Naisen tie -lukuhaasteen koonti

Viime syksynä käynnistin blogissani naisten elämäkertoihin ja muistelmiin keskittyvän lukuhaasteen nimeltä Naisen tie. Haaste päättyy tänään, ja tähän juttuun osallistujat voivat linkittää omia koosteitaan tai yksittäisiä juttujaan. Haasteeseen voit osallistua 2 tai useammalla kirjalla, mutta jos tulit lukeneeksi vain yhden, ei se mitään. Voit halutessasi kertoa kommentissa linkin lukemaasi kirjaan ja vinkata sitä näin muille.


Omat lukutavoitteeni olivat totta kai korkealla, mutta niinhän siinä kävi, että tulin lukeneeksi yhteensä neljä (tai viisi, jos Satrapin kirjat lasketaan erikseen) haasteeseen sopivaa kirjaa. Varsin tavanomainen määrä minulle, joka en ole kovin tottunut elämäkertojen tai muistelmien lukija. 

Siihen olen tyytyväinen, että luin peräti kolme kirjaa omasta hyllystäni. Elämäkerrat ja muistelmat ovat jostain syystä kirjoja, joita tykkään kovasti haalia odottamaan lukemista mutta sitten kirjat jäävät hyllynnurkkaan pölyttymään. Nyt erityisesti Mitfordin tytöt ihastutti siinä määrin, että kirja saa taatusti pysyväispaikan hyllyssäni:

Marjane Satrapi: Persepolis 1 ja 2 

Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani vie kahdessa osassa Iranin vallankumouksen kuohuihin. Upea, kantaaottava ja viiltävän omakohtainen kirja!

Diane Keaton: Nyt ja aina 

Diane Keatonin koskettava, taitavasti kirjoitettu muistelmateos. Ei ilkeiltä paljastuksia, vaan lämminhenkisyyttä, iloa ja suruakin.

Donald Spoto: Sininen enkeli - Marlene Dietrich  

Lili Marlene oli Diiva isolla D:llä, tahtonainen joka tiesi mitä halusi mutta onnellisuutta hän ei kenties aivan tainnut saavuttaa.

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

Viiden tähden elämäkerta! Elävä ajankuva, poliittisia kuohuja, skandaaleja, arkea ja juhlaa yhden englantilaisen sisarusparven ympärillä. Huikea lukuelämys. 💞

Kommentit

  1. Lukuhaasteita on ollut paljon, kaikkea ei voi huomioida. Mutta tämä kiinalaissyntyisen Xiaolu Guon omaelämäkerrallinen teos istuu tähän: Once Upon a Time in the East, a Story of Growing Up on luettavissa englanniksi. Minusta viiden tähden tapaus. Kirjastoista löytyy häneltä muutama suomennettu.

    https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2018/01/xiaolu-guo-once-upon-time-in-east.html

    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, ei minulla tässä vaiheessa bloggaajataipaletta ole suuria kuvitelmia osallistumisaktiivisuudesta. Kiva, jos joku osallistuu... kiitokset sinulle linkistä, kuulostaa kiinnostavalta. 😊

      Poista
  2. Varsinaisten elämäkertojen sijaan tulikin luettua esseitä, mutta haasteen piiriin kuuluvia kirjoja tai osia niistä tuli kuitenkin blogattua kolme.

    https://hdcanis.blogspot.fr/2017/09/hans-urs-von-balthasar-mary-for-today.html
    Balthasar pohdiskelee Neitsyt Mariaa.

    https://hdcanis.blogspot.fr/2017/11/koko-hubara-ruskeat-tytot.html
    Tässä yhdistellään muistelmaa ja esseetä ja sopii myös tähän vaikka bloggauksessa aloinkin puhua muusta...

    https://hdcanis.blogspot.fr/2017/11/sigrid-undset-stages-on-road_30.html
    Undsetin esseekokoelmassa on mukana Angela Merici ja Margaret Clitherow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esseet sopivat tähän hyvin, tosi kiinnostavia löytöjä!

      Poista
  3. Luin haasteaikana neljä haasteeseen sopivaa kirjaa: Laura Gustafsson: Pohja; Laura Manninen: Kaikki anteeksi; Saara Turunen: Sivuhenkilö ja Patti Smith: Just kids. Aika autofiktio-painotteisesti tuli luettua, vain viimeisin on varsinainen elämäkerta. Suunnitelmissani oli kyllä lukea enemmän elämäkertoja, mutta niin vain aika loppui kesken. Jäi ainakin hyvä määrä kiinnostavia lukuvinkkejä haasteen jälkeiseen elämään :) Kiitos vielä haasteen järjestämisestä! Täältä löytyvät haastekirjojeni bloggaukset: https://nannankirjakimara.blogspot.fi/search/label/Naisen%20tie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta jäivät autofiktiot väliin, vaikka olisi kyllä pitänyt muistaa kokeilla - koen nimittäin ko. tyylin tosi vieraaksi ja vähän erikoiseksikin, mutta siitä varmaan pääsisi yli kun rohkeasti tutustuisi johonkin kirjaan. :) Sinulla on hieno luettujen lista, kiitokset osallistumisesta. :)

      Poista
  4. Sentään pari haasteeseen sopivaa kirjaa sain luettua. Koosteeni täällä: https://evariankirjahylly.blogspot.fi/2018/04/haastekoonti-naisen-tie-lukuhaaste.html

    Kiitokset haasteesta!

    VastaaPoista
  5. Neljä kirjaa luin, useampi oli suunnitelmissa. Tässä koostetta:
    https://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2018/04/naisen-tie-elamakertoja-ja-muistelmia.html

    Kiitos haasteesta, Marika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, tuo suuret suunnitelmat siis. :) Kiitos, että olit mukana. :)

      Poista
  6. Tässä minun haastekoontini kahdeksasta lukemastani kirjasta: http://suketus.blogspot.fi/2018/05/naisen-tie-haaste-vei-siperian.html

    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marika huippukivasta haasteesta. Perinteiseen tapaan meitsi repsahti täysillä tähänkin haasteeseen :)
    https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2018/05/naisen-tie-lukuhaasteen-koontipostaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän ei haittaa, vaikka näissä haastehommissa vähän repsahtaa... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.