jonka pidin niin paljon, että luin sen loppuun asti. Kokeilin ensin Irina Patrakovan Naapurit-kirjaa, josta tykättiin kovasti ainakin Mari A:n kirjablogissa. Ei iskenyt. Liikaa ennalta-arvattavuutta, ohut kirja jäi kesken vaikka Patrakovan kirjoitustyylissä sinänsä ei minusta vikaa ollutkaan. Tämän kirjan kohdalla pohdiskelin sitäkin, sopiiko se ollenkaan haasteeseen, kun kyseessä on kansiliepeen mukaan suomalaistunut kirjailija, ja tapahtumatkin sijoittuivat Suomeen. Kirja kuitenkin alunperin oli julkaistu venäjäksi, joten sillä perusteella valitsin sen koeluettavaksi. 

Dekkarigenre on minulle yleensä mieluinen, joten nappasin kirjastosta Alexandra Marininan Seitsemännen uhrin. Marininaa en ole aikaisemmin lukenut, eikä Seitsemäs uhri tehnyt minusta fania ensilukemalta. Keskenhän tämäkin jäi. Sujuvaa tekstiä, mutta jotain koukuttavaa puuttui, enkä jaksanut alkaa paksuhkoa kirjaa väkisin lukemaan loppuun. Cafe pour les idiots -blogissa kehuttiin venäläisen yhteiskunnan kuvausta 1990-luvulla, mutta kirja ei saanut minua innostumaan siitäkään.

Kolmas yritys eli Iloiset hautajaiset oli mukavaa luettavaa ensimmäisiltä sivuilta asti. Siltala on hiljattain julkaissut kirjan uudestaan, mutta minulle sattui kirjastosta käteen Tammen vanhempi painos. Siinä on mielestäni parempi kansi kuin uudemmassa versiossa, sekin osaltaan houkutteli tarttumaan kirjaan.

Kirjan nykyhetken tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin. Lopun hautajaistapahtumaa lukuun ottamatta koko nykyhetki tapahtuu yhden huoneiston sisällä, ihmisiä tulee ja menee, keskustellaan ja hoivataan kuolemansairasta päähenkilö Alikia. Vaikka lopulta päädytään hautajaisiin, venäläisten emigranttien keskuudessa vallitsee lämmin tunnelma eikä lukijan tarvitse vaeltaa sivuja läpi synkkyyden keskellä. Kovin syvälle henkilöhahmojen sielujen syvyyksiin kirjassa ei sukelleta, mutta Alikin vaimo Nina vaikuttaa kiehtovalta tapaukselta kaikessa avuttomuudessaan:

"Ensi näkemältä Nina vaikutti Irinasta oikukkaan koppavalta typerykseltä. Rähjääntynyt kaunotar kyhjötti likaisen valkealla matolla ja pyysi ettei häntä häirittäisi - hän oli kokoamassa jättiläismäistä palapeliä. Lähemmin tarkasteltuaan Irina päätteli hänen olevan heikkolahjainen ja lisäksi henkisesti tasapainoton. Hänessä vuorottelivat velttous ja hysteria, hilpeyskohtaukset ja raskasmielisyys. ... Hän [Irina] ei ollut koskaan aiemmin törmännyt Ninan edustamaan naistyyppiin; juuri rajattomalla avuttomuudellaan tämä herätti ympäristössään ja erityisesti miehissä tavallista suurempaa vastuuntuntoa." (s. 33-34)

Minä pidin Iloisista hautajaisista, monista henkilöistä olisi lukenut pidempäänkin. Viihdyttävää lukemista alkusyksyyn! Ja missään nimessä tässä kirjassa ei toteutunut ainoatakaan venäläiseen kirjallisuuteen liittämääni ennakkoluuloa eli elämä on kovin synkkää, kurjaa ja henkilöillä menee joko kehnosti tai erittäin kehnosti. Iloisissa hautajaisissa on aiheestaan huolimatta valoisuutta ja optimismia.

Iloisia hautajaisia on luettu monessa blogissa, muun muassa Sinisen linnan kirjastossa ja  Lukutuuliassa.

Kirjan tietoja:

Ljudmila Ulitskaja: Moskva-Kaluga-Los Andzelos (1998)

Suomennos Elina Kahla

Tammi, 2002

185 sivua