Marjane Satrapi: Persepolis 1 ja 2
Marjane Satrapin omaelämäkerralliset Persepolis-sarjakuvat keikkuvat usein sarjakuvien lukuvinkkilistoilla. Naisen tie -lukuhaasteeni innosti viimein minutkin tutustumaan Satrapin kirjoihin, ja liityn kehujien joukkoon: Satrapin muistelmat tarjoavat hienoa, ajatuksia ja maailmankuvaa avartavaa sarjakuvaa.
Satrapi vie lukijansa iranilaisen kulttuurin ytimeen, ja kirjat vertautuivat mielessäni Riad Sattouf Tulevaisuuden arabi -sarjaan. Molemmat sarjat valottavat Lähi-idän kulttuuria lapsuusmuistojen kautta (vaikkakin Satrapin toisessa kirjassa astutaan myös aikuisuuden kynnyksen yli), ja tästä näkökulmasta on hyvä heijastella aikuisten toimintaa. Sen järjettömyys moninkertaistuu, kun vastassa on lapsenomainen naiivius.
Satrapi vie lukijansa iranilaisen kulttuurin ytimeen, ja kirjat vertautuivat mielessäni Riad Sattouf Tulevaisuuden arabi -sarjaan. Molemmat sarjat valottavat Lähi-idän kulttuuria lapsuusmuistojen kautta (vaikkakin Satrapin toisessa kirjassa astutaan myös aikuisuuden kynnyksen yli), ja tästä näkökulmasta on hyvä heijastella aikuisten toimintaa. Sen järjettömyys moninkertaistuu, kun vastassa on lapsenomainen naiivius.
Persepoliksen ensimmäinen osa Iranilainen lapsuuteni (Otava, 2004) kuvaa Marjane-tytön lapsuuden Irania, jossa hänen hyvin koulutetut
vanhempansa eivät kotioloissa kakistelematta niele islamilaisen
vallankumouksen aatteita. Omena ei ole kauas puusta pudonnut, ja
Marjanen kiihkeät mielipiteet ja voimakas itsenäinen toiminta saa
vanhemmat viimein päättämään, että tytön olisi turvallisempaa viettää
nuoruutensa vapaassa Euroopassa, Itävallassa tuttavaperheen luona.
Toisessa osassa Kotiinpaluu (Like, 2007) Marjane muistelee Wienissä
viettämiään vuosia, sopeutumistaan täysin erilaiseen kulttuuriin ja
sitä, miten nuo vuodet saivat hänet aistimaan kotimaansa vuosien
poissaolon jälkeen.
Satrapin piirrostyyli oli pikkuisen liian pelkistetty, jotta olisin aivan täysillä ihastunut siihen. Hahmot olivat kuitenkin ilmeikkäitä, ja vähäeleisesti piirretyt henkilöt ja mustavalkoinen väritys onnistuivat välittämään sitä ahdistusta, jota ensimmäisessä osassa kuvattu poliittisen tilanteen kiristyminen aiheutti omilla aivoillaan ajattelevassa perheessä. Toisaalta, huntupakosta, levottomuuksista ja katoavista naapureista huolimatta elämä jatkuu:
Satrapin piirrostyyli oli pikkuisen liian pelkistetty, jotta olisin aivan täysillä ihastunut siihen. Hahmot olivat kuitenkin ilmeikkäitä, ja vähäeleisesti piirretyt henkilöt ja mustavalkoinen väritys onnistuivat välittämään sitä ahdistusta, jota ensimmäisessä osassa kuvattu poliittisen tilanteen kiristyminen aiheutti omilla aivoillaan ajattelevassa perheessä. Toisaalta, huntupakosta, levottomuuksista ja katoavista naapureista huolimatta elämä jatkuu:
Kotiinpaluu-osassa päähenkilön sopeutuminen eurooppalaiseen kulttuuriin ei ole suurta riemujuhlaa. Sodan ja kaaoksen keskeltä hyppy vapaampaan ja rauhantäyteiseen todellisuuteen saa uudet tuttavat näyttämään pinnallisilta eikä yhteistä rajapintaa löydy helposti. Oman maan uutiset aiheuttavat torjumisreaktioita, ja sarjakuvan Marjane vajoaa identiteettikriisiin.
Muistelmien vahvuutena oli mielestäni niissä kuvattu vierauden tunne. Kun kotimaan poliittinen tilanne kärjistyy ja ristiriita oman ja valtaapitävien tarjoaman arvomaailman kanssa on suuri, ei ole helppoa vetää päivästä toiseen roolia niskaan kun astuu kotiovesta ulos. Ja tästä taustasta ei ole yksinkertaista ponnistaa toisenlaiseen kulttuuriin, jossa jo länsimaisen vapaat seurustelutavat saavat kauhistumaan.
Muistelmien vahvuutena oli mielestäni niissä kuvattu vierauden tunne. Kun kotimaan poliittinen tilanne kärjistyy ja ristiriita oman ja valtaapitävien tarjoaman arvomaailman kanssa on suuri, ei ole helppoa vetää päivästä toiseen roolia niskaan kun astuu kotiovesta ulos. Ja tästä taustasta ei ole yksinkertaista ponnistaa toisenlaiseen kulttuuriin, jossa jo länsimaisen vapaat seurustelutavat saavat kauhistumaan.
