Sarjakirjoja x 2

Tämä postaus on lähinnä lyhyt muistiin merkintä siitä, että myös minä lukenut seuraavat kirjat, jotka kuuluvat runsaasti blogihuomiota keränneisiin sarjoihin: Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017) ja Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aloitusosan Paimentyttö (Otava, 2015). Jos kaipaat leppoisaa lukemista kesäpäivään, voin suositella näitä sarjoja. Flavian matkaan tosin kannattaa hypätä sarjan alusta eli Piiraan maku makea -kirjasta. Kuudennessa osassa ollaan jo sen verran syvällä de Lucen sukutunnelmissa, etteivät kirjan juonen hienoudet ehkä aukene uudelle lukijalle.


"Kaikkien näiden vuosien jälkeen kameran sisällä oli yhä filmi.
    Ja jos minä mitään ymmärsin, siitä oli valotettu noin neljäkymmentäviisi jalkaa.
    Valotettu, vaan ei kehitetty!
    Yhtäkkiä sydämeni hyppäsi kurkkuun ja yritti päästä karkuun.
    Olin vähällä tukehtua.
    Jos epäilyni osuivat oikeaan, tässä kamerassa olevalla filmillä saattoi olla salassa pysyneitä kuvia kuolleesta äidistäni Harrietista." (Kuolleet linnut eivät laula, s. 28 - 29)

Viimeinkin! Olen koko Flavia de Luce -sarjan ajan odottanut, milloin Flavian kadonneesta äidistä Harrietista ja suvun salaisuuksista alkaa tipahdella tiedonmurusia. Ja nyt se sitten tapahtui, melkoisella rytinällä (jos verrataan niihin epämääräisiin vihjauksiin, joita Bradley on sarjassa tähän asti tarjoillut). Kuolleet linnut eivät laula pyörii täysin Harrietin odottamattoman kotiinpaluun ympärillä, ja minä pidin osasta todella paljon. Kirja oli tunnelmaltaan synkempi ja surullisempi kuin aiemmat osat, mutta se oikeastaan vain kuului asiaan. Hieno kirja - odotukseni seuraavaa osaa kohtaan ovat jälleen korkealla.

***

Sain bloggaajakollegaltani Pihiltä naiselta muutaman osan verran Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, ja keväällä innostuin viimein tutustumaan sarjan aloittavaan Paimentyttöön. En ollut aivan vakuuttunut siitä, osuisiko kirja minun makuuni, mutta yllätyksekseni Paimentyttö oli erittäin mukavaa luettavaa kiireisen arjen keskellä. Kirjan juonesta ei voi tipahtaa, niin verkkaan ja vailla kiemuroita se etenee, mutta Paimentytön sympaattinen ja vaatimaton kertojaääni, pikkuinen Ida-tyttönen oli oikein miellyttävää seuraa.

Orvoksi jäänyt Ida päätyy piiaksi Topeliuksen taloon, ja lukijalle avautuu ikkuna suomalaiseen menneiden vuosikymmenten tapakulttuuriin ja maaseudun elämään. Näiden kuvaamisessa Paimentyttö onnistui mielestäni hyvin. Itse Topelius jäi kirjassa aika etäiseksi, mutten sitä pahoitellut. Minusta oli mukavampaa seurata piikatyttöjen arkea ja maatalon väen touhuja. Jatko-osat ovat käden ulottuvilla lukemista odottamassa, joten jatkan kyllä tämän sarjan parissa.

***

Goodreads: Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula saa 4 tähteä ja Mustosen Paimentyttö 2 tähteä.
Muualla verkossa: Molemmista kirjoista löytyy runsaasti bloggauksia. Tässä muutama linkkivinkki:
* Kuolleet linnut eivät laula -kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä
* Paimentyttöä on luettu mm. blogeissa Kirjojen kamari, Amman lukuhetki ja Kirjojen pauloissa
Kirjojen tietoja:

Alan Bradley: The Dead in their Vaulted Arches (2014)
Suomennos Maija Heikinheimo
Bazar, 2017
336 sivua

Enni Mustonen: Paimentyttö
Otava, 2015 (pokkaripainos)
363 sivua

Kommentit

  1. Kaksi hyvää lukusarjaa kesän lomahetkiin tai kun haluaa valvoa ja nauttia kesäöistä :)

    Mukavaa juhannusta Marika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kivoja kesäsarjoja molemmat. Kiitos, leppoisaa juhannusta myös sinulle :).

      Poista
  2. Minulla on juuri menossa viimeisiä sivuja Mustosen uusimmasta Ruokarouvan tytär. :-) Juuri sopivan leppoisaa kesälukemista. Lisäksi sarja on mainio tapa kerrata Suomen historiaa, ja Mustonen osaa taitavasti ja uskottavasti herättää henkiin keskeisiä historiallisia henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Mustosen kirjan ajankuva oli uskottavan oloista. Pikkuisen lisää vauhtia olisin kaivannut juoneen, mutta ehkä se olisi syönyt sitä uskottavuutta. Tuskinpa piikatyttöjen elämä entisaikaan niin vauhdikasta oli... 🙂

      Poista
  3. Mustosen sarjasta on enää jäljellä viides osa. Olen pitänyt, ihanaa kesälukemista. Flaviat myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä huomannut blogistasi, että olet tykästynyt sarjaan. Mietin, että voisin ottaa seuraavan osan vaikka heinäkuun lukumaratonin pinoon.

      Poista
  4. Minulla olisi hakusessa kirjasarja, sellainen johon uppoutua pitkäksi aikaa ja odottaa innolla uusia osia. Toivoin vähän, että tuo Syrjästäkatsojan tarinoita olisi sen paikan täyttänyt, mutta hyvä että sain ensimmäisen osan edes luettua, sen verran väärä valinta se minulle oli. :D Ymmärrän suosion, mutta minun sarjani se ei ollut. Dekkareista taas saattaisin ihan vähän varovasti kiinnostua, ainakin näin kesälukemisena, ja tuon Bradleyn sarja jo visuaalisestikin vaikuttaa houkuttelevalta! Ehkä uskaltaudun kokeilemaan ensimmäistä osaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bradleyn sarjasta ovat ymmärtääkseni pitäneet monet, jotka eivät dekkareita muutoin lue. Kannattaa siis kokeilla. Oletko tutustunut Elena Ferranten Napoli-sarjaan? Siitä on nyt pari osaa suomennettu, ja loput kaksi julkaistaab meillä ensi vuonna. Ekan osan olen lukenut, ja toinen odottelee lukulaitteessa. Todella hyvä, italianmakuinen sarja, hienostunut ja ihmissuhteita täynnä. 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.