♥ Lukuvinkkejä, rakkaudella ♥

Ystävänpäivän kunniaksi kokosin tähän juttuun muutamia päivän tunnelmaan sopivia lukuvinkkejä. Kotoinen ystävänpäivämme on mukava juttu sekin, mutta itse olen aina mieltänyt Valentinuksen päivän kuuluvan rakastavaisille. Joten olkaapa hyvät, tässä muutamia teemaa sivuavia kirjoja:


Margaret Mitchell: Tuulen viemää


"Voi Scarlett, hänellä on hirveän huono maine. Hänen nimensä on Rhett Butler, ja hän on kotoisin Charlestonista, ja hänen perheensä on kaupungin hienointa väkeä, mutta he eivät tahdo olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Caro Rhett kertoi minulle hänestä viime kesänä. Hän ei ole sukua heille, mutta Caro tietää hänestä kaiken, kaikki tietävät. Hänet on karkoitettu West Pointista. Kuvittelehan! Ja sellaisten asioiden vuoksi, jotka olivat niin pahoja, ettei Caro ollut saanut kuulla niistä. Ja sitten se tyttö, jota hän ei nainut." (s. 86)

Maailmankirjallisuuden eräs suurimmista rakkausromaaneista on viime aikoina hypähdellyt eteeni siellä täällä, sillä Naisten aakkoset -haasteessa ollaan menossa Tuulen viemälle (Otava, 2008/ 1936) otollisissa kirjaimissa. Tuulen viemää on ainakin Kirjojen kamarin Katjan ja Tarukirjan Margitin suosikki, ja olenkin alkanut haikailla kirjan uudelleen lukua - ja totta kai elokuvaversion katsomista (ne puvut! Rhett! ♥)! Tuulen viemän tulinen, raivostuttavan omapäinen ja rohkea Scarlett hurmasi minut jo kauan ennen blogiaikaa, ja ensi kesänä taidan pitkästä aikaa uppoutua etelän värikkääseen ja kiihkeätempoiseen elämään.

"Frankly, my dear, I don't give a damn" - elokuvahistorian säväyttävin lausahdus?


Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen &
Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti


Rakkauden tiet ovat kirjallisuudessa moninaiset. Rakkauden äärelle voi johdattaa vaikkapa kadonnut muistikirja tai Hymy ikkunan takana -niminen romaani. Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen (WSOY, 2015) ja Nicolas Barreaun Rakkausromaanin resepti (Tammi, 2013) ovat hyvänmielen kirjoja, ajatuksella kirjoitettuja, höpsöjä ja mukaansa tempaavia tarinoita rakkaudesta. Molemmat yllättävät minut - ai, löytyy tämmöisiä nykykirjallisuuden kirjoja, joiden äärellä voin nautiskella aikuisten ihmisten ihanista rakkaustarinoista ilman kömpelöitä juonenkäänteitä tai myötähäpeän tunnetta kliseiden äärellä? Lämmin lukusuositus molemmille kirjoille.


Kathleen Winsor: Aina vain Amber


Kathleen Winsorin Aina vain Amber (Gummerus, 1987/1944) on päätynyt hyllyyni kierrätyksenä äitini kirjahyllystä. "Mahtava saaga tulisesta kaunottaresta joka valloitti kuninkaan sydämen", lupaa kirjan viehättävä etukansi. Olen lukenut kirjan nuoruudessani ja muistelen pitäneeni siitä. Tarkemmat yksityiskohdat ovat häipyneet mielestäni, mutta kirjan selailun innoittamana uskallan silti vinkata kirjaa mahdollisille uusille, muhkeista (rakkaus)romaaneista pitäville lukijoille. Historian ystävillekin suositus, sillä Amberin tarina sijoittuu 1600-luvun Englantiin.

Aina vain Amber on ensi kesän uudelleen lukulistallani yhdessä Tuulen viemän Scarlettin kanssa. Luvassa on siis 670 + 894 = 1564 sivua rakkauden sävyttämää sivua luettavaa kahden voimakastahtoisen naisen seurassa! Saapa nähdä, olenko kesän loputtua jo miehisempien tarinoiden tarpeessa. 😆


Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus


Kirjalistan loppuun sujautan dekkarivinkin. Agatha Christien Rakkauskirjeiden salaisuus (WSOY, 1987/1925) on hupsuttelevan kevyt arvoitusleikki, jossa lukija tutustuu seikkailija Anthony Codeen. Luvassa on murhia, salakäytäviä, rakkauskirjeitä - ja rakkausjuttuja! Tämän kirjan lukeminen sai Hercule Poirotin tuntumaan kuivakkaalta puupökkelöltä. 😉

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogissani vieraileville!


