Kirsi Kunnas 90 vuotta -haaste kaikille runon ystäville

Kaisa Reetta muisti minua Kirsi Kunnas -haasteella, jonka on lähettänyt liikkeelle Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi:

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa. 

2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.

3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle. 

4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta.

5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka.

Haasteaikaa on niin vähän jäljellä, etten enää laita haastetta eteenpäin. Jos Kirsi Kunnas innostaa kirjoittamaan, haasteen voi toki poimia tästä omaan blogiinsa.

***

Tähän haasteeseen tuntuu erikoiselta vastata, sillä Kirsi Kunnas ei ole koskaan kuulunut minun lukemistooni. Syynä välttelyyn tai pikemminkin huomiotta jättämiseen on se, etten ole kokenut runoutta omaksi alueekseni, joten eipä Kunnaksen runous ole tuntunut sen vetoavammalta kuin muutkaan runot. Käännöskirjoissa sentään olen törmännyt Kunnaksen kädenjälkeen. Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa on varmuudelle yksi lukemistani kirjoista, jonka suomennoksen on tehnyt Kirsi Kunnas (yhdessä Eeva-Liisa Mannerin kanssa). Päätin, etten takerru tähän 'en ole koskaan lukenut' -asiaan, vaan korjaan asian tilaa tässä bloggauksessa.

Koskaan ei liene liian myöhäistä tutustua juhlitun kirjailijan omaan tuotantoon, joten käväisin kirjastossa ja lainasin pari Kunnaksen lastenrunokirjaa. Hyllyssä olivat paikalla klassikko Tiitiäisen satupuu (WSOY, 1956/2009) ja Tiitiäisen tuluskukkaro (WSOY, 2000), joten ne lähtivät mukaan. Lainaamani kirjat edustavat Kunnaksen tuotannon alku- ja loppupäätä. Molemmissa kirjoissa runot ovat täynnä eläinhahmoja ja luonnonläheisyyttä. Lempirunon asemaan en osaa tämän ensitutustumisen perusteella yhtään runoa nostaa, mutta valitsin tähän haasteeseen pari runoa kummastakin kirjasta, jotka tuntuivat erityisen omilta:

Newtonin omena

Putosi omena omenapuusta.

- Mikä kiihtyvyys! mikä massa!

huusi omenamato omenassa.

- Mikä painovoima omenalla!

Mikä vetovoima kaikkialla!

(Tiitiäisen tuluskukkaro, s. 66)

Hauska näkökulma erään kuuluisan tiedemiehen keksintöön. Näinkös se menikin?

Pimeä ratsastaa

Pimeä ratsastaa äänetöntä laukkaa,

tähtisellä tammalla

hiuksiansa kampaa,

kuusta palan haukkaa

ja sitten menee pöllön silmiin nukkumaan.

(Tiitiäisen satupuu, s. 31)

Vuoden viimeisten kuukausien hämäryys ja pimeys muuttuvat saduksi tässä runossa.

Joskus näemmä tarvitaan pieni ystävällinen sysäys, jotta uskaltaudun aukaisemaan runokirjan. Kirsi Kunnaksen runoissa oli hellyttävän sadunomainen tunnelma, josta viehättyi myös tämmöinen runoummikko. Kiitos Kaisa Reetalle haastamisesta ja Valkoiselle kirahville hienosta haasteideasta!

 

Kirjojen tietoja:

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

Kuvitus Maija Karma

WSOY, 1956/2009 (37. painos)

48 sivua

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro

Kuvitus Kristiina Louhi

WSOY, 2000

106 sivua