Sarjakuvapassi

Oulun kaupunginkirjastolla on jälleen uusi passikampanja! Nyt vuorossa on: Sarjakuvapassi, jonka kirjasto on toteuttanut yhdessä Oulun sarjakuvakeskuksen kanssa.
Laskujeni mukaan Sarjakuvapassi on kolmas kirjaston passikampanja. Ensimmäinen keskittyi oululaiseen kirjallisuuteen (omat bloggaukseni löytyvät täältä), toinen nuortenkirjallisuuteen (tämä jätin väliin, kun haaste- ja lukulistaähky yllätti) ja nyt ollaan sarjakuvan äärellä. Passin idea on yksinkertainen: lainaa kirja, lue se, merkitse passiin arvio ja pyydä suoritusleima kirjastontädiltä tai -sedältä. Oululaisen kirjallisuuden passissa oli tarjolla myös neutraali naamankuva, mutta nyt arvostelussa mennään iloisella tai surullisella linjalla:
Passikirjoiksi on valikoitu nämä kotimaiset sarjakuvat (lisään listaan aikanaan bloggausteni linkit):

Anni Nykänen: Mummo 2 (Sammakko, 2012)
Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa, 2014)

Lukuaikaa on 30.4.2015 asti, ja passin palauttaneiden kesken arvotaan kirjakaupan lahjakortteja.

Nappasin oitis passin mukaani, ja ensimmäinen kirja on jo varattuna. Tulossa näyttää olevan mukava katsaus kotimaiseen sarjakuvaan, sillä kaikki listan albumit ovat minulle uusia lukututtavuuksia. Ekebomin Kummituslapsesta ja Nykäsen Mummosta sentään muistan lukeneeni blogijuttuja, mutta muiden albumien sisältö paljastuu, kun saan kirjan luettavaksi.

Kommentit

  1. Oi, voisinpa itsekin osallistua! Todella kivaa, että Oulun kirjasto järjestää tällaisia tempauksia :) Muut kirjastot voisivat ottaa mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän idean soisin leviävän muihinkin kaupunkeihin. Vaikka yksi passi jäi minulta väliin, siihen ensimmäiseen oli kiva kerätä merkintöjä. Ja tässä sarjispassissa on mielenkiintoisen tuntuinen lukulista. :)

      Poista
  2. Hyvä idea! Taidan napata listan ja lukea minäkin, vaikken Oulun kirjaston passiin voi osallistuakaan. Taidan myös vinkata idean omaan kirjastooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vinkata! Tämä on ihan älyttömän hyvä idea, joka tutustuttaa ihan uusiin kirjoihin. Kiva, jos sinäkin alat lukemaan listaa - mukavahan näitä on lukea, vaikkei sitä passia olekaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.