#sarjakuva: Lyhenevä kesä 1 ja 2 - Pauli Kallio & Reetta Niemensivu

Tein kirjaston sarjakuvaosastolta loistavan löydön kesän ensimmäisinä päivinä: Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä - Tarzaneita, astronautteja ja poppareita (Suuri Kurpitsa, 2016) ja Lyhenevä kesä 2 -Riemua ja rähinää (Suuri Kurpitsa, 2018) olivat todella pirteää ja hauskaa luettavaa auringosta nauttimisen lomassa. Samalla hieman nolostellen huomasin, että hups heijaa, Lyhenevästä kesästä voi nautiskella joka sunnnuntai paikallisessa Kaleva-lehdessä. Onpas mennyt ohi silmien vaan ei mene enää. Kuusi ruutua lapsenomaista riemua kesästä piristää takuuvarmasti minun sunnuntaiaamujani jatkossa.


Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat noin vuoteen 1970 eli aikaan, jolloin normiperheessä ei tiedetty somen ihmemaasta, kännyköistä, tietokoneista eli ei paljon mistään, mikään nykyään määrittää arkielämää. Itse olen kyseisen vuosikymmenen lapsi, joten sarjakuvan päähenkilöiden Anteron, Annikin ja Jaakon huolettomat kesäpäivät näyttäytyvät minulle ihan vaan pikkuisen nostalgisina. Lyhenevässä kesässä ollaan jossain maalla, Helsinki on suuri city kaukana, touhutaan lasten juttuja ja aikuiset näyttäytyvät ikäviä rajoja asettavana tahona ja toisaalta, elämän luotettavana tukipylväänä. On turvallista ja mukavaa, ja lasten näkökulmasta nousee huumoria ja nasevia havaintoja pienistä tärkeistä jutuista:


Pidin kovasti sarjan yksinkertaisesta mutta eläväisestä piirrostyylistä, ja erityisesti pieni ja pippurinen ponnaripää Annika oli hyvä hahmo, joka toi sopivaa särmikkyyttä ruutuihin.


Sarjakuvan nimelle on pakko antaa aivan erityinen tunnustus: lyhenevä kesä - miten nerokas tiivistys suomalaisesta asenteesta kesää kohtaan (tai no, ainakin minun asenteestani). Heti ensimmäisen kauniin aurinkoisen kesäpäivän jälkeen mieleen hiipii tuttu tunne - montako hellepäivää tai edes lämmintä päivää on vielä jäljellä? Kallisarvoinen kesä valuu käsistä kuin hiekka sormien läpi...

Molemmat iloiset hyvänmielen albumit saavat minulta 4 tähteä Goodreadsiin.

***

Haastepisteitä ropisee moneen haasteeseen:
* Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit. Sarjakuvien takakansi sijoittaa tarinat vuoden 1970 tienoille, ja itse näin päivänvalon noin puolessa välissä vuosikymmentä.
* Jatkumo-haasteeseen kaksi pistettä, samoin kuin Sarjakuvahaasteeseen.

Goodreads: molemmat albumit saavat 4 tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu Kirjavinkit-blogissa. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä. Luetaako tämä? -blogista löytyy sarjan toinen osa.
Sarjakuvien tietoja:

Pauli Kallio (teksti) - Reetta Niemensivu (piirrokset): Lyhenevä kesä - Tarzaneita, astronautteja ja poppareita
Suuri Kurpitsa, 2016
80 sivua

Pauli Kallio (teksti) - Reetta Niemensivu (piirrokset): Lyhenevä kesä 2 -Riemua ja rähinää
Suuri Kurpitsa, 2018
80 sivua

Kommentit

  1. Luin ja esittelin juuri blogissani tuon kakkososan. Tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, käynkin lukemassa juttusi. Kiva, että Lyhenevä kesä on huomattu muissakin blogeissa. :)

      Poista
  2. Niemensivulta olen lukenut monia hyviä sarjiksia ja nämä näyttävät loistavilta kesälukemisilta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.