Oksan hyllyltä

Jokken kirjanurkassa alkoi alkuvuonna Rauhan lukuhaaste , joka juhlistaa kirjallisella tavalla sitä, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta toisen maailmansodan taisteluiden päättymisestä. Haasteessa luettiin 2. maailmansotaan liittyviä kirjoja. Virallista haasteaikaa on jäljellä vielä muutama päivä, sillä haaste päättyy 24.10.2020. Tiedän kuitenkin, etten enää ehdi lukemaan tähän sopivia kirjoja, joten päätin tehdä oman koontini jo nyt. Luin haasteeseen seitsemän kirjaa. Suurempiakin suunnitelmia minulla oli, mutta no, kaikkeahan ei koskaan ehdi lukemaan. Koska sotaisat kirjat eivät minua yleensä suuremmin viehätä, olen kirjasaaliiseeni aivan tyytyväinen. Onneksi haasteen raamit olivat väljät eli ei ollut tarvis rypeä juoksuhautojen kurimuksessa vaan sopivia kirjoja löytyi kevyemmälläkin otteella. 😊 Dekkareita: Elly Griffiths: Aavekentät - rikosjuonen ytimessä on ruumis, joka löydetään sodanaikaisen lentokoneen hylystä. Myös sodassa käytössä olleet ns. aavekentät näyttelevät tä...

Rutu Modan on israelilainen sarjakuvataiteilija, ja The Property (Drawn & Quarterly, 2013) on ensimmäinen häneltä lukemani sarjakuvaromaani. Kirja keskiössä on Israeliin Puolasta muuttanut Regina Segal, joka päättää vanhoilla päivillään viedä jo aikuisen lapsenlapsensa Mican Varsovaan, Reginan vanhaan kotikaupunkiin. Siellä odottavat kipeät muistot toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista ja myös the property , suvun maahan jättämä omaisuus, jonka salaisuudet Mica aikoo selvittää. The Property kuvaa hienosti isoäidin ja lapsenlapsen välistä suhdetta sekä suvun ja historian painolastia. Kirjassa on lempeää, hienovireistä huumoria, joka miellytti minua suuresti. Pidin erityisen paljon siitä, miten persoonallinen vanha lady Regina-rouva on. Tempperamenttia ja omaa tahtoa löytyy, ikä ei ole hionut särmiä täysin pois. Toisaalta Mican kautta saadaan tapahtumiin nuoren naisen pirteää näkökulmaa, ja välillä tuntuikin aivan kuin olisin ollut turistireissulla Varsovassa, katselemassa u...

Bloggausjono lyhenee jälleen muutamalla lyhytarviolla. Tähän juttuun valikoitui sekalainen setti kesän aikana luettuja. Yhtään aivan huippukirjaa joukkoon ei mahdu, mutta hyvää luettavaa nämäkin ovat olleet. Kuva: Usplash-kuvapalvelu   Kirsti Kuronen: Merikki (Karisto, 2019) Kurosen säeromaanissa pureudutaan 14-vuotiaiden tyttöjen sielunmaisemaan. Meri ja Ruusa ovat olleet kavereita monta vuotta, mutta nyt jokin on toisin. Ruusa ottaa etäisyyttä eikä halua edes osallistua Viikon letti -vlogin tekoon. Ja lisäksi kaupungilla vaikuttaa liikkuvan Merin kaksoisolento... Pitääks koko ajan olla kivaa?     ei koko ajan mutta sentään joskus mä luulin että sä tykkäät kaikesta mitä me tehdään     ankeilulla on rajansa Merikki on tosi nopealukuinen jopa säeromaaniksi, sillä kirjassa on vain 99 sivua. Tämä oli tavallaan mukavaa, mutta Merin tarina tuntui jäävän niin mielenkiintoiseen paikkaan, että minua harmitti kovasti kirjan loppuminen. Toivottavasti jatkoa se...

Elizabeth Gilbert singahti suuren yleisön tietoisuuteen Eat Pray Love -romaanillaan, mutta minulla se odottelee vielä lukuvuoroaan (okei, eli en siis ole ollut kovinkaan aktiivisesti kiinnostunut ko. kirjasta mutta jonkin verran uteliaisuutta kuitenkin löytyy). Sen sijaan Gilbertin uusi romaani Tyttöjen kaupunki (Gummerus, 2020) pääsi heti lukuun, sillä New York + 1940-luku + teatterimaailma -yhdistelmä kuulosti erittäin lupaavalta. Enkä joutunut pettymään, sillä Tyttöjen kaupunki osoittautui todella vetäväksi lukuromaaniksi, joka sopi oivallisesti kesäloman lukemistoon. Kirjan raikas kertojaääni kuuluu Vivian Morrisille, joka kirjan alussa palaa muistoissaan vuoteen 1940, jolloin hän oli 19-vuotias, saanut potkut Vassarista ja muuttanut Peg-tätinsä hoiviin New Yorkiin. Vivian on kotoisin varakkaasta perheestä, mutta Peg-tätinsä luona odottaa aivan uudenlainen todellisuus, johon Vivian heittäytyy koko nuoren sydämensä kyllyydestä. Epäsovinnainen, hivenen rappeutunut teatterimaailma,...