Kuva: Wikimedia Commons -palvelu: By Hamachidori - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=5286076

Kommentit

  1. Mukavaa ystävänpäivää! Agatha Christien kirja pitäisi joskus lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle. :)

      Poista
  2. Ihania, päivään sopivia lukuvinkkejä kaikille rakkauskertomusten ystäville <3 Ja samalla kirjoituksesi kuorrutti alkavan päivän oikein suloisen vaaleanpunaiseksi :)

    Tuulen viemää on aivan ihana - ja niin kuolematon lause myös se, että "onhan huomenna taas uusi päivä"... Ah, Scarlett ja Rhett <3 Toivotan sinulle hurmaavia uudelleenlukuhetkiä näiden sietämättömän ihanien ja ah-niin-rakkaiden rakastavaisten äärellä :)

    Tuo Punaisen muistikirjan nainen on myös ihana, juuri sellainen hyvänmielen kirja - luin se jokin aika sitten ihan sattumalta ja yllätyin kyllä iloisesti, on oikeasti hienoa että joku osaa kirjoittaa ihanan kepeitä rakkauskertomuksia, joista puuttuu äitelyys. Pitääpä siis muistaa myös tuo Rakkausromaanin resepti. Joskus on sellaisella tuulella, että juuri tällaiset hyvänmielen kirjat ovat parhaita mahdollisia :)

    Hyvää ystävänpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni ripaus vaaleanpunaista sopii tähän päivään. <3 Tuulen viemää houkuttelee minua jo nyt, mutta haluan antaa sille kunnolla aikaa. Lisäksi koetan metsästää jostain kappaleen itselleni, hain nimittäin kuvan kirjan kirjastosta ja alkoi niin tehdä mieli omaa kappaletta.

      Suloista ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  3. Hyvää ystävänpäivää!♥ Mainiot vinkit, joista olen lukenut Tuulen viemää ja Punaisen muistikirjan naisen. Aina vain Amber on lukulistalla, mutta huhh, en tiennyt että se on noin pitkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Amber on tosiaan uhkean muhkea kirja, mutta toivottavasti en turhaa toitotellut sen hyvyyttä vaan on lukemisen arvoinen. :)

      Poista
  4. Hyvää ystävänpäivää! Ihania, päivään sopivia vinkkejä :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teille molemmille mukavaa ystävänpäivän iltaa. :)

      Poista
  5. Hyvää ystävänpäivää ja kiitos romanttisesta postauksesta ♥♥♥
    Tuulen viemää on aivan uskomattoman ihana - elokuva ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En enää toivottele ystävänpäivää, vaan muuten vain oikein mukavaa keskiviikkopäivää :). Tuulen viemää on niin ihana, minullw myös kirjana.

      Poista
  6. Minulta on jäänyt Tuulen viemää lukematta, mutta kovin on viime aikoina alkanut kiinnostamaan. Elokuvana olen sen kyllä nähnyt.

    Ihana lista - just the thing for the Valentine's.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Tuulen viemää kannattaa ottaa lukulistalle. Kyllä se on kirjanakin hyvä, vaikka elokuvaversio onkin harvinaisen onnistunut. Tämä on niitä tapauksia, joista minun on oikeastaan mahdotonta sanoa, kumpi versio on parempi.

      Kiitos :)

      Poista
  7. Kaunokirjallisuuden puolella jumitan usein epämääräisten viihdekirjojen äärellä ja koitin selata nyt blogeja, jos vaikka osuisi silmiin jotain uutta. Tämä osui siis hyvään saumaan, kun melkein kaikki listaamasi ovat lukematta. Nicolas Barreaun kirjoja olen lukenut ja ne on just sellaista hyvää nykyviihdettä, joku uusimmista on onneksi vielä lukupinossa odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löysit tästä hyviä vinkkejä. :) Minulla Barreaun kirjojen luku on jäänyt sarjan ekaan osaan. Pitäisi varmaan kokeilla niitä muitakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.