On sarjakuvissa silti huumoriakin mukana, ja juuri se sai jatkamaan lukemista synkkyyksien keskellä. Huumoria revitään omasta kulttuurista, mistäpä muustakaan:
Ensimmäisessä osassa korostuivat politiikka, sen valtataistelut ja vallassa olevien julmuudet. Toinen osa oli aavistuksen kevyempi teemojensa puolesta, sillä mukana oli enemmän nuoren elämään kuuluvaa arkea, ihmissuhde- ja opiskelujuttuja. Luin molemmat albumit lyhyen ajan sisällä, ja näin luettuna kirjoista
muodostui todella yhtenäinen ja tiivis lukuelämys. Toki osat toimivat
ihan itsenäisestikin luettuina, mutta itse tykkäsin siitä, että
ensimmäisen osan tapahtumat olivat hyvässä muistissa ja sarjalukemiseen
yleensä liittyvä hajanaisuuden tunne jäi tyystin pois.
Muistelmien ja kirjallisten kulttuurimatkojen ystävien ei kannata vieroksua sarjakuvamuotoa. Jos Satrapin Persepolis on vielä lukematta, kannattaa rohkeasti kokeilla - tässä on tuhti lukupaketti syksyn iltoihin.
***
Haastepisteitä ropisee urakalla:
Aloitan Satrapin kirjoilla oman Naisen tie -lukuhaasteeni.
Myös Helmet-haaste etenee, sillä Persepolis 1 - Iranilainen lapsuuteni sopii kohtaan 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja. Persepolis 2 - Kotiinpaluu puolestaan menee kohtaan 36. Elämäkerta tai muistelmateos.
Persepolis 2 - Kotiinpaluu -kirja sopii mainiosti myös Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen.
Myös Helmet-haaste etenee, sillä Persepolis 1 - Iranilainen lapsuuteni sopii kohtaan 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja. Persepolis 2 - Kotiinpaluu puolestaan menee kohtaan 36. Elämäkerta tai muistelmateos.
Persepolis 2 - Kotiinpaluu -kirja sopii mainiosti myös Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen.
Goodreads: Molemmat kirjat saavat 4 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Sarjakuvan ensimmäistä osaa Iranilainen lapsuuteni on luettu mm. blogeissa Reader, why did I marry him?, Eniten minua kiinnostaa tie ja Sivutiellä
* Sarjakuvan toista osaa Kotiinpaluu on luettu mm. blogeissa Sanoissa ja sivuilla, Kirjanurkkaus ja Todella vaiheessa
Kirjojen tietoja:
Marjane Satrapi: Persepolis (2000, 2001)
Suomennos Taina Aarne
Otava, 2004
155 sivua
Marjane Satrapi: Persepolis 3, Persepolis 4 (2004, 2005)
Suomennos Taina Aarne
Like, 2007
189 sivua
Suomennos Taina Aarne
Otava, 2004
155 sivua
Marjane Satrapi: Persepolis 3, Persepolis 4 (2004, 2005)
Suomennos Taina Aarne
Like, 2007
189 sivua
Luin nämä teokset joku aika sitten, ja kirjat olivat tosi kiinnostavia ja valaisevia. Ja sarjakuvaformaatti toimii oikein hyvin.
VastaaPoistaSarjakuvaformaatti taipuu moneen tyyliin. Lähi-idän politiikasta jaksaisin tuskin muutoin lukea kirjoja, mutta tässä muodossa aihe oli hyvin helposti lähestyttävä. :)
PoistaMinusta nämä olivat ihania! Persepolisten pohjalta minun oli helppo tajuta myöhemmin koulussa Iranin historiaa ja varsinkin fundamentalistista hallintoa, johon siellä luisuttiin 70-luvulla.
VastaaPoistaEräs toinen Lähi-itään sijoittuva sarjakuva, joka on sivumennen sanoen lajityyppinsä parhaita teoksia, kannattaa myös ehdottomasti lukea: Craig Thompsonin Habibi. Sen piirrostyyli on kaukana pelkistetystä, joten ehkä pitäisit siitä. :D
Satrapin sarjakuvissa on todellakin mukana mahtava tietoannos iranin historiaa ja kulttuurista ilmapiiriä. Mietin itsekin, että näitä kannattaisi tarjota historian tunneilla oheislukemiseksi, tai ainakin tuota ensimmäistä osaa.
PoistaKiitokset Habibi-vinkistä! Vaikuttaa tosi kiinnostavalta pikaisen googlailun perusteella.
Olipa ilahduttavaa saada tämä postauksesi kuin lahjaksi ❤️ Juuri luin Tulevaisuuden arabi 2:n ja aloin muistella (viime vuonna?) lukemaani Persepolista. (Eka osa) En oikein muistanut, mutta siihen tuli oiva apu täältä 🙂 Muutamat parhaista ystävistäni ovat iranilaisia, joten tämä teos oli kiva lukea siinäkin mielessä.
VastaaPoistaAikuisten toiminta versus lapsenomainen naiivius - Hyvä ! Just tuo oli asian ytimessä myös juuri lukemassani Riad Sattoufin arabiteoksessa.
Kiitos ja olepa hyvä. :) Olen lukenut kaikki kolme ilmestynyttä Tulevaisuuden arabia, ja olen tykännyt. Vaikka muistankin olleeni jopa vähän järkyttynyt ekan osan menosta, niin raju kulttuuriero iski päälle lukiessa.
Poista