Lyhytarviot jatkuvat viihteellisellä linjalla, sillä niputin tähän juttuun Kirsi Pehkosen kotimaista maalaisidylliä rautaisannoksen sisältävän kirjan Jylhäsalmen sydänkesä (Karisto, 2020) ja Kim Izzon hattarankepeän aviomiehen metsästystarinan Avioliitto Jane Austenin tapaan (Schildts & Söderströms, 2014). Jylhäsalmen sydänkesä on neljäs osa Jylhäsalmen maalaismaisemin sijoittuvaa sarjaa. Itse en ole ko. sarjaa aiemmin lukenut, mutta se ei haitannut, sillä kirjojen takakansitekstejä tutkimalla päättelin, että osat ovat itsenäisiä kirjoja, joissa saattaa vilahtaa paikkakunnan tuttuja henkilöitä. Sydänkesän päähenkilönä on Maiju, joka saapuu paikkakunnalle serkkunsa Hennan kanssa. Neitosten tarkoituksena on rempata perikunnan omistamaa Reunamäen taloa myyntikuntoon. Kuinkas ollakaan, Maiju ja Henna tutustuvat oitis Jylhäsalmeen saavuttuaan Tuomakseen ja Sampoon, jotka tekevät innokkaasti tuttavuutta ja houkuttelevat Maijun mukaan paikalliseen bändiin haitaria soittamaan. Remppah...

Arnaldur Indriðason on minun tämän kesän dekkarilöytöni. Dekkariviikolla bloggasin kirjailijan nykyaikaan sijoittuvasta sarjasta, jonka avausosa Räme (Blue Moon, 2003) oli erittäin mieluisa tuttavuus. Nyt olen kokeillut Indriðasonin toista sarjaa, joka sijoittuu 1940-luvulle, toisen maailmansodan aikaisiin tunnelmiin. Petsamo (Blue Moon, 2018) on sarjan kolmas osa, mutta hyvinpä sarjaan pääsi keskeltäkin mukaan. 40-luvun sarja nimittäin vaikuttaa vieläkin lupaavammalta kuin Rämeen aloittama sarja. Ajankuva on vahvaa, ja maailmansodan hyytävät tuulevat puhaltavat yli pienen kaukaisen Islannin. Petsamossa seurataan kahta tarinalinjaa. Varhaisempi alkaa Petsamosta, josta joukko islantilaisia evakuoidaan Esja-laivalle vuonna 1940. Vuoden 1943 tapahtumat käynnistyvät siitä, kun tuntematon mies löytyy pahoinpideltynä erään hämäräperäisen kapakan liepeiltä: "Piccadillyn tapaisia kapakoita oli noussut sotaväen parakkikylien liepeille useita eivätkä kaikkien pitäjät vaivautuneet edes ha...

Kerrankin voin olla täysin samaa mieltä etukannan mainoslauseen kanssa. Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan uusin suomennos Aavekentät (Tammi, 2020) on todellakin eräs sarjan parhaita kirjoja, ja sarjahan on dekkarisarjaksi erittäin ihastuttava. Minulla jäi Ruthin edellinen tapaus Kadonneet ja kuolleet kesken, mutta onneksi otin tämän uuden kirjan lyhytlainahyllystä kokeiltavaksi. Toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin ulottuva Aavekentät oli nimittäin todella koukuttava tapaus! Kirjan tapahtumien keskiössä on norfolkilainen Blackstockien mahtisuku, ja heidän menneisyyden salaisuutensa. Suvun nykypolvi asuu jyhkeässä kartanossaan marskimaan reunalla, eikä paikka totisesti houkuttele vieraisille: "Blackstock Hall on eittämättä uljas, jämerä tiilirakennus, jonka jokaista nurkkaa koristaa torni. Mutta viehättävä kartonotunnelma loistaa poissaolollaan; ei ole rakennus- ja maisemaperinnöstä huolehtivan National Trustin kylttiä opastamassa kahvilaan, ei huolella hoidet...

Amerikkalaisen George Takein sarjakuvamuistelmateos They Called Us Enemy (Top Self Productions, 2019) kuvaa sellaista toiseen maailmansotaan liittyvää tapahtumasarjaa, josta minulla ei ennen kirjan lukemista ollut minkäänlaista tietoa. Japanin hyökkäys Pearl Harbouriin joulukuussa 1941 kasvatti amerikkalaisen hallinnon epäluuloja maassa asuvia japanilaistaustaisia henkilöitä kohtaan siinä määrin, että presidentti Rooseveltin allekirjoittama asetus antoi armeijalle oikeuden internoida amerikanjapanilaiset sisämaassa sijaitseville leireille. Wikipedia kertoo tästä ajanjaksosta lyhyet täsmätiedot, mutta kirjassaan Takai kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan internoinnista. Hän oli viisivuotias, kun hänen perheensä Los Angelesissa sijaitsevan kotitalon ovelle koputettiin, ja armeijan edustaja määräsi koko perheen lähtemään kodistaan välittömästi. Takei kertoo perheensä kokemuksista mielestäni yllättävänkin kiihkottomasti. Perheen lapset olivat internoinnin aikaan niin pieniä, etteivät h...