2 x kevyttä kesään eli maalaisidylliä ja avioliittojuonia

Lyhytarviot jatkuvat viihteellisellä linjalla, sillä niputin tähän juttuun Kirsi Pehkosen kotimaista maalaisidylliä rautaisannoksen sisältävän kirjan Jylhäsalmen sydänkesä (Karisto, 2020) ja Kim Izzon hattarankepeän aviomiehen metsästystarinan Avioliitto Jane Austenin tapaan (Schildts & Söderströms, 2014).


Jylhäsalmen sydänkesä on neljäs osa Jylhäsalmen maalaismaisemin sijoittuvaa sarjaa. Itse en ole ko. sarjaa aiemmin lukenut, mutta se ei haitannut, sillä kirjojen takakansitekstejä tutkimalla päättelin, että osat ovat itsenäisiä kirjoja, joissa saattaa vilahtaa paikkakunnan tuttuja henkilöitä.

Sydänkesän päähenkilönä on Maiju, joka saapuu paikkakunnalle serkkunsa Hennan kanssa. Neitosten tarkoituksena on rempata perikunnan omistamaa Reunamäen taloa myyntikuntoon. Kuinkas ollakaan, Maiju ja Henna tutustuvat oitis Jylhäsalmeen saavuttuaan Tuomakseen ja Sampoon, jotka tekevät innokkaasti tuttavuutta ja houkuttelevat Maijun mukaan paikalliseen bändiin haitaria soittamaan. Remppahommien ohella Maiju pohtii kesän aikana omia tulevaisuudensuunnitelmiaan, onhan hänellä takana tuore ero pitkäaikaisesta poikaystävästä.

Kirjan juoni kuulostaa juuri niin tavanomaiselta kuin se tavallaan onkin, mutta onneksi lisämausteena oli 1940-luvulle sijoittuva tarinalinja, jossa seurattiin Reunamäen taloon liittyviä tapahtumia. Venäläisten sotavankien saapuminen suomalaiseen maalaispitäjään ja heidän ja paikallisen väestön yhteiselämä oli kiinnostavaa seurattavaa, vaikkei tätä aihetta kovin syvällisesti käsiteltykään. Minusta Reunamäen talon paikallishistoria oli tervetullut lisä nykyajan tapahtumiin, ja kahden aikatason kokonaisuus oli sopivan kevyt ja viihdyttävä.

En antanut juonen ennalta-arvattavuuden tai henkilöhahmojen kliseisyyden häiritä, sillä minusta oli pitkästä aikaa tosi kivaa lukea sujuvasti kirjoitettua viihdekirjallisuutta. Kotimainen maalaisromantiikka puraisi, myönnetään! Goodreadsiin Jylhäsalmen sydänkesä saa kolme tähteä. Tätä sarjaa voisin lukea lisääkin. 😊

Kim Izzon Avioliitto Jane Austenin tapaan on kirja, jota en parhaalla tahdollakaan voi suositella heille, jotka suhtautuvat vakavasti Austeniin. Mutta jos on sopivan rennolla asenteella liikkeellä ja kaipaa kepeää viihderomaania, miksei tämä kirja mene siinä missä joku muukin.

Kirjan päähenkilönä on amerikkalaisissa muotilehdissa työkeikkoja tekevä nelikymppinen Kate. Hän huomaa yks kaks joutuneensa tilanteeseen, jossa luvattua vakipaikkaa ei tipukaan, henkilökohtainen talous on kuralla ja oma äitikin järjestää ikävän yllätyksen joutumalla pelivelkoihin. Katesta alkaa tuntua, että rakkaan Jane Austenin neuvot on otettava käyttöön: varakas aviomies on ratkaisu taloudellisiin pulmiin.

Kate onnistuu ponnistamaan täydestä tuntemattomuudesta jetset-piireihin, vieläpä aatelisarvon kera. Lady Katherine Billington Shaw vikittelee itselleen dollarien kyllästämää tulevaisuutta, mutta hänen kintereillään pyörii myös nuhruinen mutta omalla tavallaan charmikas englantilainen Griff. Voittaako rakkaus vai iso setelitukku - ja voiko ne yhdistää, Jane Austenin romaanien tyyliin?

Avioliitto Jane Austenin tapaan on ihan vetävästi kirjoitettu, ja amerikkalaisen ja brittiläisen kulttuurin yhteentörmäyksistä syntyy paikoin mehukkaita kohtauksia. Austen-osuudet tuntuivat silti hieman päälleliimatuilta, ja loppusivut olivat minun makuuni köykäiset ja nopeasti kokoon kyhätyn oloiset. Muotilehtien hohdokas ilmipiiri oli miljöönä kiinnostava, mutta se sai lopulta kovin vähän sivutilaa. Kirja saa minulta Goodreadsiin kaksi tähteä.

***
Jylhäsalmen sydänkesä sopii Helmet-haasteessa kohtaan Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla. Osallistun kirjalla myös Rauhan lukuhaasteeseen. Kim Izzon kirjan olen joskus kliksutellut lukulaitteeseeni, joten se sopii Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.

Goodreads: Jylhäsalmen sydänkesä saa 3 tähteä ja Avioliitto Jane Austenin tapaan 2 tähteä
Muualla verkossa:
* Jylhäsalmen sydänkesästä on luettu mm. blogeissa Kirjakaapin avain, Amman kirjablogi
* Kim Izzon kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukujonossa, Nenä kirjassa
Kirjojen tietoja:

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
Karisto, 2020
263 sivua

Kim Izzo: The Jane Austen Marriage Manual (2012)
Suomennos Sari Luhtanen
Schildts & Söderströms, 2014
325 sivua

Kommentit

  1. Kyllä kesällä on hyvä lukea myös kepeitä kirjoja. Tuota Jylhäsalmi-kirjaa olen katsellut kirjakaupasta, voisi olla ihan mukavaa kevyttä luettavaa. Tuo talon historiaosuus on varmasti kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän nyt lukemani perusteella suosittelen Jylhäsalmi-sarjaa lämpimästi. Hyväntuulinen maalaisromantiikka sopii kesään. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.