Hergé: Tintti - Lohjennut korva

Hergén Tintti-sarjakuvan kahdesta seikkailusta - Mustan saaren salaisuus, Särkynyt korva - ilmestyi viime vuonna mustavalkoinen näköispainos. Kustantajan kuvasto tietää kertoa, että sarjakuvan ensimmäiset osat ilmestyivät alunperin jatkokertomuksina, joista Hergé muokkasi lyhennetyt versiot albumeja varten. Värikkäät, reilun 60 sivun mittaiset albumiversiot ovat aina olleet minulle niitä 'oikeita' Tinttejä, mutta mustavalkoversiot ja niiden tuplasti pidempi sivumäärä kiinnostivat minua silti. Mustan saaren salaisuuden luin jo syksyllä, joten sen uusintaluku näin pian ei houkutellut. Särkynyt korva -seikkailun sen sijaan olen lukenut viimeksi joskus vuosia sitten, joten uusi painos lähti testiin heti, kun sen näin lähikirjaston hyllyllä. Seikkailun nimi on päivittynyt, ja särkyneestä korvasta on tullut Lohjennut korva (Otava, 2015/1938).

Olen niin tottunut värikkäisiin Tintti-albumeihin, että mustavalkoisen Tintin lukeminen tuntui alkuun oudolta. Mikäs tämä väritön kaveri on? :) Kun värien puute ei enää häirinnyt silmää, Tintti oli aivan sama Tintti kuin ennenkin. Minulla ei ollut lyhyempää albumiversiota verrokkina, joten en tiedä mitä osia tarinasta on poistettu sitä varten. Itse olisin käyttänyt saksia esimerkiksi muutamien vitsien kohdalla, joista esitettiin lukuisia eri versioita muutaman sivun välein, ja tämän koin turhaksi juonentäytteeksi.

Lohjeneen korvan tarina on vauhdikas.  Etnologisesta museosta oudosti varastettu fetissi johdattaa Tintin kuvitteelliseen, etelä-Amerikkalaiseen San Theodorasin pikkuvaltioon. Hän joutuu keskelle sotilasvaltion kiihkeitä valtakiistoja, ja intiaanejakin mahtuu mukaan juonikuvioon. Luulen, että tuplamäärä sivuja oli eduksi tälle tarinalle, sillä juonenkehittelylle jäi aikaa ja moninaiset juoniainekset eivät tulleet eteen aivan salamavauhtia. Pidin tästä seikkailusta eniten näistä uusintalukukierroksen Tinteistäni (linkit aiempiin blogijuttuihini löytyvät postauksen alaosasta) ja annan albumille 4 tähteä Goodreadsiin.

Muutama pikkuseikka kiinnitti heti huomioni. Haluan blogijuttuna varten tietää aina lukemieni kirjojen sivumäärät, mutta eihän näissä uusissa Tinteissä ole sivunumeroita!! Tätä blogijuttua varten kokonaissivumäärä piti siis tarkistaa kustantajan kuvastosta, jossa sen kerrottiin olevan noin 120. Muutamien sivujen alareunaan oli ilmestynyt aktivointikysymyksiä lukijoiden aivonystyröille, ja tämmöisiä ei ole albumiversioissa näkynyt. Loppupuolella tarinaa kysymyksiä ei enää ollut, joten ehkä tämä keino ei aikanaan toiminut halutunlaisesti. Minusta nuo kysymykset tuntuivat nykyvinkkelistä luettuna hassuilta, ja sopisivat ehkä lasten sarjakuviin.

Yleinen huomio, joka sopinee useaan Tintti-albumiin: Tintti matkustaa paljon, ja aika usein hän tekee matkaa laivalla. Tämä tuntuu hurmaavan vanhanaikaiselta, sillä luulen, että jos Tintti seikkailisi nykyajassa, hän hurauttaisi paikasta toiseen lentokoneella. Nyt hän kapuaa valtamerilaivan kyytiin, ja oi aikoja, oi tapoja:

Lopuksi vielä pari ruutua hyväkäytöksistä Tintistä muutaman Aguardiente-lasillisen jälkeen. Uhkaava teloitus ei paljon hetkauta urheaa lehtimiestä:

Uudet, mustavalkoiset Tintti-painokset ovat tämän lukemani perusteella ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Toivottavasti näitä ilmestyy jatkossa myös lisää.

***

Aikaisemmat Tintti-juttuni:

Hergé: Tintti Afrikassa
Hergé: Tintti Amerikassa
Hergé: Faaraon sikarit
Hergé: Mustan saaren salaisuus

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Hesarin juttu Tintistä.
Sarjakuvan tietoja:
Hergé: L'Oreille cassée (1938)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Otava, 2015
120 sivua